Haaveet tulevat todeksi, kun viskin säännöstelyn kanssa kärvistelevän skottikylän rantakarikolle haaksirikkoutuu rahtilaiva lastinaan silkkaa elämän vettä. Mullistavan löydön ottavat näppeihinsä sodanaikaista arvovaltaansa haikailevat päällepäsmäröijät. Lain ja oikeuden kysymyksiä pohtivan elokuvan ohjasi Alexander Mackendrick.

***

Englantilaisen elokuvakomedian kulta-ajan, Ealing-kauden (n. 1949–55) ohjaajista vain Alexander Mackendrick on onnistunut säilyttämään asemansa, jopa vahvistamaan sitä. Hiljattain kuollut Henry Cornelius ennätti tosin saada tililleen kolme erinomaista huvinäytelmää (Passi Pimlicoon, The Galloping Major, Vauhtihirmut valloillaan) ja olisi todennäköisesti pystynyt jatkamaan, mutta ainakin Robert Hamer ja Charles Crichton näyttävät menettäneen pelinsä eivätkä mitenkään eroa nykyään niin harmaaksi käyneestä englantilaisen elokuvan maisemasta. Mutta Mackendrick, joka muutaman vuoden dokumentaarikoulutuksen jälkeen heti ensimmäisellä näytelmäelokuvallaan Whisky Galore loi brittiläisen komedian kenties onnistuneimman ja suuntaa antavimman teoksen, ei pysähtynyt kehityksessään. Vuosi sitten Amerikassa valmistunut Menestyksen huuma vie nimittäin eteenpäin niitä, jos ei temaattisia, niin ainakin tyylillisiä pyrkimyksiä, jotka jo luonnehtivat tuon Skotlannin-kuvauksen sävyä.

Tarina perustuu Compton MacKenzien kirjaan: sotavuonna 1943 Luoteis-Skotlannin Hebriidien saaristoon kuuluvaa pientä Toddayn saarta on kohdannut suuri onnettomuus, whisky on loppunut… Saaren edustalla haaksirikkoutuu silloin alus saaliinaan 40 000 laatikkoa whiskyä, ja se haetaan nopeasti parempaan talteen. Onnea häiritsee vain yksi seikka: englantilainen kapteeni Waggett, kotijoukkojen komentaja ei virkainnossaan soisi saarelaisille tilkkaakaan. Syntyy katkera kamppailu ”elämän veden” puolesta.

Mackendrickin filmi on monilta ominaisuuksiltaan sukua John Fordin pari vuotta myöhemmälle Vaiteliaalle miehelle. Mackendrickin skotlantilaiset ja Fordin irlantilaiset ovat perinteitä noudattavia ihmisiä, jotka suhtautuvat epäluuloisesti elämän uudenaikaistamiseen. Whiskynhimokaan ei saa armon skotlantilaisiamme rikkomaan sapatin pyhyyttä. Vaiteliaassa miehessä taas oli säädyllisten myötäjäisten puuttuminen esteenä avioliiton täyttymiselle. Whisky merkitsee Toddayn asukkaille samaa kuin kylätappelu Inisfreen ihmisille: yhdessäolon toveruutta, elämisen yltäkylläisyyttä…

Missä Fordin huumoria väritti runollinen rakkauskuvaus, siinä Mackendrick viljelee satiiria. Kapteeni Waggettin tapaista syntipukkia ja häijyn ivan kohdetta ei voisi ajatella löytyvän Fordin maailmasta. Whisky Galore on lähempänä dokumenttielokuvien tyyliä: sen komedia-ainekset ovat liioittelussaankin asiallisempia kuin Fordilla. Yksityiskohta, joka eniten muistuttaa Fordia, on epäilemättä kaksoiskihlajaisia ja tanssia kuvaava jakso, herkän lämpimään sävyyn ja rytmiltään kauniisti punnittu kuvasarja, jonka merkitys tunnelmaa luovana keskuksena rinnastuu esim. Fordin Aavikon lain vastaavanlaisen kohtauksen kanssa.

Menestyksen huumassa yllätti Mackendrickin hengästyneen nopea poljento ja hermostuneen kiihkeä sävy, mutta Whiskystäkin löytyy jaksoja, joissa kuvat vaihtuvat viivyttelemättä. Mackendrick käsittelee usein perinteellisiä ihmisiä ja tapahtumia moderniin tapaan, joten Menestyksen huuma oli aivan luonnollinen kehitystulos.

– M.A.S. (1958)