TYTTÖ JA KOSIJA (1944)
Meet Me in St. Louis/Vi mötas i St. Louis 
Muuttumattomuuden balsamia sota-ajan alituisen myllerryksen keskelle tuonut Tyttö ja kosija oli Garlandin varsinainen kypsyysnäyte, jonka myötä teinitähti varttui aikuiseksi. Eletään heleänvärikästä epookkia vuoden 1904 suurnäyttelyyn valmistautuvassa St. Louisissa… miksi lähteä kotikaupungista maailmalle, kun maailma on tulossa kotiisi?
***
Tyttö ja kosija on melkein kansatieteellinen dokumentti amerikkalaisesta ”home town” –elämänmuodosta sellaisena kuin se on esiintynyt ihmisten haaveissa ja kuvitelmissa, jotka suuntautuvat ”vanhoihin hyviin aikoihin”. Tällaisena se on elokuvahistorian tunnetuinta ”americanaa”, epätodellinen ja tosi sillä vaikeasti erotettavalla tavalla jolla Hollywood on lunastanut paikkansa historiassa.
Sally Bensonin lapsuudenmuistelmia kehuttiin menneen aikakauden ihmeelliseksi henkiinherättämiseksi, ja Arthur (Freed) ajatteli, että siitä saisi sentimentaalisen tunnelmallisen elokuvan.
Kirja osoittautui koskettavaksi, humoristiseksi ja lämpimäksi. Yksi jakso, jossa lapset näkevät pääsiäisen mielikuvituksessaan verenä j ukkosena ja sotkeutuvat kaikenlaisiin pahantahtoisiin kujeisiin, sai minut vakuuttuneeksi. Heidän polttorovio- ja kurkunkatkomisvisionsa ja kauhunkaipuunsa ei ollut Hollywoodille niin tyypillistä makeilua ja siirappia. Tämä oli oikeiden lasten, Grimmin kauheimpien satujen kasvattamien, fantasia. [– –]
Käsikirjoittajat ottivat Bensonin teoksen hyvin inhimilliset arvot – ajan yksinkertaisenhyvyyden, sen ihmisten rehellisyyden ja puhtauden, lempeän huumorin… – ja rakensivat tarinan yhdestä kirjan episodista. Sen keskuksena oli aviomiehen suunniteltu siirtyminen New Yorkiin ja tämän vaikutus hänen perheeseensä – hänen vaimoonsa, isäänsä, neljään tyttäreensä, poikaansa ja keittäjään.
[– –] Tunsin, että koko elokuvalle pitäisi olla Thomas Eakinsin maalausten tyyli, joskaan ei jäljittelyn asteelle saakka. [– –]
Elokuva jakautui neljään vuodenaikaan. Päätin esitellä kunkin osan käyttämällä Smithien amerikangoottilaista taloa ihastuttavana filigraanikuvituksena tuon ajan kutsukorttien tapaan. Jokaisesta kortista siirryttäisiin ristikuvalla Smithin perheen elävään toimintaan.
Kesä esitteli perheen ja selitti tilanteen; syksyllä oli pyhäinmiestenpäivän aaton jakso ja ongelmaa kehiteltiin edelleen; talvi toi katkeransuloisen viimeisen joulun St. Louisissa; elokuva loppui kevääseen perheen jäätyä sittenkin St. Louisiin ja lähtiessä maailmannäyttelyn avajaisiin.
- Vincente Minnelli (& Hector Arce): I Remember It Well, USA 1974.
Siirtyessään Kensington Avenuelle ja tähän maailmaan, kunkin valokuvan täyttyessä värillä, suuretessa ja herätessä eloon, elokuva asettuu katsojan oman maailman kontrastiksi. Tämä kadonnut, melkein myyttinen menneisyys on muiston siemenistä kasvava fantasia, – joka on nykyisen todellisuuden vastapainona. Tässä on kaikkien ikäkausien perheen, kotitekoisen tomaattisoseen, suolatun naudanlihan ja kaalin päivällisten ja vaaleanpunaisella silkkiruusukkeella koristeltujen lavendelinsinisten suklaarasioiden maailma. Nuoret naiset lämmittävät vettä keittiön hellalla pestäkseen kutrinsa. Kuvat perhosensiivistä kaunistavat seiniä. Jäävaunu köröttelee katua alas. [– –] Rituaaleja noudatetaan. [– –] Tyttö on rakastunut naapurin poikaan.
– Joseph Andrew Casper: VM and the Film Musical. USA 1977. (MV)