MIKSI JÄTIT MINUT (1953)

Sirkin varhainen, konventionaaliselta vaikuttava melodraama on pohjimmiltaan ironinen tutkielma yhteisön toiminnasta. Näyttelijänä epäonnistunut Naomi (Stanwyck) palaa valheiden kera kotikaupunkiinsa, jonne on kymmenen vuotta aiemmin jättänyt miehensä ja tyttärensä. Sirkin terävä mustavalkokuvaus sijoittuu 1910-luvun Wisconsiniin.

***

Vuonna 1950 Douglas Sirk solmi sopimuksen Universal-yhtiölle, jolle hän ohjasi koko lopputuotantonsa, 21 elokuvaa vuosikymmenen aikana. Niistä puolet tuotti Ross Hunter. Yhdeksi kiinnekohdaksi tuli idyllinen Americana, jota Sirk lähestyi aluksi komedian keinoin. Sirk käytti näistä elokuvista nimitystä contes moraux kuten Eric Rohmer sittemmin. ”Ne eivät ole moraalisia tarinoita vaan tarinoita ihmisten moraalista” (Sirk). Komedioissa Vahingossa vaimoksi (The Lady Pays Off, 1951), Kuherrusmatka kuudelle (Weekend with Father, 1951), Ei rikkautta, vaan rakkautta (Has Anybody Seen My Gal?, 1952), Ei sijaa sulhaselle (No Room for the Groom, 1952), Meet Me at the Fair (1953) ja Take Me to Town (1953) Sirk sai tuntumaa amerikkalaiseen ikonografiaan ja ymmärrystä miljööstä ja yhteiskunnan luokkajaosta.

Sirkin ensimmäinen perhemelodraama Ainoa toive kumpusi samasta miljööstä kuin hänen Universal-komediansa. Jälleen palaamme nostalgisesti menneisyyden kauniisiin muistoihin. Komedioissa paluun epäonnistuminen oli huvittavaa. Nyt tulee aihetta kyyneliin.

Komedioissa musiikki oli keventänyt tunnelmaa. Nyt tilalla on melodraaman melos: musiikki ei ole olemassa tarinan henkilöiden iloksi, vaan kyseessä on suoraan katsojien tunteisiin kohdistuva musiikki, joka muokkaa draaman emotionaalista hahmoa.

Komedioissa satiirin kohteeksi asetettua arvomaailmaa ei voi enää sivuuttaa naurulla, kun kotiin palaa Naomi Murdoch (Barbara Stanwyck). Hänellä ei ole enää paikkaa mihin mennä, ja niinpä hän palaa kotiinsa ja kotiseudulleen. Kotiväelle hän on valehdellut olevansa suuri näyttelijä; itselleen hän on valehdellut todellisuudesta, joka häntä odotta.

Kotiinpaluukohtaus on kaunis esimerkki siitä, miten Sirk osaa asettaa vastakkain unelmat ja todellisuuden. Naomi näkee perheensä ensin sermin läpi, kuin kuvaelmana. Kohta idylli särkyy, ja vastassa on vihaa, kostonhalua ja halveksuntaa. Romaani, johon elokuva perustuu, on Stopover, minkä nimen Sirk olisi halunnut elokuvallekin. Romaanissa kiertue-esiintyjän surkea tie on Naomille lopulta kotia parempi vaihtoehto. Mutta Universalilla vallitsi Ross Hunterin rautainen laki – onnellinen loppu. (Olkoonkin että vailla toivoa.) Ainoa toive oli Sirkin viimeinen conte moral, viimeinen nostalginen kuvaus menneisyyden Amerikasta.

Sirk on Sirk -kirjassa ohjaaja toteaa, että Barbara Stanwyck oli Hollywoodin parhaita näyttelijöitä mutta ei enää suosionsa huipulla, minkä takia elokuvaa ei saatu tehdä väreissä. Stanwyck ilmensi loistavasti ”särkyneen elämän epäsentimentaalista surua”. Ainoa toive oli myös jo alustava versio tarinaan Suurinta elämässä (Imitation of Life). ”She comes back from an imitated life”.

– Lähteinä Sirk on Sirk (Jon Halliday, 1971) ja Michael Stern: Douglas Sirk (1979) AA 6.9.2016