VIERAAT ULKOAVARUUDESTA (1953)

It Came from Outer Space
Ohjaaja
Jack Arnold
Henkilöt
Richard Carlson, Barbara Rush, Charles Drake
Maa
USA
Tekstitys
ei tekstitystä
Kesto
80 min
Teemat
Lisätieto
3D
Ikäraja

Universalin ensimmäinen 3D-elokuva iski yhdysvaltalaisyleisöön aikana, jolloin yhteiskunnan ulkopuolelta uhkasivat ydinaseet ja sisältä kommunistit. Scifielokuvassa arizonalaisen pikkukaupungin rauha rikkoutuu, kun autiomaahan laskeutuu avaruusalus, jonka asukit ottavat ihmisen muodon. Vieraiden kulttuurien kohtaaminen esitetään aikaa kestävällä tavalla.

***

Vieraat ulkoavaruudesta oli Jack Arnoldin ensimmäinen science fiction -elokuva. Hänestä kehittyi tunnetusti pian huomattava, usein loistava fantasiaelokuvien ohjaaja. Tuottaja William Alland oli ollut Orson Wellesin suojatti Mercury Theatressa, ja hän oli näytellyt Citizen Kanessa reportteria, jonka tehtäväksi tulee ratkaista Rosebudin arvoitus.

Harry Essexin käsikirjoitus perustui Ray Bradburyn kirjoittamaan filmattavaksi tarkoitettuun tarinaan ”The Meteor”. Se kertoo avaruuden muukalaisista, jotka tekevät pakkolaskun Maahan meteorilta näyttävällä avaruusaluksellaan.

Science fiction vakiohahmoihin kuuluva epäkäytännöllinen tähtitieteilijä John Putnam (Richard Carlson) tulee tapahtuman silminnäkijäksi aitoon H. G. Wellsin tapaan, mutta kun hän yrittää kertoa kanssaihmisilleen muukalaisten saapumisesta, kukaan ei usko häntä.

Muukalaisia auttaa se, että he ovat näkymättömiä. He pystyvät myös korvaamaan ihmisiä muukalaisjäljennöksillä, jotka käyttäytyvät samaan tapaan kuin alkuperäiset ihmiset. Heissä on vain pieniä vivahde-eroja, kuten zombiemainen tuijotus silloin, kun kaksoisolennot eivät ole ihmisten seurassa.

Muukalaiset ovat tulleet Maahan vain pysähtyäkseen joksikin aikaa, koska heidän avaruusaluksensa on särkynyt, ja he tarvitsevat ihmisiä mekaanikoiksi. Korjaustyö on hidasta, ja muukalaiset tarvitsevat aina vain enemmän ihmisiä avukseen, ja siitä seuraa, että kaksoisolennot lisääntyvät.

Lopulta ihmiset päättävät ryhtyä suoraan toimintaan haaksirikkoutuneita muukalaisia vastaan. He yrittävät tuhota heidät, mutta Putnam, joka on saanut selville, että muukalaiset eivät halua aiheuttaa mitään vahinkoa, suojelee heitä viimeisessä välienselvittelyssä.

Kun avaruusalus on korjattu, muukalaiset lentävät avaruuteen. Sitä ennen he ovat palauttaneet kadonneet kansalaiset ja vetäneet kaksoisolennot liikenteestä. Tältä kannalta kyseessä on optimistinen versio elokuvasta The Man from Planet X (1951).

Autiomaan pimeät tiet ja äkilliset pelon hetket ovat ilmeikkäitä Arnoldin taitavassa scifi-kerronnassa, ja Essexin ja Bradburyn dialogi synkkaa loistavasti hänen kuvakerrontansa kanssa. ”Näet järviä ja jokia joita ei ole olemassakaan, ja joskus tuntuu kuin tuuli liukuisi puhelinlankoihin ja laulaisi itsekseen”. Lavastaja Robert Boyle kuului Alfred Hitchcockin luottomiehiin, ja hän oli mukana tekemässä Lintuja (1963).

– Phil Hardyn (toim.) mukaan (The Autum Film Encyclopedia: Science Fiction. London: The Aurum Press, 1984, monia painoksia) AA 25.2.2014

Vuonna 2004 Ray Bradbury julkaisi kirjana neljä versiota screen treatmentistaan. Bradburyn panos käsikirjoitukseen oli krediittiä suurempi.

Steven Spielbergin lapsuuden lempielokuvia. Harvinaista kyllä avaruuden muukalaiset eivät ole vihamielisiä. Ajatuksellinen yhteys E.T.:hen on ilmeinen.