YÖN KUUMUUDESSA (1967)

In the Heat of the Night
Ohjaaja
Norman Jewison
Henkilöt
Sidney Poitier, Rod Steiger, Warren Oates
Maa
USA
Kesto
109 min
Teemat
Kopiotieto
DCP
Lisätieto
perustuu John Ballin romaaniin
Ikäraja

Mississippin rasistisheriffin hermoja koetellaan, kun tummaihoinen etsivä saapuu tutkimaan teollisuusmiehen murhaa. Viidellä Oscarilla kruunattu syvän etelän trilleri sinetöi Poitierin statuksen suurena elokuvatähtenä. Yhtenä onnistuneimmista rotuennakkoluuloja käsitelleistä elokuvista pidetty klassikko on kestänyt aikaa lujan moraalisen sanomansa ansiosta.

Huom. Ennakkotiedoista poiketen elokuva esitetään ilman tekstityksiä.

***

Yön kuumuudessa on Norman Jewisonin ohjaama trilleri vuodelta 1967.

Amerikan etelän pikkukaupungissa Mississippin osavaltiossa murhataan liikemies. Tutkinnan johtoon asettuu poliisipäällikkö Bill Gillespie (Rod Steiger). Lähialueen yleisötiloja haravoidessa yksi poliisipartioista keksii rautatieaseman penkiltä afroamerikkalaisen miehen: Virgil Tibbs (Sidney Poitier) viedään saman tiensä murhasta epäiltynä kaupungin poliisiasemalle.

Asemalla poliisipäällikkö Gillespie päästelee suustaan ilmeisesti itselleen ja etelän meiningille tyypillisiä rasistisia loukkauksia, mutta tällä kertaa kirves osuu kiveen. Virgil on nimittäin murharyhmän tutkija Philadelphiasta, ja on tullut pikkukaupunkiin ainoastaan tapaamaan äitiään. Asetelma muuttuu esimerkiksi Casablanca-elokuvasta tutuksi ”mahdottomaksi yhteistyöksi”, kun miehet joutuvat jatkossa läheiseen yhteistyöhön selvittämään murhaa etelän kuumissa öissä. Sanomattakin on selvää, että yhteistyötä ei katsota suopein silmin.

Striling Silliphant sai John Ballin romaaniin perustuvasta käsikirjoituksestaan Oscarin: tarinan älyllisyys on poikkeuksellista myös tekoajalle sinänsä yleisissä yhteiskuntakriittisissä elokuvissa. Toinen Oscar elokuvalle tuli poliisipäällikön roolista Rod Steigerille. Oscareita tippui muutenkin: Hal Ashby nappasi omansa leikkauksesta ja tuottaja Walter Mirisch pokkasi parhaan elokuvan palkinnon. Ohjaaja Norman Jewison ja Sidniey Poitier eivät ehdokkuuksia saaneet.

Elokuvalle tehtiin peräti kaksi jatko-osaa sekä televisiosarja 1990-luvulla.

– Jari Sedergren 15.8.2018