THERESE, MYRKYTTÄJÄTÄR (1962)

Thérèse Desqueyroux/Therese, giftblanderskan
Ohjaaja
Georges Franju
Henkilöt
Emmanuelle Riva, Philippe Noiret, Edith Scob
Maa
Ranska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Kesto
107 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
François Mauriacin romaanista
Ikäraja

Takaumien kautta avautuva porvariston vieraantuneisuuden kuvaus kertoo onnettoman avioliiton loukussa elävästä Thérèsestä, joka päättää hankkiutua eroon yläluokkaisesta miehestään. Franju poisti elokuvastaan lähderomaanin uskonnolliset teemat ja Thérèsen kipuilun syyllisyydentunnon kanssa, koska halusi pysytellä myötätuntoisena päähenkilönsä ahdingolle.

***

Franju on edelleen oma itsensä, mies joka pakenee sitä ylemmän porvariston maailmaa, jota vastaan hän on kapinoinut, pessimisti joka kertoo väkivallasta ja brutaalisuudesta ja ihmisten pahuudesta. Sen ilmenemismuodot vetävät häntä puoleensa yhtä vahvasti kuin ne järkyttävät häntä. Kiinnostuksessaan morbidiin ja makaaberiin, pyrkimyksessään vangita välähdys ihmisestä juuri kauhun rajalla. Hän on kehittynyt persoonalliseksi elokuvarunoilijaksi, Bunuelin arvolliseksi oppipojaksi.

Yleensä Franju on tullut parhaiten toimeen asioiden ja esineiden kanssa, niin kuin hänen varhaiset dokumenttielokuvansa osoittavat. Elokuvasovituksessa François Mauriacin tunnetusta romaanista hän näyttää pärjäävänsä myös ihmisten kanssa. Tälläkin kertaa hänen kuvansa mielellään viipyilevät esineistössä ja puristavat niistä esiin tummaa, kumeaa runoutta heijastaen sitä juhlallista, jähmettynyttä maailmaa, jossa Thérèse ei tunne olevansa kotonaan.

Franju on tehnyt Maurician maailmasta omansa: Bordeaux’ta ympäröivä maaseutu, ”Les Landes” humisevine mäntymetsineen on rikkaan porvariluokan tyyssija. Sen perhetyrannian ja perhe-egoismin elokuva paljastaa yhtä armottomasti kuin kommunistinen manifesti konsanaan.

Tapaamme Thérèsen elokuvan alussa, kun tuomioistuin on juuri vapauttanut hänet syytteestä hänen yritettyään myrkyttää miehensä. Näemme edeltäneet tapahtumat takautumana, jossa Franju erinomaisen varmasti hahmottaa muotokuvan naisesta, joka joutuu naimisiin Bernardin kanssa vain perhe-etujen vuoksi, siksi että perhetiluksilla on yhteinen raja. Mies on itsetyytyväinen keskinkertaisuus, jolle porvarillinen perhevelvollisuus on ainoa itsestään selvä elämänmuoto ja jolta täysin puuttuu kyky ymmärtää vaimonsa tunne-elämää ja sitä levottomuutta, joka vieraannuttaa hänet, sitä epätoivoa, joka viimein ajaa hänet rikokseen ja sen valheen, jota Thérèse on vastustanut voittaa. Hänet vapautetaan aviomiehen oman todistajalausunnon perusteella, mutta jälkeenpäin hänestä kirjaimellisesti tulee perheen vanki, eristetty holhokki. Tämä myös on tarina ”peli säännöistä”.

Franjun ihmiskuvauksessa ei tällä kertaa ole sitä kouristuksenomaista piirrettä, joka joskus varhemmin jaon tehnyt hänen ihmisensä hieman yksiviivaiseksi. Thérèse on puhtaaksi viljelty, alaston ja koskettava naisen muotokuva, joka vahvistaa, mikä erinomainen elokuvantekijä Franju on. Hänellä on ollut alkuteoksessa vahva pohja, mutta parempaa Mauriac-filmasointia olisi tuskin voinut toivoa.

– Mauritz Edström (DN 17.11. 1964)