DANGEROUS WHEN WET (1953)

Ohjaaja
Charles Walters
Henkilöt
Esther Williams, Fernando Lamas, Tom & Jerry
Maa
Yhdysvallat
Kesto
95 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Gene Kellyn jälkeen Tom ja Jerry kaipasivat uusia koreografisia haasteita, ja niinpä elokuva Dangerous When Wet toi heidät unijaksossa yhteen vesibalettien kuningattaren Esther Williamsin kanssa. Itse tarina kertoo maitotilan riskistä tyttärestä, joka päättää kokeilla voimiaan ihme-eliksiirin mainosmannekiinina ja uida yli Englannin kanaalin. Kaikin puolin persoonallisen pikku elämyksen ohjauksesta vastaa musikaaligenren ylimpiin mestareihin lukeutuva Charles Walters.

***

Musikaalien historiassa on harvoja yhtä hurmaavan absurdeja ilmiöitä kuin uimaritähti Esther Williamsin (1921–2013) ympärille rakennetut, tuonpuoleiset vesibaletit, jotka sotaa seuranneiden kymmenen vuoden ajan olivat MGM-yhtiön takuuvarmimpia hittituotteita. Uimapuku päällään elohopeamaisen sulava, jumalatarmainen ilmestys oli kuivalle maalle noustuaan ja vaatteet yllään hieman kolho, puupökkelömäinen näky, joka kuitenkin saattoi silloin tällöin yllättää laulamaan ja tanssimaan puhjettuaan: elokuvan Skirts Ahoy! huippuhetki on altaassa läträämisen sijasta laulu “What Good Is a Gal (Without a Guy?)”, ja yhdessä Ricardo Montalbanin kanssa elokuvassa Neptune’s Daughter ensiesitetty duetto “Baby It’s Cold Outside” kohosi sekä ikivihreäksi että oscar-voittajaksi. Williams oli lähtökohdiltaan kilpauimari, jolla jo 18-vuotiaana oli ansioluettelossaan useita kansallisia mestaruuksia sekä 100 metrin rintauinnin maailmanennätys. Hän olisi saapunut kilpailemaan Helsingin olympialaisiin 1940, mutta maailmansodan peruutettua kisat hän vietti kesän esiintymällä Johnny Weissmüllerin rinnalla Billy Rosen suureellisessa Aquacade-revyyssä. Täältä hänet kiinnitettiin MGM:lle, joka etsi samanhenkistä haastajaa Fox-yhtiön suurimmalle kassamagneetille, taitoluistelutähti Sonja Henielle. Williamsin musikaalinumeroiden innovatiivinen skaala oli laaja. Ne saattoivat olla suurellisia spektaakkeleita joissa tuli ja vesi taistelivat keskenään (Bathing Beauty), Busby Berkeleyn koreografioimia vesihiihtohurjasteluita (Easy to Love), tai intiimejä pinnanalaisia romansseja (Ziegfeld Follies). Erityisen muistettava on teoksen Dangerous When Wet numero, jossa Williams tekee saman kuin Gene Kelly elokuvassa Ankkurit ylös! esiintyen Tom & Jerry -piirrosduon kanssa. MGM:n animaatio-osaston William Hannan ja Joseph Barberan tekninen taituruus oli huippuluokkaa; jälkeä sopii verrata vaikkapa sellaiseen aikalaisteokseen kuin Michael Curtizin Jazzityttöön, jossa Friz Freleng yritti yhdistää Doris Dayn ja Väiskin samoihin kuviin – huomattavasti laihoimmin lopputuloksin.

Alkujaan Everybody Swims -nimisenä tuotettu mutta ensi-illan alla seksuaalisesti vihjailevampaan Dangerous When Wet -muotoon kastettu, Suomessa Laineiden lemmikkinä tunnettu musikaali venyttää Esther Williams -formaattia kiehtoviin suuntiin. Se alkaa reippaan sporttisena maalaismusikaalina (“I Got Out of Bed on the Right Side”) ja päätyy melodramaattiseen, thrillerimäiseen jaksoon, jossa Williamsin tulkitsema farmarintytär venyttää voimansa äärimmilleen uidakseen Englannin kanaalin yli. Williams oli päässyt tosielämän voimanaisten makuun edellisenä vuonna ensi-iltansa saaneen Million Dollar Mermaid -elokuvan myötä, jossa hän oli näytellyt 1910-20-lukujen uintitähti Annette Kellermania, omaa henkistä edeltäjäänsä. Laineiden lemmikin päähenkilö ei suoranaisesti perustu mihinkään todelliseen hahmoon, mutta Kanaalin ylittäneet naisuimarit olivat oman aikansa sankareita: ensimmäisenä tempun oli tehnyt vuonna 1925 amerikkalainen olympiavoittaja Gertrude Ederle, joka myöhemmin esiintyi samassa Aquacade-revyyssä kuin Williamskin. Urheilun rankan fyysisen suorittamisen kuvaus kontrastoi Williams-elokuville tyypillistä, keimailevaa kuviokelluntaa, ja palauttaa tähden teinivuosiensa kilpauintimaailman tuntoihin.

Elokuvan ohjasi Broadway-tanssijasta ja -koreografista MGM-musikaalien “dream teamiin” ponnistanut Charles Walters (1911–82), joka on kaikella muotoa kohotettavissa Vincente Minnellin ja Stanley Donenin rinnalle yhdeksi lajityypin häikäisevimmistä ohjaajakyvyistä. Lopputulokset puhuvat puolestaan: Fred Astairen ja Judy Garlandin resupekkanumero Easter Paradessa; Garlandin pikkutakki-lookin esitteleminen Summer Stockin finaalissa; Astaire ja Vera-Ellen uhmaamassa painovoimaa elokuvassa Malja morsiamelle; yli-ikäiseksi lapseksi varttunut Leslie Caron höpisemässä nukeille Lilissä; Bing Crosbyn, Frank Sinatran ja Louis Armstrongin kohtaamiset Skandaalihäiden uudessa ja parannellussa laitoksessa, ja niin edelleen. Viimeisessä teatterielokuvassaan Kävele, älä juokse (joka oli samalla myös Cary Grantin viimeinen) Walters palasi humoristisessa rekisterissä Laineiden lemmikin urheiluaiheeseen – elokuva huipentuu Tokion vuoden 1964 olympialaisten 50 km:n kävelyyn.

– Petteri Kalliomäki 6.4.2024