KING KONGIN POIKA (1933)

Katastrofaalisten Kong-hankkeiden kolhima Carl Denham palaa Pääkallosaarelle. Jatko-osa alkuperäiseltä tiimiltä on Antti Alasen (Musta peili) mukaan ”kaunis, pääasiassa kevyessä ja komediallisessa rekisterissä kulkeva jälkiluku King Kongin tarinaan”. Albiino juniori-Kong on kuninkaan lailla stop motion-mestari Willis O’Brienin käsialaa.

***

Alkuperäisen King Kongin täysosuma ei perustu ainoastaan sen erikoistehosteisiin, symboliikkaan ja monumentaalisen mahdottomaan rakkaustragediaan, vaan myös tekijäkaksikkonsa kykyyn luoda aitoa kaikupohjaa tällaiseen, ennalta älyvapaalta tuntuvaan kokonaisuuteen. Ensimmäisessä maailmansodassa palvelleet amerikkalaiset Ernest B. Schoedsack (1893–1979) ja Merian C. Cooper (1893–1973) olivat tavanneet ensi kerran vuonna 1918 Wienissä (eivät Kiovassa kuten jotkut lähteet satuilevat). Molemmat olivat jatkamassa sotaansa Puolan ja Neuvosto-Venäjän rintamalle – Mack Sennettin tallissa aloittanut Schoedsack taistelukuvaajana ja kameramiehenä, Cooper lentäjänä. Cooper ammuttiin alas ja joutui kymmeneksi kuukaudeksi puna-armeijan leirille, josta pakeni; hänestä tehtiin jo vuonna 1930 puolalainen elokuva Gwiaździsta eskadra (ohj. Leonard Buczkowski). Miesten tiet kohtasivat uudelleen The New York Timesin leivissä, ja vuonna 1925 he saattoivat ensi-iltaan yhden ensimmäisistä täyspitkistä etnologisista elokuvista: Grass – A Nation’s Battle of Life, aiheena bahtijaarien vaellus Persian vuorten yli. Tätä seurasi Chang: A Drama of the Wilderness (1928), kuvaus köyhän viljelijän päivittäisestä henkiinjäämistaistelusta Nanin viidakoissa Thaimaassa. Molemmat teokset nauttivat alkujaan suurta suosiota ja arvonantoa (mm. Henry Miller listasi ne maailman merkittävimpien elokuvien joukkoon vielä v. 1939), mutta ne jäivät historian jalkoihin mykkäkauden etäännyttyä sekä tekijäkaksikon siirryttyä aste asteelta fiktiotuotantojen pariin. Dokumentaarisista projekteista kumpusi Schoedsackin ja Cooperin kyky tuoda Zaroffin koirien ja King Kongin studioviidakkoon sellaista kokemusperäistä maailmanmatkaamisen kiihkoa, joka jäi nurkkakuntaisemmilta fiktioduunareilta tavoittamatta. Piippu poskessa ja kamera kourassa kaukomaita kiertänyt Schoedsack teki Kongin ohjaajahahmosta Carl Denhamista ilmiselvän omakuvansa. Loppuhuipennuksessa pilottina vilahtava Cooper puolestaan kävi taistoon sitä samaa vihollista vastaan, jota jahtasi koko elämänsä Meksikon sisällissodasta McCarthyn noitavainoihin. Hänen Konginsa oli yhtä kuin kansainvälinen kommunismi.

Ensimmäisen King Kongin jälkeen Cooper vetäytyi enimmäkseen tuotannollisiin tehtäviin (hänestä tuli Cinerama-formaatin kehittelijä sekä John Fordin 1940–50-lukujen suurimpien voittojen mahdollistaja), ja liukuhihnalle kiiruhdetun King Kongin pojan toteutus jäi enimmäkseen Schoedsackin sekä hänen käsikirjoittajavaimonsa Ruth Rosen harteille. Rose oli viimeistellyt myös alkuperäis-Kongin skenaarion, mutta päätti tällä kertaa lähteä eri linjoille: ”Suurempaa elokuvaa ei voi tehdä, joten tehdään hauskempi.” Vain yhdeksän kuukauden päässä toisistaan ensi-iltansa saaneet Kong ykkönen ja Kong kakkonen käyvät pikatahtia läpi saman kaaren, johon Godzilla-sarjalta meni kymmenisen vuotta: armottomasta apokalypsiasta kehkeytyy koko perheen monsteriviihdettä. Ykkösosan stop motion -tehosteista vastannut Willis H. O’Brien teki Kong juniorista valkoturkkisen söpöläisen, jonka mauttoman ”lapsenomainen” kuononvääntely on taatusti toiminut esikuvana Godzillan pojan ilveilyille. Dinosaurustappeluiden sarjatulitus kirittää elokuvan loppupuoliskoa, cooperilaisen äkkiväärissä antisosialistissa tuokioissa (mm. kapina laivalla) on viehätystään ja Denhamin hahmo saa olla asteen verran sympaattisempi kuin ykkösosassa: ei kai kukaan kymmenien haastemiesten takaa-ajama tyhjätasku voi olla läpeensä paha – ei edes siinä tapauksessa, että on syyllistynyt yhden suurkaupungin tuhoamiseen? Kaiken kaikkiaan King Kongin poika on elokuva, jonka eilispäivän tenho pakenee kaikkitiedostavan nykykatsojan nillitystä. Alkuperäisilmoituksen mukaisesti: ”KÄTKETTY AARRE ihmissyöjien, esihistoriallisten hirviöiden ja lumivalkean apinajätin vartioimana. ROMANTIIKKA JA JÄNNITYS odottavat teitä King Kongin saarella!”

– Petteri Kalliomäki 4.3.2023. Lehti-ilmoitus HS 16.12.1934.