TOPKAPI (1964)

Ohjaaja
Jules Dassin
Henkilöt
Melina Mercouri, Peter Ustinov, Maximilian Schell
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
118 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

Dassinin pirskahteleva parodiaversio omasta Rififistään ei pihtaile koreilevuudesta eikä varsinkaan jännityksestä ihmiskärpäsfinaalissaan. Eksoottinen Istanbul ja Manos Hadjidakisin éntekhno-poljenta kohoavat henkilöhahmoiksi yli kansainvälisen tähtikaartin, joka sekin on alan vakuuttavimmasta päästä: Schell, Mercouri, Ustinov…

***

”Heist film” (tai ”caper film”) on anglosaksisen elokuvatajunnan peruskäsitteitä, jolle ei löydy vakiintunutta tai oikeastaan minkäänlaista suomenkielistä vastinetta. Kyse on elämää suuremman rikoksen valmistelun, toteutuksen ja joskus myös jälkiselvittelyjenkin yksityiskohtaisista kuvauksista, joissa huomio kiinnitetään paitsi itse operaatioon, myös tiheiden tunnelmien kuumentamaan tiimi- ja ryhmädynamiikkaan – yhden ihmisen suunnittelemista ryöstöistä ei näissä elokuvissa ole koskaan kyse. Genren kantateos on John Hustonin Asfalttiviidakko (1950), jonka kanssa samoihin aikoihin sai ensi-iltansa Richard Fleischerin pienimuotoisempi mutta muodoltaan ilmaisevampi Ryöstö Los Angelesissa eli Armored Car Robbery. Eurooppaan heist-genren rantautti amerikkalaisemigrantti Jules Dassin (1911–2008), jonka Rififi (1955) oli tekijän ensimmäinen ohjaustyö viiteen vuoteen sen jälkeen, kun mm. Edward Dmytryk ja Frank Tuttle olivat nimenneet hänet kommunistiksi HUAC-kuulusteluissa (Dassin oli ollut kommunistisen puolueen jäsen 1930-luvun lopulla). Valtavan vaikutusvaltaisesta Rififistä ja sen pitkästä, sanattomasta ryöstöjaksosta alkoi ranskalaisen rikoselokuvan suuri linja, joka sai jatkoa ennen kaikkea Jean-Pierre Melvillen elokuvista heti seuraavana vuonna valmistuneesta Bob le Flambeurista lähtien.

Heist-leffojen letkeämpi, komediallisempi linja oli alkanut eurooppalaisina hajalaukauksina 1950-luvun mittaan (Varastin miljoonan, Suuri keikka Madonna-kadulla). Tyyli kristallisoitui Atlantin toisella puolella uudeksi aluksi Lewis Milestonen Rat Pack -velmuilussa Kovat kaverit (Ocean’s Eleven, 1960), jonka vanavedessä Dassinkin tarttui tekemään eräänlaista Rififin ainesosien uusiotulkintaa – tällä kertaa räiskyvissä väreissä ja hymy suupielessä. Elokuvasta Topkapi (1964) tuli valtava menestys ja vielä Milestonenkin teosta vaikuttaneempi suunnannäyttäjä rikoskomedioiden saralla. Hollywoodin kukkaronnyörit olivat alkaneet heltyä Dassinin ja tämän muusan sekä tulevan vaimon Melina Mercourin projekteille kaksikon suursuositun Ei koskaan sunnuntaisin -hitin jälkeen, mutta ohjaaja pysyi epäluuloisena kotimaalleen ja kuvasi amerikkalaisrahoitteiset elokuvansa Euroopassa aina vuoteen 1967 saakka, jolloin aviopari joutui pakenemaan Kreikan sotilasdiktatuurin alta. Niinpä myös Topkapi kuvattiin pääosin komeissa Istanbul-lokaatioissa studiovaikutelmia vältellen – alleviivattu kulissieksotiikka lyö silmille vasta hysteerisessä loppuiskussa, jonka vitsiä ei sovi etukäteen paljastaa.

Säveltäjäksi Dassinin ja Mercourin onnistui kiinnittää Manos Hadjidakis, ikivihreän Ei koskaan sunnuntaisin -nimikkokappaleen tekijä. Hadjidakis ei ollut mitenkään itsestäänselvästi uusintamassa yhteistyösuhdetta vaikka Dassinin neljää vuotta aiempi elokuva oli merkinnyt hänelle kansainvälistä läpimurtoa: hän oli kieltäytynyt ottamasta vastaan parhaan laulun oscaria elokuvasta, jonka prostituutiotarinaa piti Ateenan mainetta tahraavana. Peter Ustinov voitti pikkuhuijari Simpsonin roolista toisen sivuosaoscarinsa (ensimmäisen hän oli saanut neljä vuotta aiemmin Spartacuksesta). Ryöstöjakson ihmiskärpäsenä kattovaijerien varassa roikkuu Gilles Ségal, Marcel Marceaun pantomiimiseurueen jäsen, jolle Topkapin jälkeen tarjoutui useampiakin valkokangasrooleja. Kuuluisa kohtaus on inspiroinut niin populaarikulttuuri-ilmiöitä (Mission: Impossible -TV-sarja ja -elokuva) kuin tosielämän varkaitakin (mm. Korintin museon ryöstöä huhtikuussa 1990 on sanottu ainakin osittain Topkapin innoittamaksi).

– Petteri Kalliomäki 5.12.2023