KUNNIAN POLUT (1957)

Kunnian polkuja on luonnehdittu parhaaksi ensimmäistä maailmansotaa käsitteleväksi elokuvaksi. Vanhaa sotaratsua Daxia (Douglas) riepoo päällystön kyvyttömyys, jonka vuoksi nuoret sotilaat kuolevat turhaan. Käsikirjoitusta oli laatimassa muun muassa pulp-dekkaristi Jim Thompson.

***

Kunnian polut on Kubrickin mestarinnäyte. Ennen sitä häntä pidettiin mielenkiintoisena tulokkaana, joka käytti omaperäisiä keinoja Hollywood-thrillerin piristämiseksi. Sen jälkeen häntä pidettiin merkittävänä amerikkalaisena ohjaajana. Se oli vaikuttava taidon osoitus, mutta ehkä vielä vaikuttavampaa on se humanistinen kaiku, joka sykkii kautta brutaalin kyynisen tarinan ja nostaa sen yksilöidyn tapahtuma-ajan ja -paikan yläpuolelle.

Yleinen inhmillinen epäoikeudenmukaisuus ja ihmisen itsensä luomien järjestelmien mielettömyys on enemmän Kunnian polkujen varsinainen teema kuin itse sota, johon sen tapahtumat sijoittuvat. Se tutkii sodan sosiaalisia kerrostumia, sen olennainen raja ja ristiriita ei kulje rintamalinjaa pitkin, vaan on johdettavien ja johtajien välinen. Ne kunnian polut joista elokuvan nimi puhuu eivät ole taistelukentällä, kyse on johdossa olevien, juoksuhaudoissa taistelevien miesten kohtalosta täysin välinpitämättömien ja virkaylennystä tavoittelevien kenraalien kulkuväylistä.

Kunnian polut on taidokkaampi ja monimutkaisempi elokuva kuin pinnalta saattaa näyttää: kaikki siinä palvelee sekä tarinan kerrontaa ja eteenpäin viemistä että Kubrickin moraalisen ja sosiaalisen sanottavan tehokasta välittämistä. Ensimmäistä kertaa Kubrickilla henkilöhahmojen ja näiden ympäristön suhde on enemmän kuin fyysinen: kenraalien päämajana toimiva linna ja juoksuhaudat, joissa sotilaat toteuttavat päälliköidensä suunnitelmia ja käskyjä, ovat kaksi vastakkaista maailmaa joiden välille näyttää mahdottomalta löytää yhteisymmärrystä. Moraalisesta ilmapiiristä kertoo myös Kubrickin kameratekniikka. Kierojen komentajien neuvotellessa linnassa kamera kulkee kaarevin liikkein heidän ympärillään; juoksuhautakohtaukset pakottavat kameran seuraamaan vääjäämättömästi sen maahan kaivetun labyrintin mutkittelua, joka on ehdollistanut miehetkin tottelemaan; ja sotaoikeus- ja teloituskohtauksissa on sellaista geometrista ankaruutta, joka heijastelee ennaltasäädettyä tuomiota ja syytettyjen miesten väistämätöntä kohtaloa.

Johtajien välinpitämättömyyttä ja etäisyyttä taistelun varsinaisista tapahtumista Kubrick korostaa esimerkiksi näyttämällä heidän näkökulmansa taisteluun kiikareiden läpi. Itse hyökkäys ja sen valmistelu on oikeutetusti Kunnian polkujen maineikkain jakso. Kamera kulkee ensin eversti Daxin mukana taisteluhaudassa, ja harmaassa valossa miehet näyttävät kiveen veistetyiltä, kuin jo muistomerkiksi jähmettyneeltä reliefiltä. Hyökkäyksen alkaessa kamera liikkuu sivuttain ja pysyttelee eteenpäin ryömivien miesten tasalla. Taistelun ääni on kauhistuttavan selkeä, sen yläpuolella kaikuu Daxin käskypillin vihellys, ja Kubrickin itsensä operoima zoomobjektiivi ohjautuu toistuvasti Daxiin, paljastaen hänen epätoivonsa hyökkäyksen epäonnistuessa.

Kunnian polut on realistin näkemys sodasta, ei propagandistin. Se pysyy niin vakaasti kurssissaan, sellaisella tasapainolla hahmojen ja moraalisen ja fyysisen ilmapiirin välillä, että se välittää ajatuksensa epäinhimillisyydestä ja epäoikeudenmukaisuudesta dramaattisesti, ei didaktisesti.

– Alexander Walkerin (“Stanley Kubrick Directs”, 1971) mukaan EA