Nuori Britt elää 1960-luvun alun Ruotsissa vapauden ja vastuun murroskohdassa ja kahden epäkypsän miehen välissä. Katukuvauksilla ja modernilla tyylillään ranskalaisesta uudesta aallosta vaikutteita saanut draama keskittyy Brittin raskauteen ja rohkeaan päätökseen kasvattaa lapsensa yksin. Lastenvaunut on empaattinen kuvaus naisen itsemääräämisoikeudesta modernisoituvassa yhteiskunnassa. Elävästä kameratyöskentelystä vastaa tuleva ohjaaja Jan Troell.

***

Bo Widerberg (1930–1997) aloitti uransa Expressenin ja BLM:n filmikriitikkona ja romaanikirjailijana: häneltä oli ennen ensimmäistä elokuvaa ilmestynyt neljä romaania, kaksi novellikokoelmaa, yksi painettu radionäytelmä. Vuonna 1962 hän herätti huomiota kriittisellä kirjallaan Ruotsin elokuvatilanteesta. Widerberg debytoi samana vuonna pitkällä elokuvallaan Lastenvaunut, mutta oli ehtinyt tehdä televisiolle yhden lyhyen filmin ennen sitä. Lyhytfilmin tuottaja piti elokuvasta ja antoi hänen omien sanojensa mukaan ”vapaat kädet” Lastenvaunujen tekemiseen. ”Minut hyväksyttiin omilla ehdoillani, sain sopimukseni mukaan täydet oikeudet ja olinpa toisena tuottajanakin”, hän selitti Carl Henningille 1964 (Ylioppilaslehti 29/1964, 23.10.1964). Se kuka tuottaja oli, ei käy ilmi edes Ruotsin filmi-instituutin filmografisista tiedoista.

Samassa yhteydessä hän kertoi elokuvamieltymyksistään: top tenin muodostivat Jules ja Jim (Truffaut), Elää elämäänsä (Godard), Yö (Antonioni), 8 ½ (Fellini), 400 kepposta (Truffaut), Virvatuli (Malle), Ampukaa pianistia (Truffaut), Viimeiseen hengenvetoon (Godard), Kuolemaantuomittu on karannut (Bresson) ja Olemme kaikki murhaajia (Cayatte). Kirjallisia vaikuttajia olivat amerikkalaiset: John Updike ja Rabbit Run, Philip Roth ja Hyvästi, Columbus, Walker Percy ja The Moviegoer ja Ray Bradburyn Fahrenheit 451.

Kotimaisia arvosteluja ei juuri löydy: elokuva-arkiston kätköistä löytyy nimetön arvio joka toistaa aikalaisarvioita Ruotsista, vaikka onkin kirjoitettu seuraavan elokuvan, Kvarteret Korpen, ilmestymisen jälkeen: ”Bo Widerbergin esikoiselokuvaa on hyvin helppo nimittää esikoiselokuvaksi: kaikki on mukana. Lumoavan herkät lyyriset jaksot, raivostuttavan visuaalinen itsetarkoitus, ”lupaukset”, itsekritiikitön materiaalinvalinta. Malmöhön paikallistettu story tytöstä, joka saa lapsen pyrkii ei-sidonnaiseen, ei engagoituneeseen havainnointiin, mikä on mielenkiintoista ruotsalaisessa elokuvassa. Valitettavasti se usein merkitsee Widerbergille silkkaa tyhjyyttä, väärää irrallisuutta sosiaalisesta taustasta, tilaisuutta osoittaa valokuvanottolahjakkuuttaan valitsemalla epätavallisia, ”kuvauksellisia” vinkkeleitä, joiden merkitys elokuvan taloudessa on olematon tai peräti tappiota tuottava. Parhaimmillaan elokuva on niinmuodoin taltioidessaan rauhallisesti vaikkapa Thommy Berggrenin ja Inger Tauben pientä Vivaldi-konserttia, huonoimmillaan se on vainotessaan kristallikruunua kiertävää Berggreniä viisi kertaa huoneen ympäri. Widerbergissä on kuitenkin ainesta, hänen seuraava elokuvansa Kvarteret Korpen 30-luvun Tukholmasta on saanut innostuneen vastaanoton.”

Huomaamme, että uuden aallon ”vinkkeleiden” vastaanotto oli yhtä vaikeaa ellei vaikeampaakin Suomessa kuin Ruotsissa.

– 13.7.2006 Jari Sedergren