Molander jatkoi Sjöströmin aloittamaa Jerusalem-saagan sovittamista. Profeetallinen ukkosmyrsky näyttää Ingmarille esi-isien näyn, jotka neuvovat Ingmaria ottamaan perhetilan haltuunsa. Samana yönä kylään saapuu karismaattinen pappi kertomaan tarinoita luvatusta maasta, joka saa kyläläiset kääntymään toisiaan vastaan. Molanderin ohjaama sarjan viimeinen osa ei ole säilynyt kokonaan.

***

Venäläis-saksalainen elokuvatuottaja Vladimir Wengeroff vaikutti 1920-luvun puolessavälissä tavoitteenaan muokata alan teollisuuden kenttää. Hänen toimestaan syntyi saksalaisen konsernin Stinnesin taloudellisella tuella suuryhtiö Westi. Yhdessä Westin kanssa Svensk Filmindustri perusti helmikuussa 1925 tytäryhtiö Nord-Westin johtajanaan Oscar Hemberg. Tuotantoyhtiöllä oli kansainvälistä kunnianhimoa, mutta sen tie jäi varsin lyhyeksi, sillä Stinnes ja Westi ajautuivat konkurssiin kesällä 1925. Näin ollen yhtiöltä ehti valmistua ainoastaan kaksi mykkäkauden ohjaustyötä, Selma Lagerlöfin (1858–1940) klassisiin Jerusalem-sarjan romaaneihin pohjautuvat Gustaf Molanderin (1888–1973) Ingmarin perintö (1925) sekä tämän jatko-osa, vain osittain säilynyt Itämaille (1926). Lagerlöfin kaksiosainen romaani julkaistiin vuosina 1901 ja 1902 tarinan keskittyessä useiden sukupolvien ajalle 1800-luvulle Ruotsin Taalainmaalle sekä ruotsalaisten emigranttien yhteisöön Jerusalemiin. Aiemmin Jerusalem-aiheeseen oli tarttunut ohjaajamestari Victor Sjöström sovituksillaan Ingmarin pojat (1919) ja Karin Ingmarintytär (1920).

Ingmarin perinnöstä sukeutui valtava yleisömenestys kotimaassaan Ruotsissa. Ilmestymisensä ajankohtana elokuvan vaikutuksesta todellinen kiinnostus ja suoranainen villitys teoksen tapahtumapaikkaa Taalainmaata kohtaan heräsi. Molander kuvasi tuotantoaan lahjakkaalla tiimillä pitkälti luonnossa aidoilla kuvauspaikoilla. Juuri Taalainmaan maakunnassa Lagerlöf olikin innostuksen aikana kansan keskuudessa erityisen rakastettu ja kunnioitettu. Gustaf Molanderin molemmat Jerusalem-filmatisoinnit ovat osaltaan eräitä viimeisimpiä ruotsalaisen mykkäelokuvan kultakauden edustajia. Tuo elokuvahistoriallinen ajanjakso ulottui yleisesti ottaen Victor Sjöströmin Terje Vigenistä (1917) Mauritz Stillerin Gösta Berlingin taruun (1924).

Lagerlöfin mielikuvituksen voimasta syntynyt Jerusalem-saaga on kiehtonut ja ihastuttanut monia kirjan lukeneita ja Sjöströmin ja Molanderin elokuviakin nähneitä katsojia. Ingmarin perintö käynnistyy mielenkiintoisella tavalla ja etenee kerronnassaan voimallisella otteella. Yön aikana ukkosmyrskyssä, jossa on raamatullisia, profeetallisia ulottuvuuksia, esi-isät ilmaantuvat pilvissä näyn tavoin nuorelle Ingmarille (Lars Hanson). Tämän seurauksena hän päättää ottaa perhetilan takaisin itselleen. Samana synkeänä iltana kylään saapuu karismaattinen hengenmies ja saarnaaja Helgum (Conrad Veidt), jolla on hallussaan ihmeellisiä voimia. Hän levittää sanaa ja lupauksia Pyhästä maasta. Nämä kertomukset saavat seudun asukkaat, vanhemmat ja lapset, miehet ja vaimot sekä siskot ja veljet kääntymään eriävissä mielipiteissään toisiaan vastaan.

Tukholmalaiskriitikot kiittivät yleisesti filmatisointia ja Molander luettiin aikansa parhaimpien ruotsalaisten elokuvantekijöiden joukkoon kuuluvaksi lahjakkuudeksi. Useat Ingmarin perinnön dramaattiset kohokohdat, kuten kuvaus höyrylaiva L’Universin tuhoutumisesta edustavat erityisen liikuttavaa ja puhuttelevaa elokuvataiteen ilmaisua. Kokonaisuutta luonnehdittiin vangitsevaksi. Ingmarin perintö oli aikalaiskritiikin mukaan teos, joka lupasi paljon ruotsalaisen elokuvan kehitykselle ja tulevaisuudelle. Lisäksi roolitusta ylistettiin suuresti. Molanderin saavutus ei ollut myöskään menettänyt Lagerlöfin romaanin eeppistä voimaa ja luonnetta, vaan toi esiin sarjan vahvoja dramaattisia konflikteja. Rytmi oli myös eloisampi kuin Sjöströmin versiossa.

– Svensk Filmdatabasin, Jon Wengströmin (Il Cinema Ritrovato 2024 -esittely) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 16.1.2025