TYTÖT PITÄVÄT PITKISTÄ POJISTA (1960)

Tall Story
Ohjaaja
Joshua Logan
Henkilöt
Jane Fonda, Anthony Perkins, Ray Walston
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
88 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Romanttinen collegekomedia esitteli Jane Fondan ensimmäisessä valkokangasosassaan nuorena Junena, joka lähtee opiskelemaan kotitaloutta. Fonda sai roolistaan lupaavan näyttelijän Golden Globe -palkinnon.

***

Tytöt pitävät pitkistä pojista oli tuottaja-ohjaaja Joshua Loganin hanke, jonka perimmäisenä tarkoituksena oli nostaa tunnettuuteen kaksi hienoa näyttelijää, nimittäin Jane Fonda ja Warren Beatty. Jane Fondan isä Henry Fonda oli Joshua Loganin hyvä ystävä.

Tuotantoyhtiö Warner Brothers ei kuitenkaan hyväksynyt tuntematonta Beattyä päärooliin, joten Logan nosti siihen varaehdokkaansa Anthony Perkinsin, jonka kuuluisin näyttelijäntyö Alfred Hitchcockin Psykon päähenkilönä tuli markkinoille vain pari kuukautta Tall Storyn jälkeen.

Elokuva perustui pitkälti Broadwaylla esitettyyn näytelmään, eikä Jane Fonda ollut siihen alun perin tyytyväinen, mutta lauhtui kun kuuli, että osaa oli laajennettu elokuvaa käsikirjoittaessa.

Tästä huolimatta Fonda itse kuvasi kokemustaan ”kafkalaiseksi painajaiseksi”, kuten hän muistelmissaan aikoja luonnehtii, sillä hän kärsi ainakin bulimiasta, unissakävelystä ja muista psykologisista paineista, joiden vuoksi hän ajatteli olevansa ”ikävystyttävä, lahjaton ja vähän simppeli”.

Elokuvaa tehdessä tilanne oli Fondan todistuksen mukaan sitä paitsi se, että sekä Fonda että ohjaaja Logan olivat rakastuneita Anthony Perkinsiin. Se ei suinkaan helpottanut tunnelmia Occidental Collegessa, koulussa Los Angelesin Eagle Rockissa, jossa kampuskuvaukset suoritettiin.

Elokuvassa Fonda esittää kotitalouden opiskelijaa June Ryderiä, joka etsii itselleen aviomiestä. Sopivan pitkä mies löytyy koripallojoukkueen tähdestä Ray Blentistä, joka varsin yksinkertaisena miehenä onkin varsin helposti nuoren kaunottaren narutettavissa, varsinkin kun kaikki keinot ovat sallittuja. Avioliittoon tarvitaan kuitenkin varallisuutta, ja sitä ei kummallakaan ole.

Samaan aikaan Blentillä on vakavia ongelmia koripallojoukkueensa kanssa, sillä hänelle tyrkytetään lahjuksia, joita hän ei halua ottaa vastaan. Mikä neuvoksi, kun rahanipussa ei ole osoitetta mihin sen voisi palauttaa? Yliopiston sääntöjen mukaan Blent ei voi pelata, jos peliä edeltävä tentti epäonnistuu: vuorossa on mikäpä muukaan kuin etiikan tentti.

– Jari Sedergren 2019