”JOKIN” (1927)


Clara Bow nousi 1920-luvun symboliksi vetovoimaisena flapper-tyttönä, jossa oli ”sitä jotain”. Yleisöä kiinnosti myös Bow’n vauhdikas elämäntapa, joka oli kuin suoraan elokuvista. Romanttisessa komediassa myyjätär iskee silmänsä tavaratalon johtajaan, mutta hyvät aikeet aiheuttavat ryppyjä romanssiin. Väärinkäsitykseen perustuvassa tarinassa Bow on elementissään.
***
It on romanttinen mykkäkomedia vuodelta 1927. Se kertoo Evelyn Glynin jatkokertomukseen perustuvan tarinan kaupan myyjättärensä joka iskee silmänsä komeaan ja varakkaaseen pomoon ja perijään samassa ”maailman suurimmassa tavaratalossa” kuin missä hän itse työskentelee.
Elokuva tunnetaan ennen muuta siitä, että se teki näyttelijätär Clara Bow’sta kuuluisan. Hän sai sen perusteella ansaitusti lempinimen ”It girl”. Elokuva itsessään tekee selväksi kuinka magneettisen vetovoimaisesta ja vastustamattomasta ilmiöstä on oikein kyse. Jopa Evelyn Glyn itse käy kertomassa siitä päivällisillä. Viittauksia alkuperään riittää: Monty nähdään elokuvassa lukemassa ”It”-jatkokertomusta Cosmopolitanissa.
Elokuvan käsikirjoitus on energinen, hauska ja piristävästi ilkeähkö. Kameratyötäkin voi kehua, varsinkin huvipuistokohtauksessa ja suunnittelusta kertoo sekin, että eri portailla kuvatut askeleet on huolellisesti kuvattu joka kerta eri tavoin, alleviivaten päähenkilön mielentiloja.
Elokuvaa luultiin pitkään hävinneeksi, mutta sen nitraattikopio löytyi 1960-luvulla Prahassa. Se restauroitiin Yhdysvalloissa vuonna 2001 osana Kongressin kirjaston projektia, jossa ”kulttuurisesti, historiallisesti tai esteettisesti merkittävät” elokuvateokset talletetaan Kansalliseen elokuvarekisteriin (National Film Registry). Rekisteri kasvaa vuosittain kymmenellä restauroidulla filmillä.
– Jari Sedergren 2018