MIES JOKA AMPUI LIBERTY VALANCEN (1962)

John Fordin Mies joka ampui Liberty Valancen on metaelokuva ”villistä lännestä”. Suuret sankaritarinat syntyvät totuuden kustannuksella: ”kun legendasta tulee totuus, vain legenda on painokelpoinen”. Vaikuttavan ja puhuttelevan westernin pääosissa mittelevät Hollywoodin suurmiehet John Wayne ja James Stewart.

***

Elokuvan Mies joka ampui Liberty Valancen teemat ovat askarruttaneet Fordia heti hänen uransa alusta lähtien – Idän arvot vastaan Lännen arvot, Lännen erämaan muuttuminen puutarhaksi, sellaisen yhteiskunnan kehitys, jossa ase ei määrää lakia ja järjestystä. Elokuvassa ilmenevät ja terästyvät kaikki nämä teemat; kuitenkin siinä pohjimmiltaan tuntuu syvä suru siitä hinnasta jonka Shinbonen kaupunki (ja Amerikka) ovat saaneet edistyksestä maksaa. Tässä elokuvassa saa selvimmän ilmauksensa läpi koko Fordin tuotannon kulkeva kaihon ja kaipuun juonne, johon tällä kertaa eivät kuulu tasapainottavina tekijöinä maisemien mahtavuus ja visuaalisen kauneuden puhdistava vaikutus.

Elokuvan kolmen päähenkilön väliset ristiriidat vastaavat Fordin Amerikkalaisen lännen ristiriitoja. Kun Hallie ja Ranse lopussa matkaavat junalla takaisin Washingtoniin, vaimo toteaa: ”Tämä oli ennen erämaata; nyt se on puutarha. Etkö ole ylpeä?” Ranse saa näin vastuun ja ansion muutoksesta, mutta tähän mennessä tiedämme jo, että ”ansio” ei kenties ole oikea sana. Molempien puheissa on katkeruutta, surua Tom Doniphonin henkilöstä ja maailmasta, jotka uhrattiin tuon puutarhan rakentamiseksi.

Ransen valta kasvaa sitä mukaa kuin lain valta. Kun hän alussa saapuu länteen, hänen lakikirjansa ovat yhtä voimattomia kuin hän itse. Liberty Valance repii kirjan sivut ja sanoo: ”Opetan sinulle lakia – Lännen lakia”, samalla hän pieksee Ransea ruoskallaan. Samoin Tom kertoo myöhemmin, että täällä kukin määrittelee oman oikeutensa ja tekee oman lakinsa. Ransen saadessa lisää valtaa laki ja sen perusta – kasvatus – alkavat merkitä jotakin kaupungissa. Kohtaus luokkahuoneessa on tyypillinen peruskuva Fordin optimistisesta Amerikka-näkemyksestä: lippu seinällä, Washingtonin kuva Ransen takana, Lincolnin kuva Pompeyn takana tämän noustessa puhumaan. Ransen puhe pienten ihmisten vallasta ja Noran ulkomaalaisittain murtava selitys siitä miten demokratian valtajärjestelmä toimii ovat ydintä siinä Fordin näkemyksessä että Amerikka on vapauden tyyssija sorretuille ja tarjoaa yhtäläiset mahdollisuudet kaikille. Mutta jopa tässä kohtauksessa on Ransen kasvatuksen, lain ja järjestyksen mukanaan tuomia tukahduttavia aineksia. Ranse käskee Linkin ottamaan pois hattunsa ja nolaa tämän, kieltää toista miestä tupakoimasta ja taltuttaa lasten spontaanin innostuksen heidän vastatessaan hänen kysymyksiinsä.

Kaikesta huolimatta Ranse näyttää olevan tietoinen siitä, että edistyksen voittamiseksi jotakin lännen puhtaudesta (ja hänen omastaan) on uhrattava. Ranselle uhrauksen ensimmäinen askel on sitä, että hän ottaa käteensä aseen ja harjoittelee kömpelösti käyttämään sitä. Se jatkuu siinä, että hän antaa kannattajiensa uskoa hänen ampuneen Liberty Valancen. Kriittisellä hetkellä hän ei voi enää kestää ajatusta, että hänen poliittinen uransa perustuu tappamiseen; kuitenkin hän saattoi antaa muiden ajatella niin.

