Aimée suostui ystävänsä Jean-Louis Trintignantin pyynnöstä tämän vastanäyttelijäksi pienen budjetin draamaan, jossa kaksi yksihuoltajaleskeä tutustuu ja rakastuu autoillessaan Pariisin ja Deauvillen välillä. Suurmenestykseksi noussut elokuva muistetaan erityisesti Francis Lain haikeasta tunnuskappaleesta sekä innovatiivisesta otteesta eri filmisävyjen ja -formaattien hyödyntämisessä. Ohjaaja Lelouchista tuli Aiméen vakioyhteistyökumppani.

***

Claude Lelouchin (s. 1937) ura on kenties kaikkein epätasaisin, kiistellyin ja ristiriitaisin 1960-luvulla aloittaneista nuorista ranskalaisohjaajista. Jo 19-vuotiaana Lelouch teki Yhdysvalloissa kaksi lyhytelokuvaa, asepalveluksensa aikana hän työskenteli armeijan elokuvayksikössä ja teki kymmenkunta lyhytelokuvaa lisää. Asevelvollisuuden jälkeen hän vuonna 1960 perusti oman tuotantoyhtiönsä, mutta hänen ensimmäinen pitkä näytelmäelokuvansa Le propre de l’homme (1960) oli kaupallinen epäonnistuminen, joka jätti hänelle 15 miljoonan frangin velat. Jonkin aikaa Lelouch joutui keskittymään mainoselokuviin, kunnes alkoi saada jalansijaa riippumattomasti tuotetuilla elokuvillaan L’amour avec des si / Tuntomerkit (1962), La femme spectacle (1964, Ranskan sensuurin kieltämä eroottinen elokuva) ja Une fille et des fusils / Tyttö ja gangsterit (1964).

Mies ja nainen oli Lelouchin suuri henkilökohtainen ja kansainvälinen läpimurto, joka toi Cannesin festivaalien Grand Prix’n ja kaksi Oscar-palkintoa. Elokuva kertoo sen ”tavallisen tarinan” kahdesta ihmisestä, jotka kohtaavat sattumalta ja rakastuvat. Mies on ralliautoilija ja nainen kuvaussihteeri, molemmat ovat menettäneet puolisonsa traagisissa olosuhteissa eikä kumpikaan ole vielä päässyt surutyöstään. Lelouchin laskelmointina on kernaasti nähty se, että hänen päähenkilöillään on hohdokkaat ammatit ja melodramaattinen menneisyys ja että miljöönä käytetään talvisen Deauvillen maalauksellisia rantamaisemia. Ei ole harvinaista, että koko elokuva on kuitattu sentimentaalisena nyyhkytarinana, jonka pintapuolinen estetiikka edustaa mainosten älyllistä tasoa ja jossa Lelouch käyttää kaikki mahdollisuudet irrelevanttiin kameratemppuiluun.

Vaikka Lelouchin kameratyöskentely toisinaan liikkuukin itsetarkoituksellisuuden rajamailla, on Mies ja nainen toki visuaalisesi tyylikästä ja nautittavaa elokuvaa eikä kokonaisuuskaan ole mahdoton puolustettavaksi. Epäilemättä elokuva on tunteellinen ja näkemykseltään siniseen kukkaan puhjennutta uusromantiikkaa, mutta ihmiskuvaus saa syvyyttä pitkistä ja runsaista takaumista ja tunteita kuvatessaan Lelouch itse asiassa pysyttelee varsin etäisenä ja saavuttaa haluamansa tehot kuvien ja äänten tunnelmamaalailulla. Kauniiden kuvien rinnalla musiikilla on tärkeä tehtävä tunnelmien ja mielialojen kuten myös tapahtumien kuljettajana. Etenkin laulut Lelouch visualisoi herkästi ja lyyrisesti: yksi elokuvan parhaita jaksoja on Pierre Barouhin tulkitsema laulu sambasta, jakso johon sidottu yhteen ihminen ja luonto, niityiltä nouseva usva ja mustien hevosten huuruinen hengitys. Toisaalta Lelouch osoittaa pystyvänsä myös iskevään, tiiviiseen ja realistiseen elokuvakerrontaan: jakso autiolla kilparadalla on pelkästään leikkausteknisesti sangen antoisa.

– Roy Armesin (French Cinema Since 1946 II, 1970) ja Pekka Lehtolan (AL 9.10.1966) mukaan