PAINAJAISKUJA (1947)

Tyrone Power tähdittää Edmund Gouldingin elokuvaa kunnianhimoisesta huijarista, joka haluaa kaikin keinoin haltuunsa kiertävän tivolin tärkeimmän liikesalaisuuden. Juopon tivolinomistajan vaimosta (Joan Blondell) huijari löytää vertaisensa, eikä tämä hevin luovu salaisuudestaan. Sirkus on jälleen kerran eri maailma aikalaisia ahdistaneessa elokuvassa, joka kuuluu 1940-luvun piinaavimpiin film noireihin.

***

Painajaiskuja oli poikkeus kaikkien tekijöidensä uralla. Film noirin alalla Twentieth Century-Foxilla oli monia saavutuksia, mutta harvoin näin synkästä ja rohkeasta aiheesta. George Jessel, Jazzlaulajan kantaesityksen tähti Broadwaylla, oli tuottajana erikoistunut kevyeen ajanvietteeseen. Studion suuri miesidoli Tyrone Power tunnettiin rooleistaan elokuvissa Jesse James, Zorron merkki ja Verta ja hiekkaa. Juuri hän vaati saada Stan Carlislen roolin Painajaiskujassa ja Edmund Gouldingin ohjaajaksi.

Naisten ohjaajana kuuluisa Goulding oli saanut lentävän lähdön uralleen Henry King -klassikon Sukunsa sankari käsikirjoittajana. MGM:llä hänestä oli tullut Marion Daviesin, Greta Garbon ja Joan Crawfordin luotto-ohjaaja, Warner Bros.’lla häneen turvautui kernaasti Bette Davis, kunnes Goulding siirtyi Foxille. Siellä Goulding ohjasi eeppisen W. Somerset Maugham -tulkinnan Veitsen terällä, jonka pääroolissa Tyrone Powerista paljastui ennennäkemättömiä ulottuvuuksia.

Loistavan käsikirjoituksen on laatinut Jules Furthman William Lindsay Greshamin romaanista. Roolitus on ensiluokkainen, eikä ole yllättävää, että naisroolit ovat vahvoja. Joan Blondell oli saanut läpimurtonsa Warner Bros.’n pre-Code-elokuvissa, ja hänellä oli parhaillaan menossa yksi comebackeistaan. (Ne eivät päättyneet milloinkaan: yksi Blondellin viimeisistä elokuvista oli Grease). Blondell oli juuri esiintynyt Elia Kazanin esikoiselokuvassa Brooklynissa kasvoi puu.

Blondellin tulkinta Zeenana on syvästi koskettava, samoin Coleen Grayn osasuoritus nuorena ja naiivina Mollyna, jota Stan houkuttelee rikostoverikseen. Suurimman vastuksen Stanille tarjoaa psykologi tri Lilith Ritter (Helen Walker loistoroolissa). ”It takes a thief to catch a thief”. Walker ja Carlisle käyttävät erikoislahjakkuuttaan rikollisiin pyrkimyksiin, mutta Carlisle on Walkerin rinnalla vain aloittelija.

Tarinan kiehtovuus perustuu Greshamin syvälliseen tuntemukseen kuvaamastaan maailmasta. Painajaiskuja kuuluu kaikkien aikojen karnevaalielokuviin, ja se on kiinnostava myös mentalismin, spiritualismin, ajatustenlukemisen ja hypnoosin kannalta. Se on tarina psykologian väärinkäytöstä ja lääkärin vaitiolovelvollisuuden rikkomuksista. Se herättää ajatuksia myös uskonnon ja henkisyyden hyväksikäytöstä. Kuten Orson Wellesin V niinkuin väärennös se herättää ajatuksia illuusion mahdista. Mentalisti Stan liikuttaa ihmisiä syvemmin kuin kukaan muu, vaikka hän on pelkkä viihdyttäjä.

Tarinan traaginen ydin on siinä, että Stanin lahjakkuus on aitoa ja hänen psykologinen vaistonsa syvällistä, mutta häneltä puuttuu moraali ja ammattikuri. Hän voisi olla paljon enemmän kuin huijari. Tyrone Power, yksi elokuvan ”ontoista miehistä”, järkyttää traagisessa roolissa. Niin synkkä kuin elokuvan aihepiiri onkin, tulkinta nostaa esiin kaikkien pohjimmaisen ihmisyyden. Pula-ajan kauhukertomuksessa olemme kaikki uhreja.

Lee Garmes, Josef von Sternbergin luottokuvaaja ja kuuluisa ”naisten kuvaaja”, oli päässyt André De Tothin, King Vidorin, Alfred Hitchcockin ja Max Ophulsin suosioon. Hän todistaa mestaruutensa film noirin saralla. Hänen kuvaamanaan pimeys on sekä fyysistä että metafyysistä.

– Lähde: Antti Alanen Film Diary 4.5.2019 The Nitrate Picture Show, Rochester. UCLA:n nitraattikopiossa silkinmustien ja kermanvalkoisten sävyjen hohto oli omaa luokkaansa ja illusionismin ja anti-illusionismin teemat välittyivät puhtaan kuvallisesti. AA Kino Regina 31.1.2023