SUUKKO TYTÖILLE JA HENKI POIS (1966)

Maailmanloppu alkaa Riosta, kun aurinkorantojen varjoon piiloutunut miljonääri päättää steriloida maan kansat avaruusteknologiaa apunaan käyttäen. Quentin Tarantinon genresuosikikseen mainitseman elokuvan kovin täky on kolohammaskoomikko Terry-Thomasin kuljettama, lievästi sanoen erikoisvarusteltu Rolls-Royce.

***

On ällistyttävää, mitä säädyllinen budjetti pystyy tekemään elokuvalle. Leijonaosa 60-luvun eurospy-pätkistä kuvattiin pienellä rahalla, joten on miellyttävä elämys nähdä yksi tuote joka kelpaa muuallekin kuin turistiluokkaan. Suukko tytöille ja henki pois on kieli poskella tehty bondiaaninen seikkailu, joka haastaa esikuvansa kaikilla tasoilla. Mike Connors on vakoojapääroolissa täydellinen: hän on nopea jaloistaan, hänen koominen ajoituksensa on kohdallaan ja hän on edukseen smokissa. Harmi ettei Connors tehnyt enempää tämän lajin elokuvia. Raf Vallone on hyvä roisto: nokkela, neuvokas, sulava ja vaarallinen käänteissään. Mukana on paljon vempaimia ja huumoria, ynnä muutamia kauniita naisia (muttei tarpeeksi!).

Tarina alkaa lyhyellä, koomisella viidakkokohtauksella, mistä siirrytään jännittävään takaa-ajoon Rion kuuluisalla Kristus-patsaalla. CIA-agentti Kelly (Connors) pääsee koko Yhdysvaltain sterilointiin tähtäävän salajuonen jäljille työskennellessään brittiagentti Susan Flemingin (Dorothy Provine) ja tämän autonkuljettajan/vakoojapartnerin Jamesin kanssa. Viimeksi mainittua näyttelee Terry-Thomas hillityn humoristisesti: hänen Jamesinsa on pikkutarkka renessanssi-ihminen joka hallitsee karaten ja ymmärtää harvinaisia perulaismurteita. Miehen silmäterä on Rolls Royce, joka kaikkine mukavuuksineen ja vimpaineen on jo henkilöhahmo sinänsä.

Susan patseeraa ympäriinsä esitellen hillitöntä hattu- ja leninkikokoelmaa sekä puhuen yläluokkaista murretta – kokonaisperformanssi, jonka avulla vakoojatar pyrkii naamioitumaan bon vivant -hepsankeikaksi. Ardonianilla (Vallone) on uhkea kartano ja vieläkin vaikuttavampi maanalainen bunkkeri, josta hänen on määrä ampua tappava satelliitti kiertoradalle. Globaalien mittasuhteiden sterilointisuunnitelman takaa löytyy elokuvan valmistumisaikaan nähden hätkähdyttävä, rohkea taustasyy: Ardonianin suureellinen kompensaationhaku omaan impotenssiinsa.

– David Dealin (The Eurospy Guide, 2008) mukaan

Tietänette Suomen, sen kehitysmaan siellä jossakin kinttupolkujen perillä. Sen suurin kylä, Helsinki, oli eilen maailman huomion keskipiste: siellä pidettiin sellaisen harvinaisuuden kuin agenttielokuvan maailmanensi-ilta. Mutta kävi niin onnettomasti, että Helsingissä oli nähty jokunen elokuva ennenkin, kaiken lisäksi vielä niin ohraisesti, että näiden joukossa oli ollut joku agenttijuttukin. Ja niin kansa Helsingissä alkoi tehdä vertailuja, katsellen pienillä mongoolinsilmiä muistuttavilla näköelimillään tätä amerikanihmettä, se alkoi haukotella – turmeltumattomia kun primitiivisyydessään ovat – ja todeta, että eikös tuo kaikki ole jo nähty ennenkin. Ja sitähän se oli, Henry Levinin keksimät kikkomiset vieläpä kuivakiskoisempaa valikoimaa kuin siinä aikaisemmassa agenttifilmissä, typykät kuluneen näköisiä ja sankari melkoinen kapakala pelastamaan maailma steriliteetiltä. Ja kuka lempo lie suomalaisille ehtinyt Brasiliaa näyttää, kun ei edes elokuvan miljöö näitä peijakkaita ottanut kiinnostaakseen!

– Kemppi, IS 19.11.1966. Suukko tytöille ja henki pois sai ensi-iltansa Italiassa 8.9.1966 ja Suomessa ensimmäisenä ulkomaana saman vuoden marraskuussa.