ZEPPELIN – ILMOJEN JÄTTILÄINEN (1971)

Pasifismi sikseen – mitä olisikaan kesä ilman kunnon Technicolor- ja CinemaScope-mättöä jommastakummasta maailmansodasta? Michael York ja Elke Sommer näyttelevät pääosia leimuavassa toimintaseikkailussa, jossa Saksan armeija valjastaa Zeppelin-ilmalaivan erikoiskomennukselle Skotlantiin. Tehtävänä on – varastaa Magna Carta salaisesta kätköpaikasta!

***

Ensimmäisen maailmansodan vuosina nuoret lentokone- ja ilmatorjuntateknologiat kehittyivät nopeaa vauhtia yli ja ohi jähmeäliikkeisten sekä räjähtävällä vetykaasulla täytettyjen ilmalaivojen. Taistelukenttien ja tiedustelun ohella saksalaiset yrittivät käyttää ilmalaivoja epäonnisesti muutamissa mielikuvituksellisissa projekteissa (kuten varusteavun toimittamisessa eristyksissä Itä-Afrikassa taistelleille kenraali Lettow-Vorbeckin joukoille), mutta todellista käyttöä Zeppelin- ja Schütte-Lanz -aluksille oli ainoastaan pommituslennoissa Britannian maaperälle – ja näissäkin vain vuoteen 1917 saakka, jolloin lentokoneet ottivat tälläkin saralla vallan. Tarkat iskut sotilaskohteisiin olivat mahdottomia pommien pudotuskorkeuden takia, ja syntyneet yli viisisataa siviiliuhria saivat kansakunnan nimittämään zeppeliinejä ”vauvanmurhaajiksi”.

Yli puoli vuosisataa sodan jälkeen brittien karvaimmat muistot olivat haihtuneet, ja maan elokuvateollisuus saattoi valkokankaille mielikuvituksellisen ilmasotaseikkailun Zeppelin – ilmojen jättiläinen (1971) – macguffinina itse Magna Carta ja tuon kansallisaarteen varastaminen skotlantilaisesta linnasta. Warnerin alkuperäinen promomateriaali tietää kertoa lentospektaakkelin hieman tuntemattomammaksi jääneestä, lähinnä Kun kello lyö / When Eight Bells Toll -elokuvasta muistetusta ohjaajasta seuraavaa:

ÉTIENNE PÉRIERIN ELÄMÄKERTA

Merenalaisesta seikkailusta ilmojen draamaan siirtyminen käy helposti nuorelta belgialaisohjaaja Étienne Périeriltä, jonka viimeisin elokuva on Warnerin levitykseen tuleva Getty-McDonald-Fromkess -tuotanto Zeppelin, pääosissa Elke Sommer ja Michael York.

Périer syntyi Belgiassa vuonna 1931. Toisen maailmansodan sytyttyä hän pakeni perheineen maasta, koska hänen isänsä oli päättänyt vastustaa natseja viimeiseen saakka. Perhe pakeni Etelä-Ranskaan, josta matka jatkui Portugaliin ja lopulta Yhdysvaltoihin. Amerikassa Périer näki ensimmäisen elokuvansa, Disneyn Lumikin.

Vuonna 1945 Périerin perhe palasi Brysseliin, missä Étienne aloitti lakitieteen ja filosofian opinnot yliopistossa. Valmistuttuaan hän matkusti Ranskaan ryhtyäkseen elokuva-alalle. Lopulta hänen onnistui päästä apulaisohjaajaksi Henri-Georges Clouzotin Pirullisiin (1955) sekä Robert Siodmakin elokuvaan Suurta peliä (1945). Tuotteliaana kirjoittajana Périer teki seuraavaksi yhteistyötä Charles Spaakin kanssa viiden näytelmäelokuvakäsikirjoituksen kanssa, minkä jälkeen hän ohjasi kolme travelogia Belgiasta.

Palattuaan Pariisiin hän taivutteli taidemaalari Bernard Buffet’n suostumaan lyhytdokumentin aiheeksi. Teos voitti parhaan taidedokumentin palkinnon vuoden 1958 Venetsian elokuvajuhlilla. Tämän jälkeen Périer ohjasi Andre Roussinin käsikirjoitukseen perustuneen komedian Bobosse (1959), Danielle Darrieux’n tähdittämän Murhan EP-levyllä (1959) sekä Sillan aurinkoon (1961), pääosassa Carroll Baker. Viimeksi mainittu lähetettiin Yhdysvaltain virallisena edustajana vuoden 1961 Venetsian elokuvajuhlille.

Tämän jälkeen Périer allekirjoitti kolmivuotisen sopimuksen MGM:n kanssa, minä aikana hän ohjasi elokuvat Sienan miekkamies (1962) ja Dis-moi que tuer (1965). Sopimuksen umpeuduttua hän palasi Ranskaan, missä työsti yhdessä Dominique Fabren kanssa käsikirjoituksen ohjaamaansa elokuvaan Des garçons et des filles (1967) sekä perusti levitys- ja tuotantoyhtiön nimeltä Planfilm. Hänen seuraavat elokuvansa olivat Kuuma linja (1968), pääosassa Charles Boyer, ja Alistair MacLean -filmatisointi Kun kello lyö (1971).-PK 2021