PILVENPIIRTÄJÄ (1948)

The Fountainhead/Pionjären
Ohjaaja
King Vidor
Henkilöt
Gary Cooper, Patricia Neal, Raymond Massey, Kent Smith
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Ikäraja
K16
Kesto
114 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
käsikirjoitus Ayn Rand romaanistaan * näytöksen 20.1. alustaa arkkitehti, taitelijaprofessori Juha Ilonen

King Vidorin tyylitellyssä melodraamassa Gary Cooper on tinkimätön arkkitehti, individualisti, joka puoltaa modernia arkkitehtuuria vanhoillisten ennakkoluulojen keskellä. Edes rakastuminen rikkaaseen perijättäreen (Neal) ei saa arkkitehtia muuttamaan suunnitelmiaan, ja hän on lopulta valmis äärimmäisiin keinoihin. Budjetin pienuuden Vidor ratkaisi mm. luomalla perspektiivillä ja valaistuksella vaikutelmia tiloista, joita ei ole olemassakaan.

***

Elokuvan Kaksintaistelu auringossa (1946) jälkeen King Vidor oli pitkään toimettomana. Hän kieltäytyy sisällyttämästä filmografiaansa teosta Meidän iloinen joukkomme (1948), jossa ohjaajakumppanina oli Leslie Fenton. Melkein yhtä tuppisuinen hän on seuraavasta elokuvastaan, vaikka siitä tuli yksi hänen kuuluisimmistaan ja upeimmistaan: ”vuonna 1948 otin vastaan Warner Bros.’ilta toimeksiannon ohjata elokuva, joka perustui Ayn Randin kiisteltyyn romaaniin The Fountainhead, pääosassa Gary Cooper”. Kun sanoin Vidorille, että tyylittely on Pilvenpiirtäjän hallitseva vaikutelma, hän vastasi: ”Hauska kuulla, sillä siihen pyrinkin”. Harvoin hänen aineksensa ovat olleet yksinkertaisempia, harvoin hän on saavuttanut niillä vaikuttavampia tuloksia, esimerkiksi kuvatessaan kiitävästä ambulanssista kuolevan miehen hallusinaatiota Manhattanin siluetista, jossa pilvenpiirtäjien huiput vilahtelevat maalatun ristin tuolla puolen. ”Muutamaa vuotta myöhemmin jouduin sairaalaan, ja katsoessani ikkunasta näin rakennukset juuri niin kuin olin kuvitellutkin ne ”.

Elokuvassa The Crowd Vidor oli luonut vision kaupungista luonnon jatkeena: armottomana, ankarana, mustasukkaisena ja ailahtelevaisena jumalana. Visio kypsyy Pilvenpiirtäjässä, jonka polttopisteeksi nousevat New Yorkin korkeat rakennukset eikä niinkään Howard Roark (Gary Cooper), kompromisseista kieltäytyvä arkkitehti, joka ennemmin tuhoaa työnsä kuin antaa vesittää sen. Ennen elokuvan tekoa Vidor tutki Frank Lloyd Wrightiä, joka oli oletettavasti Roarkin esikuva. Mutta Cooperin osasuoritus ei ilmennä juurikaan äreää pohdiskelija-Wrightiä mutta on sen sijaan sukua muiden Vidorin elokuvien sankareille: Rogersin vaivoin hillitty hurjuus (Luoteisväylä), Dangosin lannistumattomuus (Lupausten maa), Jim Appersonin ja John Simsin sisu (Suuri paraati, The Crowd) ja tohtori Mansonin ihanteellisuus (Sisärengas) ilmenevät kaikki Howard Roarkissa.

Ja Dominique Wynant (Patricia Neal) on tiivistelmä kaikkien Vidorin edellisten elokuvien epäromanttisista, seksuaalisesti hyökkäävistä sankarittarista. Pilvenpiirtäjän eroottinen lataus on valtaisa, ja sen pohjana oli tähtien keskinäinen yllättävän väkevä vetovoima. Vidor haki Patrician Nealin autollaan tapaamaan vastanäyttelijäänsä. ”Vein hänet Fresnoon, ja heti kun hän tapasi Cooperin, he kävivät toisiinsa käsiksi. Se lienee alkanut heti illallisen jälkeen, koska jo seuraavana päivänä heillä oli vauhti päällä”. Keskinäinen intohimo ilmenee loistavasti makuuhuonekohtauksessa. Roark on joutunut työläiseksi kivilouhokselle, ja Dominique kutsuu hänet korjaamaan kivilaattaa, jonka hän on rikkonut tahallaan. Vetovoima on tullut ilmi jo aikaisemmassa kohtauksessa. Siinä nainen kohdistaa avoimen himokkaan katseen välinpitämättömään Roarkiin, jonka kallioporan terä tunkeutuu jyhkeään paateen. Naisen budoaari on kuin peilien ja varjojen häivyttämä tila, jonka tyyneys murskaantuu kuin lasilevy.

Mutta seksuaalisesta latauksesta huolimatta Pilvenpiirtäjän huomattavin ominaisuus on tyylittely, jota Vidor niin osuvasti tavoitteli. Osittain budjetin pienuudesta johtuen useimmat rakennukset ovat pelkkiä yksinkertaisia, tyylikkäitä abstraktioita, jotka tarjoavat tiloja esineiden geometrisille järjestelyille. Jotkin tilat eivät edes ole olemassa; niihin vain viitataan. Vidorin suosikkikeinoja on luoda perspektiivillä ja valaistuksella vaikutelmia tiloista, joita ei ole olemassakaan; tämän Vidor myöntää oppineensa saksalaisilta maalareilta. Elokuvien Suuri paraati, The Crowd ja Japanese War Bride sairaalat – Vidor pitää niitä aivan erityisen persoonattomina – on luotu tyhjillä studioilla, joissa muutama sänky on sijoitettu valeperspektiiviin. Samaa tehokeinoa Vidor käyttää Pilvenpiirtäjän tyhjään sanomalehden toimitukseen.

Vieläkin osuvampaa on esineiden tai niiden poissaolon symbolismi. Itsenäisyyttään ilmentävä Dominique saapuu juhliin ilman naisellisista tarvikkeista tärkeintä, käsilaukkua. Tyhjyyttä, joka vallitsee hänen avioliitossaan sanomalehtikuningas Gail Wynantin (Raymond Massey) kanssa, osoittaa lamppu, jonka läpikuultavaan jalustaan on vangittu kala. Monet käsikirjoituksen vuorosanoista ovat kolkompia kuin voisi odottaa Ayn Randiltakaan. Kyyninen arkkitehtuurikriitikko Ellsworth Toohey (Robert Douglas) lausuu:  ”I play the stockmarket of the spirit and I sell short”. (Sanaleikkiä on mahdotonta suomentaa. Pörssin erikoistermi ”sell short” tarkoittaa yleiskielessä vähättelyä.). Järeässä kekseliäisyydessään ja huikeassa finaalissaan, jossa Roark seisoo fallisen pilvenpiirtäjän huipulla ja Dominique rientää hänen luokseen, Pilvenpiirtäjä on Vidoria paradoksaalisimmillaan ja parhaimmillaan.

– John Baxterin mukaan (King Vidor, 1976) AA 12.11.2002