MOANA, AURINGON POIKA (1926)

Varhainen helmi dokumentin ja fiktion rajamailta kuvaa antropologisella otteella elämää samoalaisella saarella – nyt ääniraidan kanssa!

Robert J. Flahertyn toinen pitkä elokuva Nanook, pakkasen pojan (1922) jälkeen oli Samoalla taltioitu kuvaus paikallisten, ennen kaikkea nimikkohahmona nähtävän nuoren miehen elämästä meren ympäröimällä saarella. Flahertyn yhdessä vaimonsa Francesin kanssa ohjaaman Moanan kuvaaminen kesti noin kaksikymmentä kuukautta. Vaikka Moana on pikemmin dokufiktiota kuin suoranaista dokumenttia – saaren asukkaat olivat jo omaksuneet lähetyssaarnaajien vaikutuksesta länsimaisia tapoja – oli se ensimmäinen elokuva, jonka yhteydessä käytettiin termiä dokumentaarinen, New York Suniin nimimerkillä kirjoittaneen John Griersonin toimesta.

Moana on runollinen ja visuaalisesti erittäin kaunis elokuva. Meri on taltioitu filmille upeasti. Elokuvan kuvaamaan polynesialaisen elämäntyyliin sisältyy villisian ja merikilpikonnan metsästystä, ruoan valmistamista, tanssimista sekä kivuliaalta näyttävä aikuistumisriitti, tatuoiminen. Henkeäsalpaavassa kohtauksessa nähdään Moanan pikkuveli kiipeämässä korkean palmun latvaan kookospähkinöitä noutamaan.

Robert J. Flaherty jatkoi polynesialaisten aiheiden parissa W.S. Van Dyken elokuvassa Valkoisia varjoja Etelänmerellä (1928) ja F.W. Murnaun Tabussa (1931), mutta vetäytyi lopulta kummastakin projektista. Flahertyjen tytär Monica palasi Polynesiaan 50 vuotta myöhemmin ja äänitti mykkänä kuvattuun Moanaan soundtrackin, joka koostuu kuvauspaikan aidosta äänimaisemasta sekä paikallisten dialogista ja kansanlauluista.

– Joonatan Nikkinen, 2022

***

”Moana”, kirjoitti John Grierson vuonna 1926, ” on visuaalinen esitys polynesialaisen nuorukaisen jokapäiväisen elämän tapahtumista, ja siksi sillä on dokumentaarista arvoa”. Näin kirjoittaessaan Grierson käänsi ranskalaisen käsitteen ”documentaire” englanniksi ja perusti käsitteen, jota on siitä pitäen sovellettu elokuviin. Siihen asti Ranskassa matkailuelokuvista käytetty termi ”documentaire” vakiintui Moanan myötä kansainväliseen käyttöön, ja Grierson täsmensi sittemmin käsitteen merkitsevän todellisuuden luovaa tulkintaa.

Paramount-yhtiön varoilla Flaherty matkusti perheineen kolmeksi vuodeksi Samoalle, jossa Moana valmistui. Mukana oli filmin kehittämiseen tarvittava laitteisto.

Kuvallisesti lumoava teos kertoo Moana-pojan kasvusta aikuisuuteen. Polynesiassa elämä näytti olevan niin helppoa, että todellisuuteen itseensä sisältyvää dramatiikkaa ei ollut. Nanookissa Flaherty oli kuvannut olemassaolon kamppailua arktisella alueella. Moanassa ei käydä taistelua elämästä ja kuolemasta. Moana kuvaa elämän virtausta, jonka hienovaraista värähtelyä Flaherty lähestyy sisäistyneeesti, vanhoihin samoalaisiin arvoihin ja rituaaleihin syventyen. Metsästys, kalastus, juhlat ja tanssit kuvataan visuaalisesti kauniina jaksoina. Niinpä Flaherty rekonstruoi Moanan kohokohdaksi jo väistyneen siirtymäriitin, pitkän ja tuskallisen tatuoinnin, jonka kokiessaan poika siirtyy nuoruudesta miehuuteen.

Moana oli ensimmäinen pitkä elokuva, joka kuvattiin kokonaan pankromaattiselle filmille.
Värimaailma ilmeni lumoavan loisteliaassa mustavalkoisessa kuvassa aidommin ja syvemmin kuin ortokromaattisella filmillä, joka oli ollut Nanookissa riittävä. Kuvauksellisesti Moana ilmentää Flahertyn periaatetta ”kielletystä montaasista” esimerkiksi kookospalmujaksossa. Toisaalta siinä on erittäin hienoja lähikuvia.

Ohjaajan tytär Monica Flaherty valmisti vuonna 1981 Moana-mykkäelokuvaan musiikkiraidan, jonka hän oli äänittänyt Samoalla. Hän muisti lapsuudestaan samoalaisia lauluja, ja kun hän lauloi niitä saarella, samoalaiset alkoivat laulaa mukana. Reaktio oli Monicalle innostava. Musiikki tuo Moanaan kuhunkin jaksoon ilmeikkään ulottuvuuden, olipa kyseessä sadonkorjuu, metsästys, kalastus, lavalava-kansallispuvun värjäys, kiipeäminen kookospuuhun, jättiravun metsästys, kilpikonnan pyydystys, kookosöljyhieronta, tanssiaiset, kolmiviikoinen tatuointiriitti tai kavan valmistus.

Tulos oli yksi hienoimmista musiikkiversioista mitä mykkäelokuviin on tehty. Sonorisoidusta laitoksesta tehtiin vain 16 mm:n kopioita, joita Monica Flaherty kuljetti mukanaan. Moanan musiikkiversio nähdään ensi kertaa Suomessa DocPoint-festivaalilla 2010.

UA UMA LA VA = LOPPU

–  Antti Alanen 28.1.2010 (Moanan ääniversion ensimmäinen esitys Suomessa.) – Suomen Elokuva-Arkisto r.y:n ensimmäinen Moana-esitys oli Robert Flaherty -retrospektiivissa Bio Bostonissa 27.11.1968.