Arkansasilainen äiti on omistushaluinen aikuista poikaansa Jimiä kohtaan. Jimin naimisiinmenoaikeet Maryn kanssa rikkovat onnellisen perheidyllin, joten äiti ilmoittaa hänet ensimmäiseen maailmansotaan, josta Jim ei kuitenkaan palaa takaisin. Kymmenen vuotta myöhemmin äiti päättää lähteä Ranskaan laskemaan kukkia Jimin haudalle.

***

Millainen äiti on valmis lähettämään ja suorastaan puskemaan poikansa sotilaaksi toivottomaan taisteluun ensimmäiseen maailmansotaan, on tärkeä kysymys John Fordin (1894-1973) elokuvassa Naisen tie (1933). Vastakkainen lähestymistapa löytyy Fordin hienosta mykkäkauden ohjauksesta Neljä poikaa (1928). Tuossa filmatisoinnissa Ford on kuvannut saksalaista poikien äitiä, joka menettää melkein kaikki jälkeläisensä sodan pauhatessa. Lopulta äiti löytää rauhan sodasta selvinneen amerikkalaisen maahanmuuttajapoikansa kohdatessaan. Ford näyttää äiti Hannah Jessopin (Henrietta Crosman) Naisen tien lopussa yksinkertaisesti kykenemättömänä samanlaisen rauhan löytämiseen, sillä poika Jim (Norman Foster) on saanut surmansa sodassa. Alun perin naisen läsnäolo Jimin elämässä oli kontrolloivalle Hannahille uhkana, tilanne toi konflikteja perheen elämään ja sai jopa rakastavan äidin ilmoittamaan poikansa sotaan eroon rakastetusta Marystä.

Kuten Neljä poikaa niin myös Naisen tie on avoimesti peittelemätön jäljittely pastoraalisesta ekspressionismista, joka on ollut ominaista F.W. Murnaun tyylille ja on läsnä hänen ensimmäisessä amerikkalaisessa ohjaustyössään Auringonnousussa (1927). Ford on kuvaajansa George Schneidermanin kanssa saanut aikaan sumuista, epäselvää ympäristöä, mikä luo tukahduttavan, klaustrofobisen tunnelman. Murnaun mestariteos on Naisen tien tavoin myös Foxin tuotantoa. Ford on kyennyt jälleen kerran luomaan ajasta ja tilasta irrallaan olevan näkemyksensä Amerikasta ja Euroopasta. Arkansas maatilaidylleineen, josta tulee lumen peittämä, muistuttaa Uutta-Englantia Fordin toisesta saman vuoden 1933 elokuvasta Doctor Bullista. Nämä maisemakuvat ovat hienosti toteutettuja ja valaistuja. Naisen tien lavastus ilmaisee jatkuvasti kehittyvästä Hollywoodin kultakauden taidosta ja tekijöiden lahjakkuudesta tuottaa todellisia unelmia, maisemia sekä näkymiä, jotka eivät täysin istu realistisiin tai täysin abstrakteihin ilmenemismuotoihin. George Cukorin ja Rouben Mamoulianin tavoin Ford laajensi opinhaluisesti eurooppalaisten elokuvan tekijöiden, kuten Murnaun ideoita liittäen amerikkalaiseen tyyliinsä ekspressionistien konsepteja.

Naisen tie koostuu hiljaisista, avarista hetkistä ja mestarillisesta yhdistelmästä tyylejä, jotka luonnehtivat elokuvan kokijan elämysmaailmaa. Loppuratkaisu on emotionaalinen ja alun välikohtaukset traagisia. Hannah on selkeästi tuotu esiin vanhanaikaisena, ankarana naisena varsinkin mitä tulee poikaansa Jimiä kohtaan. Hannah ei hyväksy Jimin valittua Maryä, joka ei ole todellakaan hyväksi pojalle ja edustaa ”roskaväkeä” isänään alkoholisti. Näin ollen vaikuttaa siltä, että Ford on luonut Hannahilla todella väkevän, äkäpussimaisen henkilökuvan. Käsittely poikkeaa Fordin yleisestä äitihahmoja idealisoivasta tavasta, joka on löydettävissä elokuvista Neljä poikaa (1928), Vihan hedelmät (1940), Vihreä oli laaksoni (1941) ja Vaitelias mies (1952). Kun yleisö on nähnyt Hannahin ilkeää käyttäytymistä, kerronta hyppää kymmenen vuotta eteenpäin. Ennen kuin Jim on joutunut sotaan, Mary on tullut raskaaksi ja sitten synnyttänyt tälle pojan, pienen Jimmyn. Kymmenen vuotta myöhemmin Hannah matkustaa Ranskaan Jimin haudalle tehden näin pyhiinvaellusmatkan. Tässä visuaalisen rikkaassa, vivahteikkaassa osuudessa on mukana Hannahin kohdalla jopa koomisia sävyjä.

Hannahin matka ulkomaille tulee huippukohtaansa oudolla hautausmaalla täynnä ristejä. Muistomerkit edustavat nuoria miehiä, jotka lähettiin sotaan, jonka syitä ei varsinkaan Naisen tien valmistuttua vuonna 1933 vielä oikein tiedetty. Äidin reaktio haudalla on yksi Fordin poikkeuksellisen, muusta tuotannosta erottuvan, naisia päähenkilöinä esiin tuovan työn liikuttavista avainkohdista. Henrietta Crosman, joka tulkitsi Hannahin roolin, kykeni tekemään stoalaisuudellaan sekä vankkana lavaesiintymisen taitajana henkilöhahmon murtumisesta huolestuttavaa ja tunteellisesti koettavaa. Aikoinaan unohduksiin jäänyt, 1960-luvulla myöhemmin löydetty Naisen tie on Fordin ensimmäinen varsinainen mestariteos. Naisen tie on kokemuksena täysin tyrmäävä kokonaisuus, sillä Fordin luomus on tunteisiin vetoava, kerronnallisesti symboleita täynnä oleva ja lisäksi erittäin vahvan keskeisen roolisuorituksen sisältävä spektaakkeli.

– Geoffrey Carterin (DVDClassik), Tristan Ettlemanin (The Spiritual Redemption of John Ford’s Pilgrimage/Medium) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 1.10.2024