SEITSEMÄS RISTI (1944)

The Seventh Cross
Ohjaaja
Fred Zinnemann
Henkilöt
Spencer Tracy, Signe Hasso, Hume Cronyn
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
112 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
perustuu Anna Seghersin romaaniin
Ikäraja

Anna Seghersin romaaniin perustuva Seitsemäs risti oli yksi harvoista elokuvista, jotka jo sodan aikana käsittelivät keskitysleirien kauhuja. Emigrantti Fred Zinnemannin ensimmäisen pitkän elokuvan pääosassa nähdään Spencer Tracy ja sivurooleissa joukko natsiterroria paenneita näyttelijöitä.

***

Fred Zinnemann (1907-1997) tuli tunnetuksi menestysteoksistaan Sheriffi (1952), Täältä ikuisuuteen (1953), Nunnan tarina (1959) sekä Kunnian mies (1966). Näitä aiemmin, vuonna 1944 Zinnemann tarttui MGM:n tuottamana Anna Seghersin vuoden 1942 romaaniin Seitsemäs risti. Ohjaustyö oli suorastaan kuin räätälöity Spencer Tracylle, huipputähdelle, joka toimi ikään kuin näyttelemättä. Elokuva keskittyi amerikkalaisen, joskin emigroituneen ohjaajan näkökulmasta käsittelemään Hitlerin keskistysleirien sodan kauhuja Euroopassa ja loi tahollaan natsivastaisen teoksen. Seitsemäs risti on tarina epätoivoisesta pakenemisesta kuvitteelliselta saksalaiselta keskitysleiriltä nimeltä Westhofen. Zinnemannin käsittelyssä kokonaisuus on myös vakava yritys dramatisoida olosuhteita Saksassa. MGM:n hiotut tuotantoarvot lisäävät draaman tuntua, vaikka epätoivoisia pakenijoita esittävät näyttelijät näyttävätkin liian hyvin ruokituilta. Alle vuotta myöhemmin amerikkalaista yleisöä koittikin järkytyksen aika, kun kauhistuttavia uutiselokuvia vapautetuilta keskitysleireiltä tuli teattereihin nähtäviksi.

Seitsemäs risti sijoittuu vuoteen 1936 ja keskittyy kuvauksessaan keskitysleiripakolaisiin ennen kuin Saksa hyökkäsi naapurimaihinsa. Westhofen Lägerin lanka-aidan leikkaa seitsemän internoitua, jotka pakenevat ympäröivään metsään. Kaikki heistä vangitaan poliittisen aktivismin vuoksi ja useat ristiinnaulitaan joukossa pakojohtaja Wallau (Ray Collins). Wallau on elokuvassa kuitenkin läsnä, sillä hänen äänensä on mukana kertomassa suurimman osan tarinasta, vaikka hän on kuollut. Katsojan silmä havaitsee pitkälti pakenevan George Heislerin (Spencer Tracy) vaiheita, kun hän välttyy vankilalta ja seuraamme, kun hän ottaa yhteyttä vanhoihin ystäviin Mainzin kaupungissa. Kaiken kaikkiaan Zinnemannin ohjaus näyttää tapahtumaketjun päähenkilön vapauden eri vaiheissa tehden kokonaisuudesta varsin persoonallisen ja vaiherikkaan.

Koska amerikkalainen yleisö oli tottunut näkemään parin vuoden aikana natsien vastaisia elokuvia, joissa oli ilkeitä saksalaisia roistoja sekä törkeää epäoikeudenmukaisuutta, Seitsemännen ristin on täytynyt tuntua taiteelliselta poikkeamalta muiden joukossa. Zinnemann käsittelee käsikirjoitusta hienotunteisesti. Käsikirjoitussovitus Ray Collinsin äänipuheluineen hahmojen kuvaamiseen ja toiminnan kommentointiin on mielenkiintoista. Elokuva on lisäksi täynnään tunnettuja eurooppalaisia näyttelijöitä. Mukana ovat Fritz Langin Metropoliksessa (1927) kaksikymmentä vuotta aiemmin työläisnaista esittänyt Bertolt Brechtin vaimo Helene Weigel sekä Max Reinhardtin vaimo Helene Thimig.

Ohjaajana Fred Zinnemann korvaa tavanomaiset barbaariset kidutuskohtaukset graafisella kuvastolla puiden risteyksiin ripustetuista miehistä. Elokuva ei edusta eikä ylitä realismia, eikä sitä tulisikaan verrata myöhemmän kauden elokuville kuvauksille hirvittävistä leireistä tai todellisista olosuhteista natsien vallan alaisuudessa. Tavoitteena näyttää olevan vakuuttaa amerikkalaisille, että kaikki saksalaiset eivät ole hirviöitä ja että Euroopassa vallitsee sodan jälkeen oikeudenmukaisuus ja säädyllisyys. Elokuvan sivuosassa nähtiin Hume Cronyn, joka sai sivuosastaan Oscar-ehdokkuuden. Se oli myös ensimmäinen elokuva, missä Cronyn näytteli vaimonsa Jessica Tandyn kanssa. Kaiken kaikkiaan Seitsemäs risti oli tekijänsä Zinnemannin kolmas täyspitkä elokuva ja ensimmäinen todellinen menestysteos.

–  Glenn Ericksonin (DVD Savant) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 28.1.2023