HUSH…HUSH, SWEET CHARLOTTE (1964)

Murha asuu sydämessä/Mord börjar i hjärtat
Ohjaaja
Robert Aldrich
Henkilöt
Joseph Cotten, Olivia de Havilland, Bette Davis
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
122 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Ikäraja

” Cannibal time in Dixie!” Aldrich ja Davis jatkavat Baby Janen viitoittamalla tiellä (ja korvaavat Crawfordin Olivia de Havillandilla) tässä syvän etelän skitsoilussa, jonka keskiössä kummittelee vuosikymmeniä vanha murhamysteeri.

***

Charlotte Hollis on asunut 37 vuotta poikaystävänsä Johnin brutaalin murhan jälkeen Lousianassa Hollisportin kartanossa. Charlotten isä Sam oli kuollut vain vuotta myöhemmin. Charlottea pidetään kylillä yleisesti mieleltään järkkyneenä ja rumat juorut kiertävät. Häntä oli syytetty murhasta, mutta vaikutusvaltainen isä oli saanut syytteen hylätyksi. John kummittelee jatkuvasti Charlottelle, joka sekä näkee että kuulee hänet. Kaiken lisäksi Louisianan valtio ajaa nyt kartanon yli tiehanketta, minkä vuoksi Charlottea yritetään painostaa muuttamaan pois kotoaan. Hänen serkkunsa Miriam saapuu tämän vuoksi paikalle muutamaksi päiväksi. Asiat osoittautuvat kuitenkin mutkalliseksi tässä ”goottilaisessa melodraamassa”, kuten elokuvaa on joskus luonnehdittu.

Robert Aldrichin edellinen elokuva Mitä tapahtuikaan Baby Janelle? osoittautui ehkä yllättäin suurmenestykseksi. Aldrich halusi saman pääosakaksikon Bette Davisin ja Joan Crawfordin mukaan myös Murha asuu sydämessä -hankkeeseen. Naiset joutuivat kuitenkin sovittamattomiin ristiriitoihin kesken projektin – ensimmäiset kuvauspäivät Louisianan Baton Rougessa, jolloin naiset olivat kuvattavana erikseen, sujuivat hyvin – mutta yhteiset kuvaukset Los Angelesin studioilla osoittautuivat mahdottomiksi. Lopulta Joan Crawford vetäytyi sairaalaan tuntemattoman hengitysongelman vuoksi. Uusi yritys kuukauden tauon jälkeen ei onnistunut ja edessä oli uuden päätähden hakeminen. Sellainen löytyi Sveitsissä lomailleesta Olivia de Havillandista, joka oli periaatteessa jo lopettanut uransa. Hänet taivuteltiin mukaan ja yhteistyö Bette Davisin kanssa onnistui suuremmitta vaikeuksitta. Katherine Hepburn oli ollut toinen vaihtoehto, mutta Aldrichin mukaan (1974) Bette Davis ei ollut hänestä kovin innostunut.

Elokuvan sivuosanäyttelijät loistavat, erityisesti Agnes Moorehead kiitettiin ja palkittiinkin roolistaan, tosin Oscar jäi ehdokkuudesta huolimatta saamatta. Mary Astor tunnettiin nuoruudessaan filmitähdeksikin erityisestä kauneudestaan ja juuri sen katoaminen tässä roolissa oli ohjaajan mukaan ”myyttisesti ja mystillisesti surullista” ja siten keskeinen tekijä katsomiskokemuksessa. Muistelmansa juuri julkaissut Astor houkuteltiin mukaan lähinnä Davisin ja de Havillandin avulla: he olivat ystävystyneet Warnerin elokuvahankkeissa.

Murha asuu sydämessä ei ole elokuva hulluudesta. Aldrich piti kaikkia hahmojaan periaatteessa ”normaalina”:

”Elokuvat eivät ole voittamista. Jalkapallo sen sijaan on. Elokuvat kertovat siitä, kuinka ihmiset sopeutuvat tappioihin tai ainakin siitä, että he yrittävät saada jonkinlaista otetta elämäänsä”, Aldrich sanoi haastattelussa 1974 (Cinefantastique, Vol 3, no 3).

Taloudellisesti tauko oli raskas ja käytännössä elokuva kuvattiin kahteen kertaan. Budjetti ylitettiin puolella miljoonalla dollarilla. Murha asuu sydämessä tuotti maailmanlaajuisesti 7 miljoonaa dollaria ja oli vuoden 1964 tuottoisin elokuva 20th Century Foxille. Murha asuu sydämessä sai peräti seitsemän Oscar-ehdokkuutta ja voitti lisäksi muun muassa Golden Globe- ja Edgar Allan Poe -palkinnot. Elokuvan nimikappale ”Hush…Hush Sweet Charlotte” levytettiin 1965. Patti Pagen esitys nousi top 100 -listalla kahdeksanneksi.

– Jari Sedergren 2022