ZABRISKIE POINT (1970)

Blowupin menestys ja Lontoon ilmapiirin aistiminen enteili laajempaa kiinnostusta nuorisokulttuuriin, jonka seurauksena Antonioni teki yhdysvalloissa hippiradikaaleja käsittelevän elokuvan Zabriskie Point. Tarkkanäköinen kokokuva 1960-luvun lopun ilmapiiristä sisältää psykedeelisiä happohappeningejä ja Pink Floyd -yhtyeen unohtumattoman musiikkiraidan.

***

Englannin ja Blow-upin jälkeen Zabriskie point merkisti Antonionille siirtymistä jälleen uuteen maahan – Amerikkaan.

Eurooppalaisen ohjaajan ensikosketus Amerikkaan ja vaikutteet siitä on aina ollut mielenkiintoinen koetapaus. Samoihin aikoihin mm. Jacques Demy (Valokuvamalli) ja John Schlesinger (Keskiyön Cowboy) tekivät ensimmäiset amerikkalaiset elokuvansa ja heidän laillaan Antonionin ensiyritystä sävyttää tilitys runsaista ja voimakkaista vaikutelmista, jyrkistä ristiriidoista unelmien ja todellisuuden välillä. Tietysti myös aika oli poikkeuksellinen: Zabriskie point  osuu lähes Vietnamin vastaisten mielenosoitusten, ylioppilaiden ja mustien liikehdinnän huippukohtaan. Ja kuvauksen kohteena on juuri tuo 60-luvun viihtymätön, kapinallinen nuoriso, ihmiset kuten Mark ja Daria, jotka ovat jo irronneet kotoaan, mutta eivät vielä asettuneet paikoilleen ja jotka kysyvät itseltään, miksi heidän ylipäätään pitäisi asettua yhteiskuntaan, jonka arvot he kokevat valheellisiksi.

Antonioni teki elokuvaansa läheisessä yhteistyössä SDS:n, demokraattisten oikeuksien puolesta taistelleen kuuluisan ylioppilasjärjestön kanssa. Elokuva alkaa siitä, että meneillään on yliopstolakko ja SDS keskustelee toimintalinjasta. Pian ollaan keskellä väkivaltaista yhteenottoa, jossa opskelijat puolustautuvat poliisia vastaan. Tästä joukosta ja ympäristöstä Antonioni vetää esiin miespuolisen päähenkilönsä. Mark on uusi muunnelma ohjaajan tyypillisestä sivullishahmosta. Hän ei oikeastaan halua eikä voi toimia liikkeessä yhdessä muiden kanssa ja kuitenkin hänen osanaan on joutua sukupolvensa kapinan uhriksi.

Rinnan tämän kanssa Antonioni kuvaa kahta muuta henkilöä ja heidän ympäröivää ylellistä maailmaa, joka on yhtä kuin mainosten ja tavallisten Hollywood-elokuvien unelma-Amerikka. Mark ja Daria pakenevat kumpikin arkiympäristöään samana päivänä ja kohtaavat sattumalta paikassa nimeltä Zabriskie point, joka on muuan osa Kaliforniassa sijaitsevaa Kuoleman Laaksoa: vuosituhantisen mineraalikerrostumien muovaama luononnähtävyys, jossa sijaitsee Yhdysvaltain sekä korkein että matalin kohta. Zabriskie point kasvaa kokoavaksi vertauskuvaksi kaikesta siitä heltymättömästä autiomaasta, jossa Antonionin ihmiset ja heidän tunteensa ennenkin ovat joutuneet seikkailemaan; se merkitsee samaa kuin hänen aikaisempien elokuviensa otsikot ”Yö”, ”Auringonpimennys” tai ”Punainen erämaa”.

60-luvun amerikkalaisen nuorison kapina jättää Antonionin tulkinnassa lohduttoman, epätoivoisen, ennakolta tuomitun yrityksen maun. Vielä Nuoressa kapinallisessa, Nicholas Rayn maineikkaassa kuvauksessa ”kapinasta ilman syytä” James Deanin ongelma oli vielä se, miten hän saisi takaisin kadonneen yhteyden vanhempiinsa. Zabriskie pointissa yhteys vanhempien ja nuorten välillä on täysin poikki. Muutkin ihmissuhteet näyttävät heiveröisiltä, satunnaisilta ja etukäteen tuomituilta. Elokuvan rikkiraastettujen, tuomittujen, yksinäisten ihmisten kohtalot loikkaavat toisensa vain lyhyen hetken ajan ja jättävät jälkeen vain tuhoa, väkivaltaa, itsetuhoa tai hiljaisen alistumisen.

– Sakari Toiviainen