SUURKAUPUNGIN LAKI (1950)

Yhdysvalloista mustan listan vainoja Lontooseen paennut Jules Dassin ohjasi amerikkalaiseen rikoselokuvatrilogiaansa täydennyksen, josta tuli mestariteoksista kenties väkevin. Tunnuspiirteet ovat ennallaan: kuvaukselle ominainen realismin ja unenomaisuuden sekoittuminen, puolibarokkinen kuvasommittelu sekä lyhyisiin otoksiin perustuva kiihkeä leikkaus. Labyrinttimainen Lontoo luo tapahtumille unohtumattoman tyyssijan.

***

Lontoossa viekas seikkailija Harry Fabian voittaa ystäväkseen vanhan kreikkalaisen painijan Gregoriuksen, kreikkalais-roomalaisen painin taitajan. Tämä moittii poikaansa Kristoa otteluista, jotka eivät ole jalon urheilulajin arvoisia. Fabian saa rahaa järjestämällä väärennetyn toimiluvan yökerhon johtajan vaimolle, joka haluaa jättää aviomiehensä, ja rahan turvin Fabian toteuttaa aikeensa järjestää vuosisadan ottelu, ottelijoina Gregoriouksen suojatti ja Kuristaja, raaka ja sääntöjä halveksiva taistelija, jota yleisö rakastaa. Fabianin epäonneksi Gregorius ottaa yhteen Kuristajan kanssa juuri ennen matsia.

Paetessaan Yhdysvalloista mustan listan vainoja Jules Dassin ohjasi Lontoossa täydennyksen amerikkalaiseen rikoselokuvatrilogiaansa (Raakaa voimaa, Alaston kaupunki, Varkaiden markkinat). Suurkaupungin laki on näistä neljästä mestariteoksesta ehkä väkevin ja loistavin. Siinä on samat tunnuspiirteet kuin edeltäjissään: kuvaukselle ominainen realismin ja unenkaltaisuuden sekoitus, kuvasommittelun puolibarokkinen luonne ja lyhyisiin otoksiin perustuva kiihkeä ja hehkuva leikkaus. Kaupungin merkitys ei ole yhtä hallitseva kuin Alastomassa kaupungissa; kuitenkin näky Lontoon labyrinttimaisuudesta kujineen, portaikkoineen ja pihoineen luo tapahtumille unohtumattoman tyyssijan.

Fabiania tulkitsee upeasti Richard Widmark, jota ympäröi loistelias sivunäyttelijöiden kaarti joukossaan Francis L. Sullivan, eräänlainen Sydney Greenstreetin läpitunkemattomampi muunnelma. Dassin ja Widmark piirtävät kiehtovan ”häviäjän” muotokuvan: Fabian on komea, älykäs ja monilahjakas ”taiteilija, joka ei ole löytänyt taiteenalaansa”, kuten eräs toinen henkilöhahmo häntä luonnehtii. Fabian on kekseliäs valehtelija vailla pahantahtoisuutta. Viime hetkellä koko hänen rakennelmansa sortuu, ja ystävät ja viholliset sortuvat hänen mukanaan.

Käsikirjoitus rakentaa älykkäästi jännitystä tämän pseudotaituruuden ympärille. Pessimismi, jota Dassin ilmentää, on perustavanlaatuista ja pohjiaan myöten aitoa. Ehkä Fabianin ja vainotun elokuvantekijän välillä on vertauskuvallinen ja profeetallinen ulottuvuus.

Dassinilla ihmiskunta ei jakaudu hyviin ja pahoihin. Toki hänen tuotannossaan on pahojakin (sadisteja, pervertikkoja, jne.). Mutta heitä vastaan Dassin ei aseta moitteettomia sankareita vaan henkilöhahmoja, joilla on luonteen heikkouksia ja joita riivaavat mahdottomat unelmat ja omat epärealistiset käsitykset. ”Positiiviset” humanistiset aiheet eivät olleet Dassinia varten. Hänen suuruutensa ilmeni noissa muutamassa loistavassa teoksessa, joissa erään lajin, film noirin, epätoivoinen pessimismi vastasi hänen vaistomaista käsitystään maailmasta.

– Jacques Lourcellesin mukaan (Dictionnaire du cinéma: les films. Pariisi: Laffont, 1992). AA 2.5.2013