THREE STRANGERS (1946)

Ohjaaja
Jean Negulesco
Henkilöt
Peter Lorre, Sydney Greenstreet, Geraldine Fitzgerald
Maa
USA
Kesto
93 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Kolme muukalaista – roisto, kaunotar ja epämääräinen liikemies – päätyy juhlimaan yhdessä kiinalaista uutta vuotta. Rukous kiinalaiselle jumalattarelle käynnistää tapahtumaketjun, jota siivittävät valheet ja väkivalta. Lorren rooli on monisyisempi kuin muissa, suoraviivaisemmissa rikoselokuvissa. Lorre oli Negulescon suosikkinäyttelijöitä, ja ohjaaja teki hänen kanssaan kaikkiaan kolme elokuvaa.

***

On suorastaan osuvaa, että romanialaissyntyisen, Yhdysvalloissa vaikuttaneen ja peräti 87 lyhyttä ja pitkää ohjaustyötä luoneen Jean Negulescon (1900-1993) tyylikäs film-noir Three Strangers (1946) seurasi Peter Lorren (1904-1964) uralla sellaisia teoksia kuin Maltan haukka (1941) ja Casablanca (1942). Huomioitavaa on, että kaikissa kolmessa Lorre esiintyi Sydney Greenstreetin kanssa ja yhteensä he tekivät yhteistyötä jopa yhdeksässä elokuvassa. Klassikkofilmatisoinnit Maltan haukka ja Casablanca näyttivät Lorresta pimeän, korruptoituneen puolen, kun taas Three Strangers toi esille henkilöhahmon, joka oli kykenevä herättämään sympatiaa ja rakkauden tunteita.

Negulesco oli nähnyt Lorren kyvyt todellisena esiintyjänä, sillä hän oli ohjannut suosikkinäyttelijäänsä aiemmin elokuvissa Suurhuijari Dimitrios (1944) ja Yö Lissabonissa (1944). Ohjaaja sai Lorren Three Strangersissa alkoholiin taipuvaisen roiston Johnny Westin rooliin ja Greenstreetin hämäräperäisen lakimiehen Jerome K. Atbutnyn osaan. Geraldine Fitzgerald oli puolestaan kolmas tärkeä näyttelijä naispääosassa. Käsikirjoituksen tarinalle laati legendaarinen John Huston Howard Kochin kanssa. Kolme toisilleen tuntematonta tapaa sattumalta vuoden 1938 kiinalaisen uuden vuoden yönä. He kokoontuvat Fitzgeraldin esittämän kaunottaren Crystal Shacklefordin asunnossa antaen kolme erillistä toivetta Kwan Yinille, kiinalaiselle kohtalon jumalattarelle. Huikentelevaisella jumalattarella on mielenkiintoisia suunnitelmia jokaisen osalle ja luvassa onkin hulluja, elämää mullistavia tapahtumia. Kaksinaamaisuus ja väkivalta tuovat osuutensa peliin, mutta kohtalo, tuo tutkimaton mysteeri on se, jolla on viimeinen sanansa sanottavanaan. Vivahteikkaan roolisuorituksen tekevä Lorre on henkilöhahmoista kuitenkin se, joka säilyttää järkensä ja elämänsä koskemattomana.

Lorre vakuuttaa läpi elokuvan näyttelijäntaidoillaan. Kun toivomusten ehdottamista esitetään, hyödyntää Lorre koko outoa skaalaansa ja repertoaariaan mitä tulee kasvojen liikkeisiin, kuten äkillisiä virnistyksiä ja kulmakarvojen kohotuksia. Lorrella sekä silmät että suu ovat käytössä ekspressiivisiä. Lorren elävät kasvot toimivat myös silmiinpistävänä kontrastina Greenstreetin yrmeälle, muodolliselle tyylille. Huolimatta ongelmallisesta, rikollisesta taustastaan pankkirosvona ja poliisin murhaajana, Lorren Johnny West kykenee erinomaisesti olemaan roolissaan niin lämmin, hellä, myötätuntoinen kuin hauraskin. Myös Lorren huoleton charmi on ominaisuus, joka kannattelee Three Strangersin toista puoliskoa.

Filosofinen häviäjä Johnny West (Lorre) on todellinen John Hustonin luoma hahmo. Hänen mukaansa kiinalaiseen jumalattareen ei tule sekaantua, sillä se on pahinta, mitä voi tehdä. Three Strangers antaa juuri katsojalleen sitä, mitä yleisö etsii: mysteeriä, epäilystä, rikosta, romanssia, mustasukkaisuutta, murhaa sekä aimo annoksen mystiikkaa. Kerrankin urallaan Lorren tarina on päähenkilöistä parhain ja hänen roolinsa on Three Strangersissa jopa puolittain sankarillinen. Rakkauden kohteen Joan Lorringin Icey Cranen kanssa näytellyt kohtaukset ovat lisäksi varsin koskettavia. Lorren roolihahmon todellinen hyvyys vastakohtana Fitzgeraldin ja Greenstreetin tulkitsemille korruptoituneille rooleille antaa kohtalon vaikuttaa itseensä suotuisasti. Elokuvana Negulesco on onnistunut luomaan Three Strangersista toimivan, roolitukseltaan loistavan sekä rakenteeltaan tiukkatempoisen kokonaisuuden täynnä onnen käänteitä ja kohtalon oikkuja.

–  Glenn Ericksonin (DVD Savant), Steven Kronenbergin (Three Strangers) teoksessa Peter Lorre – Midnight Marquee Actors Series (toim. Gary J. Svehla ja Susan Svehla), Frederik Langin (Il Cinema Ritrovato 2022 -esittely) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 26.4.2023