KUUMA AURINKO (1959)

Lahjakas herra Ripley -kirjan auringon paahtamassa sovituksessa hurmaava amerikkalaishuijari saa tehtäväkseen houkutella Philippe Greenleafin takaisin Amerikkaan. Ystävyys muuttuu kuitenkin petoksen, varkauden ja murhan syöksykierteeksi. Clementin sovitus pronssisine kehoineen on dostojevskimainen rikoselokuva, jonka ansiosta häntä nimitettiin elokuvan ilmestyttyä Ranskan Hitchcockiksi.

***

Patricia Highsmithin kertomuksia on verrattu Edgar Allan Poen goottilaisiin kauhutarinoihin. Häntä on pidetty vainoharhan kuningattarena ja hänen on sanottu kirjoittavan miehistä kuin hämähäkki kirjoittaisi kärpäsistä. Esipuheessaan Highsmithin kokoelmaan Eleven (1970) Graham Greene kirjoitti, että Highsmithin klaustrofobisessa ja järjettömässä maailmassa lukija aistii kerta toisensa jälkeen henkilökohtaisen vaaran. ”Se ei ole maailma jonka luulimme tuntevamme, mutta silti se on pelottavasti todempi kuin ympäröivä todellisuutemme.”

Maineikkaassa esikoisromaanissaan Muukalaisia junassa Highsmith käsitteli kahden miehen suhdetta, kuten sittemmin myös Ripley-romaaneissaan. Hän toistaa kahden miehen patologista suhdetta niin kuin Poe kirjoittaisi koko ajan uudelleen tarinaansa William Wilsonista. Tom Ripley, murhamies ja väärentäjä, on normaali maailman ulkopuolella ja kuitenkin hän elää pääasiassa sen sääntöjä ja arvoja noudattaen. Ripley ei ole ”hyvä” eikä ”paha”, vaan täydellisen pragmaattinen ihminen. Paha ihminen tekisi aina pahaa, hyvä ei koskaan; Ripley sen sijaan toimii hyvän ihmisen tavoin niin kauan kuin selviytyy sillä tavalla, mutta käyttää hyväkseen pahan ihmisen keinoja heti kun joutuu ahdinkoon. Ripleyn maailmassa ei ole ehdotonta rajaa hyvän ja pahan välillä: ne ovat sopimuskysymyksiä, arvoja joilla pyritään saavuttamaan jotakin tai säilyttämään jotakin.

”Jos minun pitäisi poimia yksi ohjaaja, jonka ura parhaiten heijastaisi sodanjälkeisen ranskalaisen elokuvan erilaisia monimutkaisia ja ristiriitaisia pyrkimyksiä, se olisi René Clément”, kirjoitti Roy Armes teoksessaan French Cinema. Armes tuo esiin Clémentin keskeisen panoksen realistisen ranskalaisen elokuvan synnyssä sodan jälkeen, hänen kiinnikkeitään sotaa edeltäneeseen ”runolliseen realismiin” ja ”mustaan elokuvaan”. Tässä tuotannossa Kuuma aurinko on siirtymäkauden teos: se on vielä kiinni laadun ja realismin perinteessä, samalla kun se viittaa värin ja tähtien viihdelinjaan ja sisältää myös ”uuden aallon” oireilua. Uuden sukupolven tekijöistä Clément tässä elokuvassaan käytti Henri Decaëta ja käsikirjoittaja Paul Gégauffia. Kuumassa auringossa Clément sulatti yhteen sekä vanhan että uuden elokuvan parhaita puolia ja tavoitti harvinaisen tasapainotilan, eräänlaisen rauhanomaisen rinnakkaiselon molempien suuntausten välillä.

Highsmithin tarinan pohjalta Kuuma aurinko kertoo Tom Ripleystä, jonka amerikkalainen miljonääri palkkaa tuomaan poikansa kotiin syntisestä Italiasta. Ripleyn ja Philippen välille kehittyy omalaatuinen ja läheinen suhde, kunnes Ripley saa kuulla olevansa erotettu. Tällöin hän alkaa kaavailla täydellistä rikosta, murhaa ystävänsä ja omaksuu tämän henkilöllisyyden. Tarinan hyytävyyden kontrastina Decaën kamera hyväilee Italian auringossa väreileviä maisemia ja Välimeren sineä, Rotan musiikki säestää tehokkaasti atmosfääriä ja Clément pitää tyylinsä ja tarinan jännitteen yllättävään loppuratkaisuun saakka.

– Kyösti Salovaaran (1985), Markku Tuulen (1981) ja muiden lähteiden mukaan