Kun hän lopulta päättää kertoa Shinbone Starin toimittajalle totuuden, sitä ei julkaista, ja näin hänen viimeinen yrityksensä olla rehellinen itselleen valuu tyhjiin. Legendasta on tullut totta ja legenda painetaan. Ja tosiasiassa Ranse tappoi Libertyn, siinä hyvin todellisessa mielessä, että hänen filosofiansa ja unelmansa tappoivat Libertyn kuten ne tappoivat Tominkin. Ransen idea oikeudesta, laista ja edistyksestä voittaa vanhan lännen vapauden; hänen on tulevaisuus kuten myös tarinan tyttö. Kaiken alkusyy on Tom Doniphan, jonka hahmo muodostaa elokuvan henkisen ja emotionaalisen perustan.

Tomin kehitys kaupungin kunniallisesta, pystyvästä moraalisesesta selkärangasta tosiasialliseksi pummiksi suhtautuu kääntäen Ransen kehitykseen ja vastaa oudolla tavalla Hallien kehitystä. Tom on oman itsensä herra vain niin kauan kuin hän on varma, että Hallie on ”hänen tyttönsä”. Kun Tom menettää Hallien, se ei johdu siitä että Ranse olisi vienyt hänet, vaan siitä että Tom antaa hänet Ranselle. Ilman Ranseakin Tom ei olisi mennyt naimisiin Hallien kanssa eikä Länsi olisi säilynyt avoimena ja vapaana. Tomin yksinäisyys on myötäsyntyistä, se ei riipu muuttuvasta ulkomaailmasta, ja sama pätee siihen Länteen jota Ford rakastaa niin paljon. Se on tuomittu muuttumaan oman luonteensa vuoksi, ei siksi että muutoksen takana olisi joku vastustamaton voima. Tom edustaa sitä Länttä, jota Ford (Hallien kautta) suree, mutta kaiho on hyödytöntä, koska mikään ei olisi muuttanut lopputulosta. Edistys olisi voittanut Ransen kanssa tai ilman häntä.

Kuitenkin uusi yhteiskunta rakennetaan Tomin yksinäisen ja sankarillisen voiman varaan. Hänenlainen sankari on itseriittoinen mies, yksinäinen ratsastaja joka ei tarvitse ketään täydentämään itsetuntoaan – antisosiaalinen olento, josta osaa mekin kannamme yksinäisissä sydämissämme. Hän elää ja kuolee täyttymättömyyden tuskassa, mutta se että ymmärrämme hänen kärsimyksensä puhdistaa meidät tarpeesta olla yksinäinen ja itseriittoinen. Hän kärsii meidän puolestamme ja häntä kohtaan tuntemaamme kaihoa sävyttää tunne oman yksilöllisyytemme uhraamisesta.

Libertyn tappaminen on viimeinen vaihe Tomin itsetuhossa. Hän puhdistaa kaupungin Ranselle, joka saa hänen vaikutusvaltansa kaupungissa, ja hän pelastaa Ransen Hallielle. Itse asiassa Tom tappaa itsensä tuhoamalla ajan ja paikan, jossa hän voi toimia kokonaisena ihmisenä. Jos Liberty ei ole vapaa käyttämään valtaansa väärin, ei myöskään Tom voi olla vapaa käyttämään valtaansa oikein. Tom on pelastanut Ransen ennenkin, muttei koskaan näin hänelle itselleen uhkaavalla tavalla.

Tom Doniphanista tekee mahtavan myyttisen sankarin se että hän esittää rituaalia. Tom menettää Hallien, tulevaisuutensa, valtansa siksi että hänessä ruumiillistuu kehityksen rituaali, joka määrää vanhan sankarin tuhoutumaan uuden tieltä; ei siksi että hän valitsee oman tiensä sydämensä hyvyydestä. Uusi sankari ei voi tuhota tällaisten mittojen sankaria, joka näin ollen tuhoutuu sisäsyntyisten viettien ajamana, joka tietoisesti vie loppuun rituaalin eikä tämä lainkaan vähennä hänen sankaruuttaan.

Rituaali vahvistaa sekä yhteiskunnallista välttämättömyyttä että myyttistä sankaria, jonka on kuoltava unelman myötä. yritykset riistää sädekehä tältä sankarilta uuden yhteiskunnan arvojen hyväksi eivät tehoaisi yleisön emotionaaliseen tietoisuuteen, jonka on saatava osallistua rituaaliin. Se mikä kuolee on oltava hyvin arvokasta, jotta se olisi uuden hyväksi tehtävän uhrauksen arvoista. Fordin sydän kuten Hallienkin on Tomin ja vanhan Lännen puolella. Ja katkeran suloinen nostalgia kerran olleesta ja suurempien arvojen vuoksi menetetystä toimii siinä kollektiivisessa unelmassa, mitä on ihmisen historia ja hänen kehityksensä oikeutus.

– J.A. Place (teoksesta ”The Western Films of John Ford”, 1974)