THE CAMERAMAN (1928)

MGM-studiolle siirtyessään Keaton sai vielä kerran täydellisen taiteellisen vapauden. The Cameramanin ”elokuva elokuvassa” -aihe tarjosi mahdollisuuden upeisiin gageihin, kun amatöörikuvaaja kuvaa pienen marakatin avulla suuren taistelun Chinatownissa.

***

”Vuonna 1928”, sanoo Keaton, ”tein urani pahimman virheen. Annoin ajattelemattomasti Joe Schenkin ylipuhua itseni luopumaan studiostani ja siirtymään kukoistavan Metro-Goldwyn-Mayerin palvelukseen Culver Cityyn. ”Annan sinut vain veljeni Nickin hoteisiin”, Schenk sanoi hänelle. ”Hän huolehtii kaikesta.” Sekö Charles Chaplin että Harold Lloyd varoittivat Keatonia, ja Keaton itse tiesi, että hän ”hukkuisi yrittäessään tehdä elokuvia suurelle studiolle”, mutta hänet houkuteltiin suostumaan sopimukseen.

Keatonin oma henkilökunta ei ollutkaan enää hänen käytettävissään. ”Siirtyessäni MGM:lle minulle vakuutettiin, että tuttu henkilökuntani pyrittäisiin kaikin keinoin turvaamaan käyttööni aina kun mahdollista. Tuo mahdollisuus toteutui hyvin harvoin… Yleensä kun tarvitsin vanhaa porukkaani joku heistä oli varattuna Norma Shearer -elokuvissa, toinen Lon Chaney -elokuvassa ja niin edelleen.”

Enää ei ollut mahdollisuuksia improvisointiin, joka oli ollut Keatonin koko luomistyön perusta. Kameramies oli MGM:n taholta tullut elokuva-aihe ja taustana sille oli Keatonin mukaan mahdollisuus mainostaa epäsuorasti W. R. Hearstin uutiskatsauksia. Vastapalvelukseksi se saisi näkyvää julkisuutta Hearstin sanomalehdissä. (Hearst oli myös MGM:n osakkeenomistaja.) Irving Thalberg nimitti tuottajaksi lankonsa Lawrence Weingartenin, ja Keaton, joka ei ollut koskaan käyttänyt elokuvakäsikirjoitusta, sai käyttöönsä 22 virallista käsikirjoittajaa ja suuren joukon amatöörimäisiä gagmiehiä. Viikkokausia kestäneiden riitojen jälkeen tuloksena oli käsikirjoitus, jonka Keaton lopulta hylkäsi Thalbergin tukiessa häntä hermostuneesti. Yritykset kuvata elokuvaa oikeilla kuvauspaikoilla New Yorkissa epäonnistuivat, koska innokkaat ihailijajoukot tungeksivat aina paikalle. Yksikkö palasi Hollywoodiin, ja Keatonin käytyä arvovaltataistelun ohjaaja Edward Sedqwickin kanssa heidän välilleen muodostui sympaattinen yhteistyösuhde. Näin Keaton turvasi itselleen ne olosuhteet, joissa luominen oli mahdollista, joskin se vaati monta tyyppiä sen tyyppistä taistelua, jollaista hän ei ollut koskaan ennen kokenut. Kameramies oli viimeinen Keatonin elokuva, jossa työskentelyolosuhteet olivat tällä tavalla otolliset; Spite Marriagessa näin oli enää vain osittain.

Valmistelujen vaivat eivät käy ilmi valmistuneesta elokuvasta. Kameramies on kuulas, kauniisti hahmotettu draamallinen komedia. Buster on valokuvaaja, joka ihastuu Hearst News –yhtiössä työskentelevään Sallyyn ja ostaa itselleen ikivanhan Pathén elokuvakameran kuvatakseen uutisaiheita freelancerina. Seuraansa lyöttäytyneen marakatin avulla Buster kuvaa suuren taistelun Chinatownissa ja pelastaa mielitiettynsä hukkumasta kilpakosija moottoriveneessä mereen.

Sherlock Jr.:n tapaan Kameramies on elokuva elokuvasta. Mestariteknikko Keaton kehittelee useita gageja filmaustyön tekniikasta – elokuva on varsinainen antologia niistä virheistä mitä kameralla voi tehdä. Keatonin satiiri cinéma véritéstä on edelleen sattuvaa: Chinatownin taistelua seuraavaa Busteria kiinnostaa vähemmän tapahtumien tragiikka kuin dramaattisten kuvien hankkiminen. Hän sujauttaa jopa puukon kiinalaisen käteen lisätäkseen kohtauksen vaikuttavuutta.

– David Robinsonin mukaan (Buster Keaton, 1969 AA 1990)