Ingrid Bergmanin hienovaraisille katseille ja tukahdutetuille tunteille rakennettu läpimurtoelokuva kertoo viulistista ja hänen kohtalokkaasta rakkaudestaan nuoreen pianonsoiton opettajaan. Helsinkiläissyntyinen Gustaf Molander tunnisti varhain Bergmanin poikkeuksellisen kyvyn yhdistää voima ja haavoittuvuus, jotka tekivät hänestä kansainvälisen ikonin.

***

Gustaf Molander (1888–1973) aloitti elokuvauransa Sjöströmin ja Stillerin käsikirjoittajana; erityisen merkittävä oli hänen yhteistyönsä Stillerin kanssa henkevissä ja aikanaan suuntaa näyttäneissä komedioissa Thomas Graals bästa film (1917) ja Thomas Graals bästa barn (1918), mutta myös Stillerin kuuluisissa romaanisovituksissa Sången om den eldröda blomman (1919), Herr Arnes pengar (1919) ja Gunnar Hedes saga (1923) hän saattoi käyttää dramaattisten ja kuvallisten tehosteiden lahjojaan. Kuten tunnettua Greta Garbo teki läpimurtonsa Lagerlöf-aiheisessa romanttisessa melodraamassa Gösta Berlins saga (1924), ja juuri Stillerin ohjauksessa.

Garbon lailla Ingrid Bergman loi kansainvälisen uransa leimallisissa melodraamarooleissa. Hollywood-tuottaja David O. Selznickin huomio ja mielenkiinto kohdistuivat Ingrid Bergmaniin Intermezzossa, joka edustaa kansainvälisen melodraamaperinteen ruotsalaista muunnelmaa, sitä jonka lähinnä juuri Stiller oli vakiinnuttanut ja jota Molander oli kehittänyt edelleen. Viattomassa charmissaan kohtalokas pianisti Anita Hoffman oli se rooli, jolla Ingrid Bergman antoi loisteliaan kypsyysnäytteensä Molanderin elokuvakoulusta.

Tärkein syy Selznickin päätökseen tehdä Intermezzosta Hollywood-versio oli ristiriitaisen rakkausdraaman luja ankkuroituminen rikkaaseen ja tunteisiin vetoavaan kaikupohjaan ja erilaisten sointujen kudokseen. Menestyvä keski-ikäinen konserttiviulisti ja musiikkiprofessori Holger Brandt rakastuu säestäjäänsä Anita Hoffmaniin ja hylkää perheensä naisen vuoksi. He kohtaavat ja löytävät toisensa musiikin maailmassa, sävelten yhteydessä, Sindingin ja Rosenbergin konserttojen, Chopinin balladin maailmoissa, mutta ennen kaikkea heidän heräävää rakkauttaan tulkitaan Heinz Provostin johtoaiheella ”Intermezzo”.

Intermezzo on musiikillinen moraliteetti, jossa intohimon tielle kasataan este toisensa jälkeen, pako avioliitosta osoittautuu tosiaan eräänlaiseksi välisoitoksi, huvimatkaksi. Veden pyörteet ja keväinen jäidenlähtö saavat toimia intohimon ja vapaudenkaipuun symboleina eräässä elokuvan kuuluisimmista kohtauksista.

– Rune Waldekranz  (teoksesta ”Svensk Filmografi 3 – 1930–39”, 1979)