MILANON IHME (1950)
Miracolo a Milano/Miraklet i MilanoNeorealismin, sadun magian ja satiirin yhdistävässä Milanon ihmeessä marginalisoitu köyhälistö muodostaa laitakaupungin hökkelikylään omavaraisen ja solidaarisen yhteisön, mutta maanomistajilla on muita suunnitelmia. De Sica sisällyttää runolliseen tarinaan niin kapitalismin kuin katolisuudenkin kritiikkiä. Loppuhuipennus sijoittuu Milanon katedraalille.
***
Milanon ihme on johdonmukaisesti toteutettu yhteiskunnallinen ja uskonnollinen satiiri, raju pila katolisuudesta, militarismista ja kapitalismista. Se on kemiallisen puhdas paatoksesta, pohjimmiltaan julma ja pessimistinen, vaikkakin sen pessimismi on älyllistä eikä tunteellista. Mutta samalla elokuva sisältää myös ristiriitaisuuden – satiirin mestarillisuus, ovela huumori, yksinkertaisesti loistava toteutus saavat yhdessä aikaan sen, että elokuvasta loppujen lopuksi tulee vapauttava, mutta vasta kun on ymmärtänyt sen kaksiteräistä kieltä. Voltairen “Candiden” tavoin tämä elokuva elää enemmän vapauttavan kuin pessimistisen älynsä varassa.
Satuaihe on antanut De Sicalle mahdollisuudet tarttua uskonnollisiin ja kapitalistisiin ihannekuviin ja tehdä ne todellisiksi satiirin äärimmäisessä ja mielettömässä maailmassa. De Sica on onnistunut löytämään ihanteellisen muodon sille mitä hänellä on sanottavana. Naivismi on johdonmukaisesti toteutettu, elokuvan liikkeillä on sadun balettitunnelman leima, miljöökuvaus on parodia uusrealismista, sen mestarin suorittamana.
– Harry Scheinin (BLM, 1952) tekstistä lyhentäen SH 2026
Copy from the CSC-Cineteca Nazionale (Rome)
