7 ROHKEATA MIESTÄ (1960)

Japanilaisen mestariohjaaja Akira Kurosawan eeppinen toimintaelokuva Seitsemän samuraita (Kuukauden double bill -pari) oli niin valtaisa menestys, että Hollywood päätti tehdä siitä oman versionsa. John Sturgesin 7 rohkeata miestä on lännenelokuva, joka yltää samoihin eeppisiin mittasuhteisiin. Molemmissa elokuvissa kylä palkkaa urhoolliset seitsemän miestä turvaamaan ja puolustamaan kaupunkiaan hyökkäävältä rosvojoukolta. Hollywood-version legendaarinen näyttelijäkaarti ja Elmer Bernsteinin ikoninen musiikki lisäävät taisteluihin kierroksia, kun hevosvoimat eivät enää riitä.

***

Seitsemän rohkeaa miestä on kaikkien aikojen suosituimpia ja arvostetuimpia amerikkalaisia lännenelokuvia. Amerikkalainen sovitus Akira Kurosawan Seitsemästä samuraista (1954) peilaa alkuperäisteoksen pääteemoja ja näkemyksiä onnistuneesti sovittaessaan suurteosta länsimaiseen miljööseen. Moni ajatteli japanilaisesta mestariteoksesta tuoreeltaan, että siitä voisi tehdä hyvän lännenelokuvan, ja John Sturges otti sen tehdäkseen. Keskusajatuksena on ”palkallinen suojelu”, yleinen aihe amerikkalaisessa elokuvassa 1930-luvulla. Ainoa alue, jolla elokuva ei pyrikään seurailemaan Kurosawaa, on kuvaus samurain tyylistä ja arvokkuudesta; yhteiskuntarakenteelle ei westernissä ole vastinetta. Ohjaaja Sturgesilla ja käsikirjoittaja William Robertsilla oli haasteellinen tehtävä, sillä Hollywoodissa oli usein epäonnistuttu filmattaessa uudelleen ulkomaisia menestyselokuvia. Tekijät eivät pyrkineet luomaan uudelleen Kurosawan hienostunutta otetta vaan tekivät itsenäisen, vauhdikkaan ja toiminnallisen tulkinnan upeasta aiheesta.

Calvera (Eli Wallach) ja hänen kurkunleikkaajansa tekevät säännöllisesti ryöstöretkiä pieneen meksikolaiskylään. Kyläläiset eivät pysty puolustautumaan desperadoja vastaan, vaan palkkaavat avukseen seitsemän kovinta hombrea Rio Granden sillä puolen. Chris (Yul Brynner) on pomo, ja hänen värväämiään miehiä esittävät Steve McQueen, Charles Bronson, Robert Vaughn, Brad Dexter, James Coburn ja Horst Buchholz. He antavat kyläläisille taistelukoulutusta ja virittävät konnille ansan. Calveran jengille käy hyökkäyksessä huonosti, mutta hän hankkii uusia voimia, vangitsee seitsemän rohkeaa miestä ja alistaa kylän jälleen valtaansa. Ja taistelu jatkuu. Elokuvassa ei ole yhtään huonoa osasuoritusta. Brynner oli elokuvaa tehtäessä sen ainoa tähti, mutta rohkeista miehistä viidestä muustakin tuli seuraavina vuosina tähtiä. Brynner ja McQueen eivät tulleet keskenään hyvin toimeen. Coburnilla oli vain 20 vuorosanaa, mutta hänen läsnäolonsa huomattiin kyllä.

Sturgesin ohjaus oli elokuvalle aivan keskeistä. Kuten elokuvissa Mies astui junasta (1955) ja Suuri pakoretki (1963) hän kokosi ensiluokkaisen näyttelijäkaartin ja antoi heille tahtimerkit. Kurosawan vaikutus oli selvää. Elmer Bernsteinin alkuperäismusiikista on tullut osa amerikkalaista kulttuuriperintöä, ja sitä on käytetty myös Marlboron tunnuksena. Meksikon hallituksen kanssa jouduttiin selvittämään kysymyksiä, kun tarina ei toiminut turistimainoksena. Vaikeuksien jälkeen kuvaukset alkoivat. Elokuvalle tehtiin jatko-osia: Seitsemän rohkean miehen paluu (1966), Seitsemän rohkeaa ratsastaa jälleen (1969) ja Seitsemän rohkean kosto (1972), mutta mikään ei vetänyt vertoja alkuperäiselle. Elokuvan nähtyään Kurosawa luovutti Sturgesille seremoniamiekan. Lou Morheim oli alun perin ostanut oikeudet Kurosawalta vaivaisilla 250 dollarilla. Walter Bernstein ja Walter Newman olivat tehneet käsikirjoitusversioita, mutta lopullinen krediitti tuli William Robertsille käsikirjoittajien liiton päätöksellä. Vaikka Morheim oli aikonut tuottaa elokuvan, Sturges vaati olla myös tuottaja, jolloin Morheim tyytyi vähäisempään krediittiin, vaikka hänen panoksensa oli suurempi. Morheim kertoi Kurosawan kommentoineen omaa elokuvaansa: ”Halusin vain tehdä japanilaisen westernin”. Ympyrä oli sulkeutunut.

– Jay Robert Nashin ja Stanley Ralph Rossin mukaan (The Motion Picture Guide, L–M, Chicago: CineBooks, 1986) AA 30.12.2014