Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen Wien on jakautunut harvoihin rikkaisiin ja rutiköyhään enemmistöön. Kunnia ja moraali ovat koetuksella epätoivoisissa oloissa. Vasta uransa alussa oleva Greta Garbo ja jo tähteyteen noussut Asta Nielsen hehkuvat mestariteoksessa, jonka yhteiskunnallista näkemystä arvosteltiin aikoinaan liian realistiseksi suurelle yleisölle esitettäväksi.

***

Sisältöseloste: ”Ken tästä käy, saa kaiken toivon heittää”, kertoo alun teksti. Talvella 1923 köyhtyneet ihmiset jonottavat turhaan lihakaupan edessä, heidän joukossaan Grete ja Maria. Grete työskentelee konttoristina, hänen virkamiesisänsä joutuu eroamaan työstään. Marian isä on rampa tyranni, äiti elättää perhettä pyykinpesulla. Maria unelmoi Egonista, johtaja Rosenowin komeasta ja kunnianhimoisesta sihteeristä, joka puolestaan tavoittelee turhaan Rosenowin tytärtä Reginaa. Asianajaja Liedin vamppimainen vaimo Lia järjestää salaisen tapaamisen Egonin kanssa; pian nainen löydetään murhattuna. Maria on lupautunut hankkimaan Egonille rahaa ja käy pyytämässä lainaa rouva Greiferilta, joka pitää bordellia kunniallisen vaatetusliikkeen suojassa; takahuoneessa Maria antautuu keinottelija Don Alfonso Gomezin vieteltäväksi ja hänestä tulee miehen rakastajatar.

Greta saa potkut työstään koska ei suostu esimiehensä lähentelyihin. Hänen isänsä on sijoittanut kaikki rahansa osakkeisiin, jotka romahtavat. Grete joutuu turvautumaan rouva Greiferiin ja viettämään iltaa ”vaikutusvaltaisen miehen” elli kadun äkkirikkaan lihakauppiaan kanssa. He joutuvat myös ottamaan täysihoitolaisen, amerikkalaisen luutnantin Davisin. Greten ja Davisin välille syttyy romanssi, mutta veloista selvitäkseen Grete suostuu työskentelemään myös rouva Greiferille. Tällä välin Maria on jättänyt Gomezin ja saa kuulla, että Egon on pidätetty Lian murhasta: hän ilmoittautuu poliisille ja tunnustaa itse tappaneensa Lian. Rouva Greiferin bordellissa Grete järkytyksekseen törmää sekä isäänsä että Davisiin. Samalla kun bordellissa juhlitaan, kadulla jonotetaan lihakauppaan; nuori äiti tappaa lihakauppiaan joka ei myy hänelle. Kadulla puhkeaa mellakka, bordelli tyhjenee, Grete ja Davis löytyvät taas toisensa.

Pabst oli realisti, todellisuus oli hänelle aito kiinnostuksen kohde. Hän alkoi tunkeutua siihen elokuvalla Iloton katu, joka oli sovitus wieniläisessä sanomalehdessä Neue Freue Presse ilmestyneestä jatkoromaanista. Elokuva kertoo inflaation aikaisesta Wienistä ja painottaa erityisesti keskiluokan alamäkeä. Siekailematon realismi, jolla Pabst lähestyy aihetta, järkytti hänen aikalaisiaan: elokuva kiellettiin Englannissa ja muualla esitetyt versiot olivat melko lailla silvottuja.

Iloton katu asettaa vastakkain kovapintaiset keinottelijat ja rutiköyhät keskiluokan ihmiset; kalliit, valoa säihkyvät ravintolat ja hämärästi valaistut kodit, joissa nälkä on vieraana; meluisana kuohuvan elämänilon ja hiljaisen vetäytymisen murheeseen. Muuan episodisarja näyttää, kuinka keinottelijat ja heidän loisensa käyvät kauppaa osakkeilla, rakastelevat upeita naisia ja kahmivat kaikki ilot mitä rahalla saa. Toinen sarja kuvaa yksityiskohtaisesti niiden osaa, jotka ovat häviävällä puolella. Useimmat keskiluokan henkilöt yrittävät sopeutua tai yksinkertaisesti antavat periksi rappion voimille. Pabstin inflaatioelokuva tutkiskelee sitä suhdetta, joka liitti keskiluokkaa kohdanneen taloudellisen rappion sen luopumukseen moraalisista arvoistaan. Realistisena tarkkailijana hän esittää sodanjälkeisen maailman kuumeisen loppunäytöksen, ajan moraalisen hämmennyksen, mutta toisaalta Iloton katu kallistuu melodraaman suuntaan. Pabst on kyllin rohkea tuodakseen esiin yhteiskunnallisen kurjuuden koko kaameuden, mutta hän heittää hyvällä omallatunnolla syrjään johtopäätökset, joita hänen raportistaan saattaisi tehdä. Hänen heikkoutensa melodraamaan tasapainottaa ne hänen realisminsa vihjeet, joita todellisuuden suoraan kuvaukseen vielä tottumaton sukupolvi piti itsestäänselvyytenä.