Hauska, viihdyttävä ja poikkeuksellisen pasifistinen lännenkomedia kertoo apulaisseriffi Destrystä, joka saapuessaan kaoottiseen pikkukaupunkiin joutuu pilkan kohteeksi, koska ei ole perinteinen kovaksi keitetty lännenmies vaan rauhallinen ja konfliktia välttelevä älykkö. Väkivallan sijaan Destry yrittää ratkaista asiat puhumalla ihastuessaan samalla saluunatyttö Frenchyyn.

***

Marlene Dietrichin ja James Stewartin ensimmäinen lännenelokuva kuuluu lajinsa epätyypillisimpiin valioihin. 1939 oli lännenelokuvan uuden nousun vuosi – ennen Destry Rides Againin marraskuista ensi-iltaa samana vuonna oli jo nähty Kapteeni Peloton / Stand Up and Fight, Jesse James, Vapauden laulu / Let Freedom Ring, Hyökkäys erämaassa / Stagecoach, Oklahoman sankari / The Oklahoma Kid, Dodge City ja Man of Conquest, ja kunnon parodia oli jo paikallaan. Destry Rides Again osui täsmäohjuksena lännen kliseisiin mutta samalla siinä oli aitoa henkeä ja toimintaa. Elokuva merkitsi lähes uudelleensyntymää Marlene Dietrichille elokuvatähtenä: etsiessään tälle sopivaa comeback-aihetta natsi-Saksasta emigroitunut tuottaja Joe Pasternak muokkautti Max Brandin tarinan uuteen uskoon. Dietrich esitteli ensi kertaa amerikkalaiselle yleisölle humoristisen version seksuaalisuudestaan.

Alkuperäisestä tarinasta jäi muokkauksessa jäljelle oikeastaan vain kehys. Bottleneckin rajaseutukaupunkia hallitsee Last Chance -saluunasta käsin uhkapelikuningas Kent, jolla on tulisen aistillisena tähtenään Frenchy (Dietrich). Apulaissheriffiksi kutsutaan legendaarisen revolverisankarin poika Destry (Stewart), joka osoittautuu pasifistiksi. Aluksi hänelle nauretaan, kun hän lupaa ”siivota kaupungin” aseetta, ja Frenchy antaa hänelle käteen luudan ja sangon. Vähemmän pasifistinen on Lily Belle Callahan (Una Merkel) halutessaan takaisin miehensä (Mischa Auer) housut, jotka Frenchy on voittanut korttipelissä. Seuraa elokuvan historian kuuluisin naisten saluunatappelu. Destry keskeyttää sen sangollisella kylmää vettä.

Destry Rides Again oli yllättävä sekoitus komediaa, draamaa, farssia, aitoa westerniä ja musikaaliakin. Dietrich esitti Sinisen enkelin päivien hovisäveltäjänsä, hollywoodistuneen Friedrich Holländerin kolme uutta laulua, joista ”The Boys In The Back Room” tuli yhdeksi hänen vakionumerokseen hänen elämänsä loppuun saakka. Muu musiikki oli Frank Skinnerin käsialaa. Ihmeellisen rytmikkäänä ja ilmeikkäänä se oli yksi parhaista mitä oli koskaan sävelletty lännenelokuvaan. Se oli melkeinpä liian hyvä kaupunkiwesterniin; samaa musiikkia uusiokäytettiin sittemmin lukuisissa muissa lännenelokuvissa.

Toinen maailmansota oli syttynyt Euroopassa elokuvan tullessa ensi-iltaan, ja tuottaja Pasternak piti Destryä natsisminvastaisena allegoriana. Siihen nähden sankarin pasifismi ja väkivaltaisten naisten korostus eivät ehkä olleet aivan paikallaan. James Stewart oli joka tapauksessa hyvässä vedossa tuona vuonna: Mr. Smith lähtee Washingtoniin oli juuri saanut ensi-iltansa, ja Kauppa kulman takana nähtiin sekin vielä ennen vuodenvaihdetta.

– Antti Alasen (MMM elokuvaopas, 1995), William K. Eversonin (The Hollywood Western, 1969, 1992) ja Tony Thomasin (A Wonderful Life. The Films and Career of James Stewart, 1988, 1990) mukaan AA 26.4.2001