MUSTAN LAGUUNIN HIRVIÖ 3D (1954)

Tutkijat kohtaavat Amazonin vesistöissä esihistoriallisen hirviön, ihmisen ja kalan välimuodon, joka ei pidä siitä, että sen rauhaa häiritään. Gill-maniksi nimetty kammottava kalamies on jatko-osien lisäksi esiintynyt useissa hirviöelokuvissa, viimeisimpänä Quillermo del Toron fantasiassa The Shape of Water (2017).

***

Stephen King, John Carpenter ja Steven Spielberg mainitsevat Jack Arnoldin teokset paitsi varhaisina elokuvakokemuksina myös koko lapsuuden suurimpina elämyksinä. Mustan laguunin hirviö, ensimmäinen Stephen Kingin näkemä elokuva, muutti hänen elämänsä (”kuolema on sitä kun mustan laguunin hirviö saa sinut kiinni”). Yön meteori (It Came From Outer Space, 1953) oli saanut arvostusta, mutta Mustan laguunin hirviön suosio oli sellainen, että Universal otti tuottaakseen kokonaisen sarjan kauhu- ja scifi-elokuvia, joista monen ohjaajaksi tuli Jack Arnold.

Aluksi kaikkitietävä kertoja selostaa evoluution vaiheita. Näemme alkuräjähdyksen, ja kertoja muistuttaa miten alussa Jumala loi taivaan ja maan. Mutta alussa maa oli autio ja tyhjä, kunnes meret alkoivat nousta. Elämä alkoi kehittyä vesien lämpimässä syvyydessä loputtoman monimuotoisena. Kuvin ja sanoin korostetaan ihmiselämän vähäpätöisyyttä luonnon mahtavuuden ja moninaisuuden rinnalla. Laguunin hirviön paikka evoluutiossa hahmottuu: se on elämän varhaisia yrityksiä siirtyä vedestä maalle, elämän feminiinisestä alkuperästä sen maskuliiniseen hallintayritykseen. Kyseessä on muinaisuuden jäänne, joka on jäänyt eloon Amazonin viidakkoon alueella, jossa kaikki on säilynyt sellaisena kuin se oli 150 miljoonaa vuotta sitten.

Laguunin alainen maailma on toinen todellisuus. Se voi olla tappava ja tuhoisa, mutta toisaalta siihen liittyy mielikuvia kadonneesta viattomuudesta, paratiisista, Eedenin tarhasta. Kypsymättömyyttä ei esitetä elokuvassa kielteisenä tilana: se kytkeytyy elämän alkuperään ja toisaalta kuoleman uhkaan. Jack Arnoldin muiden elokuvien toistuvien autiomaanäkyjen tavoin Amazonin viidakko on vaarallinen, arvaamaton ja monikasvoinen miljöö. Se tarjoaa haasteita, epävarmuutta ja heterogeenisyyttä. Kohtaamme subliimin: luonnon pelottavan, käsityskyvyn rajoja horjuttavan mahdin.

Kalaihmisen viehtymys Kay Lawrenceen on omaperäinen muunnelma kaunottaren ja hirviön teemasta. On kysymys jostakin monimutkaisemmasta kuin siitä, että hirviö uhkaisi kaunotarta väkivaltaisesti. Useassa kohtauksessa nainen ja hirviö tuijottavat toisiaan aivan kuin he tunnistaisivat toisissaan jotakin mitä kukaan muu ei havaitse. Hirviö kiinnostuu Kaysta kun tämä lähtee uimaan laguunille, ihmismaailman ja hirviömaailman rajapinnalle. Hirviö ei uhkaa naista vaan koskettaa tämän jalkaa varovasti. Se vaikuttaa ujolta naisen seurassa, vaikka se ei pelkää taistella miesten kanssa. Siinä on lapsellista epävarmuutta omasta identiteetistään suhteessa toisiin. Yhä naista varoen hirviö alkaa uida tämän alla ja peilata tämän liikkeitä. Hirviön käytös ilmentää pikemminkin samastumista kuin dominointia. Vedenalaiset kohtaukset on kuvattu hätkähdyttävästi tavalla, joka luo kajastavasta valosta ja virtaavista liikkeistä sadunhohtoisen romanttisen tilan. Musiikki korostaa sitä.

Näennäisesti elokuva noudattaa kaavaa, joka johtaa normaalin heteroseksuaalisen parin muodostamiseen. Kalaihmisen kuvauksessa on kuitenkin sellaista sympatiaa ja arvokkuutta, että hirviöstä tulee tärkein samastumiskohde. Hirviö ilmentää alkukantaista, monimuotoista ja liikkuvarajaista seksuaalisuutta. Se tarjoaa näyn rodun ja sukupuolen ristiriidoista, myös siirtomaa-alistuksen mielikuviin liittyen. Viimeisessä kuvassa hirviön nähdään uppoavan hitaasti laguuniin. Kyseessä ei ole vain muinaisen kehitysvaiheen häviö. Hallitsevaksi jää traaginen tunne vaihtoehtoisten kehitysmahdollisuuksien tukahduttamisesta.

– Lähteinä Mark Jancovich: Rational Fears. American Horror in the 1950s (1996), Stephen King: Danse Macabre (1981) ja Frank Schnelle (toim.): Hollywood Professional. Jack Arnold und seine Filme (1993) AA 25.4.1999