MIES KYLMÄSTÄ (1965)

Richard Burton häikäisee Martin Rittin synkeän vakoojatarinan Mies kylmästä loppuunpalaneena brittivakoojana. John le Carrén romaanifilmatisointien ehdottomaan kärkikastiin kuuluva trilleri tarkastelee koruttomasti kylmän sodan häikäilemättömiä vastakkainasetteluja.

***

John Le Carré on tunnetuimpia vakoilukirjojen tekijöitä kautta aikojen. Erityisessä suosiossa paistattelevat hänen kylmän sodan kuvauksensa, joiden tarkkuus ja armottomuus luonnehtivat salaista sotaa harvinaisen osuvasti. Kirjailijan teokset ovatkin järkiään nousseet kansainvälisiksi best-sellereiksi.

Elokuvaohjaajien uralla kylmän sodan teemat eivät ole yleensä olleet meriittejä, ainakaan jos mittapuuksi asettaa sen, mitä ohjaajat elämäkerroissaan tai elämäkerturit ovat niistä sanoneet tai enimmäkseen vaienneet. Martin Ritt tunnetaan kylmän sodan vastaisesta elokuvastaan The Front (Musta lista, 1976), mutta hänen uraltaan löytyy myös kylmän sodan kovaksikeitetty läntinen näkemys elokuvassa The Spy Who Came in from the Cold (1965).

Ritt ei kuitenkaan elokuvallaan saa nimitystä kylmän sodan soturiksi, vaikka se saattoi sellaiselta näyttää kulttuurin poliittisia arvoja kunkin ohjaajan kohdalla mittaavissa hallintoelimissä, mitä ohjaaja osaltaan ensimmäisten ohjaajien joukossa kritisoi elokuvallaan Musta lista yli kymmenen vuotta myöhemmin. Mies kylmästä -elokuvan esitystapa on niin traagisen kova ja poliittisesti sekä yhteiskunnallisesti tietoinen, että se ylittää salaista sotaa yksipuolisesti ihannoivan kylmän sodan standardit moninkertaisesti. Jos vertauskohtaa hakee, se on löydettävissä Bond-spektaakkeleista.

Mies kylmästä on elokuva, joka seuraa kohtuullisen tarkoin romaania. Alkutilanteessa Britannian salaisen palvelun agentti Alec Leamas (Richard Burton) on palannut Lontooseen kärsittyään pahoja takaiskuja Berliinissä. Hän saa Sirkukselta tehtäväkseen esittää tehtävistään alennettua miestä, jonka tie vie rappion partaalle, alkoholismiin ja katkeraan pettymykseen. Hänen lähin päällikkönsä – Kontrolli (Cyril Cusack) – järjestää näennäisesti erotetulle Leamasille työpaikan kirjastoapulaisena. Tehtävä saa lihaa luiden ympärille, kun käy ilmi, että hänen työkaverinsa Nan (Claire Bloom) on kommunistipuolueen paikallisosaston sihteeri. Vastoin tahtoaan Alec kiintyy Naniin, joka rakastuu mieheen.

Kommunistit ajattelevat Alecin olevan kypsä loikkaamaan, minkä valmisteluissa hän matkustaa ensin Hollantiin ja sieltä edelleen rautaesiripun taakse Itä-Saksaan, missä maan vakoilun kakkosmies Fiedler (Oskar Werner) yrittää pumpata mieheltä tietoa esimiehestään, itäsaksalaisten vakoilun johtajasta Mundtista (Peter Van Eyck), jonka epäillään työskentelevän brittien hyväksi. Alec toimii ohjeidensa mukaisesti ja kiistää tietävänsä asiasta. Saadun tiedon mukaisesti Mundt toimii heti ja vangitsee molemmat, mutta on itsekin vaaravyöhykkeessä. Oikeudenkäynti saa kuitenkin uutta luonnetta, kun tähtitodistaja Alecin lisäksi myös Nan tulee todistamaan. Alec tajuaa silloin mikä hänen tehtävänsä todellisuudessa on ollut. Ainoa mahdollisuus on paeta keinolla millä hyvänsä.

– Jari Sedergren 3.12.2009