HELVETTI 1944 (1956)

Ohjaajansa ensimmäinen sotaelokuva räjäyttää lajityypin pinttymät molekyyleiksi. Pelkuruudesta, luontaisesta korruptiosta ja lynkkausmentaliteetista versova tarina kyseenalaistaa toisen maailmansodan rintamagloorian rajummin kuin mikään aiempi ”voittajien” valmistama elokuva.

***

Robert Aldrich (1918-1983) on tullut tunnetuksi kyynisestä sotaelokuvasta Likainen tusina (1967). Kuitenkaan tämä ei ollut ohjaajan teoksista ainoa lajiaan, joka tarkasteli toista maailmansotaa. Aldrichin ensimmäinen julmaa sotaa kuvaava ohjaus oli kovapintainen ja kompromisseja kaihtava Helvetti 1944 (1956). Elokuvaa ei olisi voitu oikeastaan tehdä toisena aikana, kun se tehtiin, hieman yli vuosikymmen sodan päättymisestä. Sen mukaan suurimmat roistot eivät löydy vihollisen joukoista, vaan korruptoituneista ja pelkurimaisista upseereista sotilaiden omalta puolelta.

Alun perin Robert Aldrich oli havitellut itselleen oikeuksia Irwin Shawn romaanista The Young Lions sekä Norman Mailerin teoksesta Alastomat ja kuolleet. Molemmilla kerroilla ostoyritykset epäonnistuivat. Lopulta Aldrich käänsi kiinnostuksensa vähemmän tunnettuun Norman Brooksin Fragile Foxiin, josta Helvetti 1944 kehittyi. Käsikirjoittajana toimi James Poe, joka oli tehnyt yhteistyötä ohjaajan kanssa Aldrichin edellisessä työssä, film-noirin ja melodraaman sävyjä sisältäneessä elokuvassa Filmin kulissien takana (1955). Lisäksi mukana oli lukuisia Aldrichin kanssa usein työskennelleitä lahjakkaita osaajia, kuten kuvaaja Joseph Biroc, leikkaaja Michael Luciano, taiteellinen suunnittelija William Glasgow sekä säveltäjä Frank De Vol.

Useista näyttelijöistä, jotka esiintyivät elokuvassa Helvetti 1944, tuli Aldrichin luottonäyttelijöitä. Lee Marvin, Richard Jaeckel, Eddie Albert sekä Jack Palance olivat tällaisia kykyjä. Jack Palance oli Helvetti 1944 -teoksen lisäksi pääosassa elokuvassa Filmin kulissin takana sekä myös keskeisessä roolissa Aldrichin vuoden 1959 ohjauksessa 10 sekuntia helvettiin. Helvetti 1944 tuo voimakkaasti esiin roolihahmojensa persoonallisuuksia. Jack Palance saa paljon irti pahan miehen roolistaan räjähtämässä vihaan ja raivoon. Kuitenkin selkeimmin esiin nousee Eddie Albert pelkurimaisena ja epäpätevänä kapteeni Cooneyna. Myös Lee Marvin vakuuttaa yhdessä parhaimmista rooleistaan kyynisenä ja käytännönläheisenä everstiluutnantti Bartlettina.

Paitsi että Helvetti 1944 on rankka ja kyyninen sotaelokuva, on se myös hyvin maskuliininen elokuva jopa lajityyppinsä standardeilla. Alkujaan näyttämölle kirjoitetun teoksen luonne tulee esiin elokuvan loppupuolella, jossa teatraalisuus nousee pintaan, rakentaen sille vahvan, melodramaattisen päätöksen. Kautta linjan näyttelijäntyö on hienoa ja kokonaisuus taitavasti rakennettua luoden jopa välillä klaustrofobista tunnelmaa. Kuten Aldrichin myöhempi Too Late the Hero (1970), tutkii Helvetti 1944 niin pelkuruutta, sankaruutta kuin epäpätevyyttä. Se on lisäksi myös voimakas, tehokas ja muistettava elokuva käsitellen lisäksi niin maskuliinisuuden, isyyden, moraalisten kysymysten, korruption kuin rohkeudenkin teemoja.

– J. Wattsin (Cinema Essentials) ja muiden lähteiden mukaan Joona Hautaniemi 23.3.2022