NUNNA (1966)

La Religieuse/Nunnan
Ohjaaja
Jacques Rivette
Henkilöt
Anna Karina, Liselotte Pulver, Micheline Presle
Maa
Ranska
Tekstitys
suom. tekstit/svensk text
Ikäraja
K16
Kesto
139 min
Teemat
Kopiotieto
KAVI 35 mm
Lisätieto
Denis Diderot'n romaanista

Suzanne Simonin (Anna Karina) on nuori porvarisperheen lapsi. Vanhemmat pakottavat tytön nunnaksi, kun käy ilmi, että tämä on syntynyt perheen ulkopuolisen suhteen tuloksena. Nunna pohjaa valistusajan kirjailija-filosofi Dennis Diderot’n tekstiin, jonka Jacques Rivette sovitti valkokankaalle.

***

Jacques Rivette alkoi työskennellä Diderot’n Nunnan parissa jo 1962: Jean Gruault oli tehnyt romaanista näytelmäversion, jonka Rivette ohjasi Studio Champs-Elysées -teatterissa 1963. Elokuva valmistui kevääksi 1966, mutta juuttui yhden Cannesin esityksen jälkeen vuodeksi sensuuriin katolisten piirien painostuksen vuoksi. Matka Diderot’n tekstistä Gruaultin ja näyttämön kautta elokuvaan merkitsi tiivistämisprosessia, jossa vain olennainen jäi jäljelle. Alkusysäyksenä oli kuitenkin teatterin metafora ja pakkomielle: “Nunna on niitä elokuviani, joka monestakin syystä kytkeytyy kernaasti teatteriin: koska se on ‘äärimmäisen kirjoitettu’, koska se syntyi teatterityön kokemuksesta ja viimein, koska sen aiheena on katolisuus, joka on teatterin ehdoton huippu. Juuri tästä syystä halusin tehdä elokuvan.”

Nunna on Rivetten elokuvista yksinkertaisin ja suorin, siinä on selväpiirteinen tarina, joka noudattaa klassisen draaman logiikkaa ja sisältää varsin vahvan myyttisen ulottuvuuden. Rytmi on Rivetten tapaan tyypillisen hidas, mutta sen vastapainoksi työläät lavasteet rakentavat osaltaan traagista päätöstä. Yhtä niukka ja vankka on myös elokuvan rakenne. Lähes koko alkupuoliskon Suzanne viettää luostarissa, joka on ankara, synkkä, vankilamainen ja lihan kidutukselle omistautunut, ja miltei koko loppupuoliskon toisessa luostarissa, joka on ensimmäisen looginen vastakohta: kuohuva, kevytmielinen, nautinnonhaluinen. Vaikka Suzanne tunteekin ilmeistä helpotusta siirtyessään toiseen luostariin, yhtä kaikki juuri tämä luostari tappaa hänet, sillä hän ymmärtää tilanteensa puhtaan vapauden ja sen puutteen ehdoin. Toisen luostarin tekee kohtalokkaaksi se ylimääräinen seksuaalinen intohimo, jota abbedissa osoittaa Suzannea kohtaan.

Kahdessa lyhyessä jaksossa Suzanne nähdään myös luostarin ulkopuolella, mutta hän osoittautuu kyvyttömäksi tulemaan toimeen ulkomaailmassa, tai täsmällisemmin sanoen; maailmaa ei ole rakennettu niin että hänen kaltaisensa naisen sallittaisiin selvitä hengissä. Tässä on Nunnan ydin: elävässä ja suorassa tutkielmassa henkilökohtaisen vapauden politiikasta, erityisesti naisen osasta yhteiskunnassa – oppitunnissa jonka Rivette ja Anna Karina vievät läpi hiljaisen palavasti. Molly Haskell on kirjoittanut elokuvan tästä puolesta:

“Diderot’n nunna haluaa vapautta, ei miehen tai Jumalan rakkauden vuoksi, vaan sen itsensä vuoksi. Hän pystyy pyytettömään haluun, intohimoon periaatteen vuoksi, ja hän etsii mieluummin vapautta kuin romanssia tai turvallisuutta tai muita pragmaattisia päämääriä, joita pidetään naisen vaistomaisina pyrkimyksinä. Rivetten ohjauksessa Anna Karina luo juuri tällaisen nunnan, vakavan, älykkään, viattoman naisen jonka elämä ja puhtaus näyttäytyvät jatkuvana impulssina kohti vapautta. Simone de Beauvoirin sanoin hän on pikemminkin transkendentaalinen kuin immanentti, mutta hän on myös feminiininen.”

– James Monacon (The New Wave, 1976) mukaan