WESTERPLATTE – TAIPUMATTOMAT TAISTELIJAT (1967)

Toisen maailmansodan syttymisen 80-vuotispäivänä esitämme sankarieepoksen pienestä puolalaisosastosta, joka Danzigin luhistuttua piti puolensa vielä viikon ylivoimaista miehitysarmeijaa vastaan. Armoton piiritystaistelu käydään pienellä Westerplatten niemellä kaupungin edustalla…

***

Westerplatte on pieni niemennokka Gdańskin edustalla, joka sulkee toisen Kuolleen Veikselin kautta kulkevista meriväylistä kaupunkiin. Tänä päivänä paikalla kohoaa 25-metrinen graniittipatsas muistona ensimmäisestä joukko-osastosta, joka kykeni edes hetkellisesti ja omalta osaltaan pysäyttämään Hitlerin voittokulun Euroopassa. Westerplatten puolalainen varuskunta ja ammusvarasto oli perustettu Danzigin vapaakaupungin edustalle Kansainliiton erityisluvalla 1921. Saksan hyökkäyksen jälkeen 1.9.1939 tukikohta joutui armottoman moukaroinnin kohteeksi maalta, mereltä ja ilmasta käsin. Kahdensadan miehen vahvuinen joukko piti puolensa seitsemän päivää lähes 3500 saksalaisen ja 60 lentokoneen tulituksessa – menettäen 15 miestä hyökkääjän 300–400 kaatunutta vastaan. Antautuminen tapahtui ristiriitaisissa olosuhteissa, viimeiseen saakka taistelemaan valmistautuneiden miesten vastustaessa komentajansa majuri Henryk Sucharskin päätöstä.

Yhdessä Monte Cassinon kanssa Westerplattesta muodostui maailmansodan puolalainen sankaritarina ylitse muiden. Tätä taustaa vasten ei ole mitenkään hämmästeltävää, että taistelun valkokankaalle siirtänyt Różewiczin elokuva kantaa tietynlaista ”virallisen tuotannon” leimaa – mitä alleviivaavat elokuvan gaalaensi-ilta toisen maailmansodan syttymisen 28-vuotispäivänä sekä sen saama hopeinen palkinto Moskovan elokuvajuhlilla. Tämä kaikki saattaa 1950–60-lukujen monesti räikeänkin kompromissittomiin puolalaisiin sotakuvauksiin ihastuneen katsojan silmässä tuntua vieraalta (vastaavan monisäikeistä kansallista sotaelokuvien traditiota ei liene syntynyt muualla kuin Ranskassa), mutta kyse on muustakin kuin silkasta virallistahojen nuoleskelusta. Yleinen väsymys milloin inhorealistisiin, milloin taas groteskeihin ja ironisiin maailmansotatarinoihin oli alkanut tuntua Puolan elokuvakentällä 1960-luvun puolivälissä. Avaintekijät (Wajda, Kutz) siirtyivät toisiin aiheisiin; yleisön tarpeeseen nähdä vaihteeksi heroistista jermuilua vastasivat toisaalta television hurtit suurtuotannot (Panssaripartio eli ”Neljä tankistia ja koira”, Stawka większa niż życie eli kaksoisagentti Hans Klossin seikkailut), toisaalta Westerplatten kaltainen, dokurealismia kohti hapuillut suoraviivainen kollektiivikertomus. Henkilöt eivät ole fiktiivisiä, vaan heidän nimensä ja tarinansa on rivisotilaita myöden lainattu todellisilta Westerplatten puolustajilta. Jokseenkin persoonattomaksi jäävän taistelijamassan yli elokuvan päähenkilöksi kohoaa Jerzy Wójcikin (Tuhkaa ja timanttia, Eroica, Nunna ja paholaiset, Faarao) uljas mustavalkoinen scope-kuvaus.

Stanisław Różewicz (1924–2010) ohjasi kansantasavallan aikana kaikkiaan 20 pitkää teatterielokuvaa vaihtelevien lajityyppien parissa. Westerplatten ilmiselvä sisarteos tuotannossa on Wolne miasto (1958), kertomus Danzigin puolalaisen postin 15-tuntisesta piirityksestä niinikään 1. syyskuuta 1939 (legendaarinen kamppailu tämäkin, jota on maineikkaimmin valkokankaalla sivuttu Schlöndorffin Peltirummussa). Ohjaajan veli oli kuuluisa runoilija ja näytelmäkirjailija Tadeusz Różewicz, joka usein – joskaan ei Westerplattessa – vastasi myös Stanisławin elokuvien käsikirjoituksista. Sodan aikana Tadeusz oli taistellut vastarintaliikkeen riveissä, samoin kuin kolmas veli Janusz, jonka Gestapo oli teloittanut vuonna 1944..

– Petteri Kalliomäki 1.9.2019