VERA CRUZ (1954)
Gatling-konekivääri laulaa 1860-luvun Meksikossa, kun perirehti etelävaltojen mies (Cooper) ja arvaamaton bandiittinilkki (Lancaster) muodostavat epäpyhän allianssin keisari Maximilianin kultakirstujen äärellä. Kolmannen maailman vallankumousromantiikkaa länsimaiseen arvonihilismiin yhdistelevä lännenklassikko on spaghettiwesternien jenkkiprototyyppi ja henkinen kummisetä.
***
Robert Aldrichin (1918-1983) vuoden 1954 klassikkowestern Vera Cruz sijoittuu tapahtumiltaan toiseen Ranskan ja Meksikon väliseen sotaan (1861-1867). Pääosanesittäjiksi Aldrich sai elokuvaansa Yhdysvaltojen sisällissodan pyörteistä tulleiden asemiesten rooleihin vahvat tekijät, Gary Cooperin ja Burt Lancasterin. Keisari Maximilianin (George Macready) toimesta kaksikko seuraa markiisi Henri de Laborderen (Cesar Romero) kanssa kapinallisterritorion halki kreivitär Marie Duvarrea (Denise Darcel), joka on matkalla kohti Vera Cruzin kaupunkia. Todellisuudessa kreivittären vaunuihin on kätketty arvokas lasti, nimittäin suuri määrä kultakolikoita.
Vaikka Aldrichin osaaminen ohjaajana perustuu vahvasti myös toiminnan esittämiseen huipentuen mahtavaan finaaliin, räjähdysten ja satojen ekstrojen kliimaksiin, ottaa Aldrich teoksessaan oman aikansa henkilöhahmojen kehittämiseen. Tämä mahdollistaa myös sen, että elokuvassa on lisäksi hienoa dialogia. Yhteen lyöttäytyvät armoton ja karismaattinen Joe Erin (Lancaster) ja rehti Ben Trane (Cooper) ovat myös erilaisia hahmoja, mikä syventää kokonaisuutta.
Monessa mielessä Vera Cruz on antanut yleisesti vaikutteita spagettiwesterneille ja erityisesti Sergio Leonen elokuville. Leone toimi apulaisohjaajana Aldrichin vuoden 1962 ohjaustyössä Sodoma ja Gomorra, jonka jälkeen italialaismaestro loi omat vaikuttavat mestariteoksensa. Vera Cruzin aseellinen yhteenotto elokuvan lopussa vakuutti varmasti Leonen, ja kohtauksen vaikutus näkyy omalta osaltaan Leonen spagettiwesternien kaksintaisteluissa. Perinteisemmissä lännenelokuvissa, kuten Aavikon laki (1946), Punainen virta (1948) ja Etäisten laaksojen mies (1953), miehet jaetaan yleisesti selkeästi hyviin ja pahoihin. Niin spagettiwesterneissä kuin Vera Cruzinkin tapauksessa jako hyviin ja pahoihin on epämääräisempi, esimerkkitapauksena Burt Lancasterin esittämän Joe Erinin hahmo. Stephanie Fullerin mukaan puolestaan Vera Cruz sisältää voimakasta vasemmistolaista kritiikkiä kapitalismia ja nousevaa 1950-luvun kulutusta kohtaan.
Vera Cruz kuuluu tyylillisesti westerninä ranskalaisen elokuvakriitikko André Bazinin mukaan mitä parhaimpaan amerikkalaisen elokuvan luokkaan: ”American cinema par excellence”. Lännenelokuvana se on eräänlainen sekoitus klassista miljöötä, sankareita ja antisankareita. Rakenteen puolesta Bazinin näkemys oli, että westerniä rytmittää sen myyttisten henkilöhahmojen jatkuva liike läpi laajojen horisonttien ja maisemien 1800-luvun amerikkalaisella rajaseudulla. Bazinin mukaan lännenelokuva oli saavuttanut huippunsa, klassisen eeppisen muotonsa vuoteen 1940 tultaessa, ollut kadoksissa sotavuosina ja ilmaantunut uudestaan 1950-luvulla superwesternin muodossa. Ulkopuolinen anti, niin esteettiset, sosiologiset, moraalipsykologiset kuin poliittisetkin vaikutteet toivat elokuvan kenttään uutta.
– The Ace Black Movie Blogin, Sandra E. Limin (Senses of Cinema) ja Frederick von Schtuppin (Il Grande Silenzio) mukaan Joona Hautaniemi 8.3.2022