RIEMULOMA RIVIERALLA (1953)

Ihastuttavassa komediassa Hulot’n rantalomalla sattuu ja tapahtuu. Jacques Tatin hersyvä komiikka perustuu yksinkertaisiin hetkiin, taitavan miimikon hienovaraiseen ja liioiteltuun ruumiinkieleen, inhimillisiin kohtaamisiin ja erehdyksen mahdollisuuteen. Vaikka elokuvassa ei ole juuri ollenkaan dialogia, äänellä on silti merkittävä osa sen komiikassa.

***

Jacques Tatin toisen elokuvan tapahtumapaikka on lomahotelli pienessä merenrantakaupungissa: vieraat ovat aivan tavallisia, liikemiehiä ja vanhahkoja pariskuntia, bridgen pelaajia ja nuoria tyttöjä, jotka kaikki käyttäytyvät niin kuin hotellissa käyttäydytään. Lomanpilaaja on herra Hulot, vertauskuva kaikelle odottamattomalle. Hän yrittää järkkymättömästi seurata muiden vieraiden steriiliä kaavaa, mutta muutamissa olennaisissa kohdissa hän aina onnistuu poikkeamaan siitä. Tatin maailmassa on kollektiiviset ääriviivat: toisaalla ovat hotellin ihmiset, jotka esittäytyvät nopeissa koomisissa sketseissä, toisaalla Hulot, joka ponnahtaa esiin mitä odottamattomimpina hetkinä tähän järjestäytyneeseen maailmaan ja jonka käytös viattomista ja avuttomista piirteistään huolimatta muistuttaa ammattimaisen piirileikin rikkojan esiintymistä. Ei ole vaikea huomata Tatin strategiaa: jos Hulot on taipuvainen noudattamaan kaavaa, jonka vaatimuksia hän ei pysty täyttämään, syntyy näistä poikkeamista komediaa ja nämä poikkeamat taas saattavat ympäröivän maailman naurettavaan valoon. Se, miksi nauramme Hulotille, johtuu siitä, että hän Chaplinin lailla on koominen sankari, jonka suhde ympäristöön on kuin saavutettujen voittojen luettelo. Vieraat siis ovat naurettavia, ja heijastaessaan heidän pinttyneitä piirteitään Hulot tekee heistä karikatyyrejä heidän oman käytöksensä perusteella.

Tatin visuaalisille gageille on leimallista kuvien ja rytmin matemaattinen tarkkuus, nerokkaasti tuore näkemys esineiden kapinasta elokuvakomiikan lähteenä, satiiri, jossa on purevaa älyllistä terää. Tatilla on sitä paitsi harvinaiset havainnoijan lahjat: muutamilla nopeilla kuvilla hän pystyy hahmottamaan tilanteen pääpiirteet ja yksilön aseman tässä kokonaisuudessa. Hänen koomisten huomioidensa terävyyttä tasapainottaa surumielinen aines, puhtaasti runollinen katse – esimerkkinä vaikkapa elokuvan loppu, jossa Hulot nähdään suljettujen ikkunaluukkujen ja ”muistojen rannan” keskellä, tai pieni poika, joka ostaa kaksi jäätelöä ja joutuu varovasti tasapainoilemaan! Tämä runollinen perusnäkemys ja inhimillinen viisaus asettavat Tatin erikoisluokkaan komedian tekijöitten joukossa.

Kuvatessaan vieraiden kaavamaisia edesottamuksia elokuvan ulkoinen rakenne välittää kuvan tapahtumista, jotka toistuvat rytmisen täsmällisesti: vanhan pariskunnan kävelyretket, liikemiehen puhelut, reippailijan lihasharjoitukset muodostavat yksitoikkoisen jonon toistoja, jota taustaa vasten Hulotin liikkeet erottuvat. Jean Loirens on tutkielmassaan ”Le Cinéma et le temps” (”Elokuva ja aika”) osoittanut, kuinka tämä toisto muodostaa myöskin Tatin aikakäsityksen, lomahotellin päivien kulun. Samalla hän kiinnittää huomiota siihen, kuinka mestarillisesti Tati käyttää ääntä. Riemuloma Rivieralla onkin erinomainen tutkielma audiovisuaalisen ilmaisun mahdollisuuksista: repliikit on rajoitettu mahdollisimman vähiin, ja sen sijaan olemme mukana maailmassa, jossa ääni on niin hallitsevana, että lainatakseni edelleen Loirensia, kuva kylpee äänen atmosfäärissä. Ääninauha toimii mestarillisesti hallittuna, assosiaatioita luovana, dramaattisesti ilmaisevana tekijänä, esimerkkeinä ruokasalin oven narina ja elokuvan valittavan alakuloinen johtosävelmä, monotonisuuden ”kuultavana” vastine.

 – Jerker A. Eriksson (1955)