SYNNIN HEKUMAA (1961)

Rajuin irtiotto Andrzej Wajdan uralla: Jugoslaviassa tuotettu ja Siperiaan sijoittuva intohimodraama, jonka kuvauksiin ohjaaja ei ottanut mukaan ainuttakaan puolalaisista työtovereistaan. Nikolai Leskovin pienoisromaanin Mtsenskin kihlakunnan lady Macbeth filmatisointi kertoo kyltymättömän rakkauden tarinan, tyylilajinaan hurjisteleva Shakespeare-noir.

***

Elokuvasovitus Nikolai Leskovin ”Siperialaisesta Lady Macbethistä” oli Wajdan mielessä jo ennen Kosta viattomain verta (Samson, 1961), mutta koska se ei herättänyt mielenkiintoa Puolassa ja Samsonin huonosta vastaanotosta sydämistyneenä Wajda vei aiheen Jugoslaviaan ja toteutti sen siellä. Kyseessä ei ollut yhteistuotanto, vaan täysin jugoslavialainen elokuva – Wajdaa lukuun ottamatta. Se oli Wajdan ensimmäinen ei-puolalainen elokuva ja myös ensimmäinen, jolla ei ollut mitään tekemistä hänen maanmiestensä kohtaloiden tai ongelmien kanssa.

Leskovin tarina on venäläinen mukaelma Shakespearen tragediasta ja Wajdan käsittelyssä aihe koki lisää muutoksia. Kunnianhimon ja vallanhalun teemat ovat mukana, mutta vain taustalle häivytettyinä, etualalla on sellaisen naisen hillitön intohimo, jonka salattu tuli äkkiä leimahtaa liekkiin. tässä on tiettyä biologista uskottavuutta: Katerina ei voi saada lapsia aviomieheltään ja tämä epäonnistuminen on lisännyt hänen turhautumistaan ja ympäristön halveksuntaansa. Hallitseva voima on kuitenkin irrationaalinen, kyltymätön, epätoivoinen rakkaus, jollaista kuvasivat 1800-luvun romanttiset kirjailijat: alaston, alkukantainen voima, joka kyntää tiensä läpi elämän. Tämä näkemys rakkaudesta tuhoavana voimana oli uutta Wajdalle: sekä Sukupolvessa (Pokolenie, 1954) että Tuhkassa ja timantissa (Popiół i diament, 1958) rakkaus uudisti ja jalosti sankaria.

Elokuvan syntyaikaan ajateltiin, että Wajda oli astunut varsinaisten aiheittensa ulkopuolelle, mutta jos muistamme että ”Macbeth” on muuan hänen lempinäytelmiään (hän ohjasi sen tv-näytelmäksi 1969), on selvää, että hänen on täytynyt tuntea syvempää vetoa aiheeseen. On tosiasia, että Wajdan tyyppistä taiteilijaa kiehtovat ihmiset, jotka rikkovat normit, ihmiset, jotka saattavat olla pyhimyksiä tai syntisäkkejä, mutta hyveissään tai paheissaan suurenmoisia. ”Olen kiinnostunut vain suuren mittakaavan henkilöistä, jotka joutuvat vastatusten olemassaolon perustavien vaihtoehtojen kanssa. He ovat ainoita, jotka saattavat kuolla roskaläjään, osallistua ratsuhyökkäykseen tankkeja vastaan tai rämpiä läpi haisevien viemäreiden… Olen kiinnostunut ihmisestä, joka vastustaa suuria ihanteita tai hyväksyy ne, mutta en sellaisesta, joka kulkee toisten jalanjälkiä”.

Katerina on yksi näistä ”suuren mittakaavan henkilöitä”, jotka kansoittavat Wajdan mielikuvitusta. Kiihkeänä ja omistavana, suojelevana ja hallitsevana suhteessaan miehiin hän ilmestyy uudelleen karrikoituna versiona myöhemmin Wajdan satiirisessa komediassa Kärpästen metsästys (Polowanie na muchy, 1969). Vaikka teema näyttää marginaaliselta Wajdan kokonaistuotannossa, se on toistuva teema; Sibirska Ledi Magbet ei ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, jolloin se putkahtaa esiin.

Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää elokuvan musiikkiin, sillä se on otettu Dmitri Šostakovitšin oopperasta ”Katerina Izmailova”, todennäköisesti sen ensimmäisestä versiosta, joka sai epäsuopean vastaanoton Moskovassa 1930-luvun lopulla, mutta joka sittemmin vain vähäisin muutoksin on niittänyt suosiota sekä Neuvostoliitossa että muualla.

– Boleslaw Michatekin (The Cinema of Andrzej Wajda, 1973) mukaan