Bo Widerbergin autofiktiivisessä muotokuvassa alkoholisti-isän ja uupuneen äidin kanssa köyhissä vuokrataloissa asustava nuori kirjailija uskoo pelastavansa perheen köyhyydeltä kaupunginosaromaanillaan. 1930-luvulle pula-aikaan sijoittuvan draaman taustalla sykkivät sosialistien ja fasistien väliset poliittiset kiistat. Elokuvan virkistävä realismi vei iskuvoimallaan ruotsalaista elokuvaa pois Ingmar Bergmanin metafyysisistä pohdinnoista. Bergman itse kutsui elokuvaa mestariteokseksi.

***

Bo Widerbergin varhaisteos Korppikortteli (1963) nimettiin vuonna 1995 Nöjesguiden – lehden asiantuntijaäänestyksessä ”kaikkien aikojen parhaaksi” ruotsalaiseksi elokuvaksi ohi Bergmanien, Sjöströmien, Stillerien. Korppikortteli on kuvaus 1930-luvun työläismiljööstä, kirjailijaksi aikovan nuorukaisen kilvoittelusta, elämän pettymyksistä ja onnenhetkistä. Elokuva jatkaa yhteiskunnallisena hätähuutona perinnettä, jonka aloitti jo Sjöströmin Ingeborg Hom (1913).

Widerberg oli ennen Korppikorttelia ohjannut vain yhden teatterielokuvan Barnvagnen (1962), mutta hän oli maassaan tunnettu jo kirjailijana ja elokuvakriitikkona. Vuonna 1962 hän julkaisi ruotsalaista elokuvaa ruotineen kirjan Visionen i svensk film, jossa hän arvosteli ruotsalaisen elokuvan etääntyneen arkitodellisuudesta ja ajankohtaisista aiheista. Widerberg peräänkuulutti tarvetta sosiaaliselle utelialaisuudelle elokuvissa. Widerbergin mielestä elokuvan tehtävänä oli ottaa kantaa moraalisiin kysymyksiin; hän piti elokuvaa yhtenä keinona sosiaaliselle kritiikille. Korppikortteli elokuvassa hän pääsi toteuttamaan esiin nostamiaan ihanteita ja käsikirjoitti ja ohjasi elokuvan, joka kuvasi 1930-luvun Ruotsia 1960-luvun kriittisestä näkökulmasta katsottuna. Jo ilmestymisvuotenaan elokuva herätti kriitikoissa suurta ihastusta. Elokuvan ajankuvausta pidettiin autenttisen realistisena ja sen kerrontaa ruotsalaista elokuvaa uudistavana. Kriitikot kiittelivät muun muassa ohjaajan lämmintä ja luonnollista tapaa kuvata arjen yksityiskohtia. Myös Widerbergin luomat uskottavat henkilöhahmot ja taitavasti kirjoitettu dialogi herättivät positiivista huomiota.

Korppikortteli sijoittuu Etelä-Ruotsiin, Malmön työläiskaupunginosaan. Eletään pula-aikaa, vuotta 1936 ja kansankodin malli hakee vielä muotoaan. Työttömyys saa slummit kasvamaan ja sosiaalidemokraatit voittavat syksyn vaalit. Korppikorttelin henkilöt ovat pettyneitä työläisiä, joiden tarinan taustalla on jalkapalloa, Espanjan sisällissota, Hitlerin Saksa ja Berliinin olympialaiset uutiskuohuineen. Elokuvan keskushahmo on nuori, yhä kotonaan asuva, Anders (Thommy Berggren), joka haaveilee kirjailijan urasta ja kirjoittaa kirjan korttelinsa ihmisistä. Elokuva kuvailee hienovaraisesti Andersin ja hänen vanhempiensa suhteita toisiinsa. Isä (Keve Hjelm) on työttömäksi jäänyt, alkoholisoitunut kaupparatsu, joka elää aikaisemman menestyksensä katkerissa muistoissa. Äiti (Emy Storm) on työsään raatava, kohtaloonsa alistunut siivooja. Kun Andersin tyttöystävä tulee vahingossa raskaaksi, Anders pelkää jäävänsä samaan ansaan kuin vanhempansa. Hänellä ei näytä olevan muuta vaihtoehtoa kuin jättää taakseen Malmön työläiskortteli ja paeta sitä tulevaisuutta, joka häntä siellä odottaa.

Widerberg palasi takaisin kotikaupunkinsa Malmön kuvaamiseen viimeiseksi jääneessä ohjaustyössään Jo joutui armas aika (1995), jonka tapahtumat sijoittuvat sotavuoteen 1943. Jo joutui armas aika on Korppikorttelia värikkäämpi, iloisempi ja eroottisempi. Widerberg kuvaa siinä synnyinkaupunkinsa sota-aikaa melkein valoisissa väreissä, jos sitä vertaa ohjaajan alkuvuosien rinnakkaisteokseen, tummasävyiseen Korppikortteliin.

– Erik Asklundin (Chaplin 1/1964), Kaj Wickbomin (Filmrutan 2/1997) ja Hufvudstadsbladetin 5.6.2003 mukaan, MH 17.11.2004.