YKSIN PIMEÄSSÄ (1967)

Hitchcockmaisen hyytävä jännäri on poikkeus Hepburnin uralla. Hepburn esittää sokeaa naista, joka joutuu kotonaan huumeita sisältävää nukkea etsivien rikollisten piirittämäksi. Turhan vähälle huomiolle jäänyttä trilleriklassikkoa on verrattu muun muassa Henri-Georges Clouzot’n Pirullisiin.

***

Terence Young on tehnyt Frederick Knottin maailmankuulun näytelmän pohjalta erinomaisen, hienosti viritetyn ja täsmällisen jännityselokuvan Yksin pimeässä, joka noudattelee persoonallisesti ja tehokkaasti alan parhaita perinteitä. Aineksissa on paljon tuttua, mutta silti Young on osannut muuntaa nämä tutunomaisuudet yllätyksiksi. Hän käyttää hyväkseen kaiken mitä tekstillä ja tilanteilla on antaa. Koko ajan on ohjaajan tähtäimessä ollut katsoja ja hänen reaktionsa. Pitkästä aikaa on katsottavana elokuva, joka pitää katsojaansa otteessa päästämättä irti hetkeksikään. Jännitys latautuu johdonmukaisesti, kohoaa huippuunsa ja – mikä parasta – pystyy vielä ylittämään yhdellä ainoalla tempulla huipunkin. Yksin pimeässä on yhtä vahva kuin Clouzot’n Pirulliset, mutta Yksin pimeässä toimii nykyajan ehdoilla.

Ilmeisesti Knottin näytelmä on ansainnut mainiosti laakerinsa teatterin lavalla. Siinä on paljon aineksia, jotka ovat omiaan puhuttelemaan katsojaa ja tempaamaan hänet kihelmöiden mukaan. Elokuvaksi muunnettuna juttu ei ole menettänyt mitään aitoudestaan. On jopa sattunut niin harvinainen tilanne, että teksti palvelee yhtä hyvin elokuvaa kuin lavateatteria. Useimmat jännitystilanteet perustuvat siihen, että katsoja näkee kaiken mutta ei osaa arvata, kuinka sokea päähenkilö reagoi. Katsoja joutuu punnitsemaan tämän avuttomalta vaikuttavan naisen mahdollisuuksia – mutta hän ei ehdi päätelmissään koskaan pitkälle, sillä draama kehittyy kovalla vauhdilla. Yksin pimeässä on elokuva, jonka juonta kenenkään ei pitäisi selittää toiselle.

Yksin pimeässä on muuan niitä tarinoita, jotka kehittyvät pienessä tilassa – yhdessä huoneistossa ja sen lähitienoilla. Terence Young on vienyt kameraa ulos hyvin säästeliäästi, mutta sitä tehokkaammin hän käyttää välinettä sisätiloissa. Työ edustaa taatusti parasta osuutta ohjaajansa tuotannossa.

Elokuvan mainioon latautumiseen osallistuvat tällä kertaa näyttelijätkin. Audrey Hepburn on valloittava sokean naisen osassa, mutta ennen muuta shown varastaa näytelmän pääkonna. Hänen kuvaamisensa osoittaa merkittävää psykologista vaistoa kaikilta luomiseen osallistuneilta.

– Erkka Lehtola (Aamulehti 12.5.1968) AA 1993