Werner Kraussin näyttelemä päähenkilö alkaa pelätä jotain kauheaa tapahtuvan ja uppoaa yhä syvemmälle kuvitelmiin, uniin ja veitsifobiaan. Pabst innostui Freudin ajatuksista liittyen unien tulkintaan ja ohjasi elokuvan, joka leikittelee kekseliäästi unen ja valveen, peilien ja symbolien sekä muistikuvien ja takaumien huuruisessa kehässä.

From the holdings of the Friedrich-Wilhelm-Murnau-Stiftung (www.murnau-stiftung.de) in Wiesbaden.

***

Professori Mathias saa tietää, että hänen vaimonsa komea serkku on palannut Intiasta. Kaikki kolme ovat lapsuudentovereita. Tämän uutisen ja eräiden muiden tapausten johdosta professoria ahdistaa uni, jossa kietoutuvat yhteen muistikuvat serkusta ja hänen kaipuunsa saada lapsi. Uni huipentuu hänen yritykseensä iskeä vaimoaan tikarilla. Seuraavana päivänä häntä vaivaa selittämätön pelko kajota veitsiin ja tämä kammo saa hänet käyttäytymään niin oudosti, että vaimo ja serkku ovat syvästi huolissaan. Miehen oma epätoivo saavuttaa huippunsa, kun hän ollessaan kahden vaimonsa kanssa pystyy hädin tuskin vastustamaan pakkomiellettä murhata vaimonsa unen ilmoittamalla tavalla. Hän pakenee kotoaan äitinsä luo ja turvautuu sitten psykoanalyytikkoon, joka neuvoo häntä pysymään hoidon ajan äidin luona.

Nyt elokuva tekee yhteenvedon sarjasta istuntoja, joita hallitsee professorin kerronta: unien otteet vuorottelevat moninaisten muistojen kanssa, ja aika ajoin psykiatri tarjoaa selityksiä. Psykiatrin johdatuksella palapelin osaset vähitellen järjestyvät ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Lapsuudessaan professori oli mustasukkainen tulevan vaimonsa avoimesta kiinnostuksesta serkkuaan kohtaan; tämä aiheutti voimakkaita alemmuudentunteita, joiden johdosta hän häitten jälkeen joutui eräänlaisen psyykkisen impotenssin uhriksi; ja impotenssi puolestaan johti syyllisyydentunteeseen, joka ennemmin tai myöhemmin oli ilmenevä edesvastuuttomana käytöksenä. Hoidon päättää terveellinen järkytys, jonka professori kokee saadessaan selville ne alitajuiset voimat, jotka ovat pitäneet hänen mieltään otteessaan. Hän on vapautunut estoistaan ja palaa kotiin onnellisena miehenä.

Ihmissielun salaisuuksia on selväpiirteinen psykoanalyyttinen sairaskertomus, jonka tekemiseen osallistuivat Freudin työtoverit Karl Abraham ja Hanns Sachs. Kuvio on epäilemättä naiivi ja yksinkertaistettu esitys psykoanalyysin menetelmistä, mutta joka tapauksessa kyseessä oli ensimmäinen elokuva, joka vakavasti käsitteli tätä tieteen uutta aluevaltausta. Pabstin teos pyrkii säilyttämään asiantuntijaraportin viileyden ja etäisyyden, sitä on osuvasti luonnehdittu ”älykkääksi yhdistelmäksi sepitteellistä ja dokumentaarista elokuvaa”. Pyrkimyksessään dokumentaariseen objektiivisuuteen Pabst pitäytyy tiukasti yksityistapauksen puitteissa ja tosiasioissa: laajempi vertauskuvallinen ulottuvuus puuttuu, mikään ei viittaa siihen, että professorin sielunmaisema saattaisi heijastaa monien muidenkin saksalaisten turhautumaa.

Toisaalta Pabst ei näytä niinkään olevan kiinnostunut varsinaisesta teemastaan kuin sen tarjoamasta tilaisuudesta kokeilla tiettyjä elokuvallisia keinoja, erityisesti niitä jotka soveltuvat antamaan muodon psykologisille prosesseille. Tällaisena taidonnäytteenä elokuva on merkittävä. Kun professori esimerkiksi hoidon kuluessa muistaa katkelmia aikaisemmasta unestaan, niitä ei enää näytetä alkuperäisessä ympäristössään, vaan valkoista taustaa vasten, mikä antaa niille hajanaisten muistikuvien luonteen. Epäilemättä Pabst on etevä psykologi, mutta hänen psykologisten hienouksiensa läpi saattaa erottua tietty välinpitämättömyys sisäisen elämän ensisijaisia tapahtumia kohtaan.