LUVATTU MAA (1974)

Andrzej Wajdan luvattu maa ei löydy kaukaisilta mantereilta, vaan 1800-luvun Łódźista, joka teollistumisen myötä kasvoi yhdeksi silloisen Venäjän imperiumin suurimmista kapitalistisista hornankattiloista. Monumentin mittainen Wladysław Reymont filmatisointi avaa Puolan kadotettua, kosmopoliittista luonnetta puolalaisen, saksalaisen ja juutalaisen yrittäjän kautta.

***

Wladysław Stanisław Reymont (1868–1925) sai vuotta ennen kuolemaansa Nobelin palkinnon suureepoksestaan Talonpojat. 1800-luvun lopulla ilmestynyt Luvattu maa edustaa kirjailijan tuntemattomampaa varhaistuotantoa ja kertoo Reymontin omien kokemusten pohjalta Lodzin teollisuuskaupungista, ”Puolan Manchesterista”, joka teollistumisen kiihkeimmässä vaiheessa kehittyi hyvin lyhyessä ajassa tuntemattomasta asutuksesta erääksi silloisen Venäjän suurimmista kaupungeista. Vuodesta 1860 lähtien Lodzin väkiluku kasvoi 50 vuodessa yli kymmenkertaiseksi ja ylitti vuosisadan vaihteessa puolen miljoonan rajan. Teollisen kehityksen räjähdysmäinen voima kärjisti omistavan luokan ja työväestön suhteet äärimmilleen, yritykset syntyivät ja kuolivat tiuhaan tahtiin, ylikuumenemisen vitsaukset korostuivat.

Andrzej Wajdaa on epäilemättä kiehtonut suuresti tämä kapitalismin hornankattila, apokalyptinen visio miltei unenomaisessa houreessa elävästä kaupungista, ja juuri tällaisia tuntemuksia hänen elokuvansa onnistuneesti välittää. Samalla Wajda huomioi kapitalismin nousun puolalaisia erityispiirteitä: hänen kolme päähenkilöään edustavat vuosisadan vaihteen Puolan tärkeimpiä etupiirejä. Tilanne on nähty kolmen nuoren yrittäjän, puolalaisen Karolin, saksalaisen Maxin ja juutalaisen Moritzin toimien kautta. He ovat täysin rinnoin mukana kaupungin kuohuvassa liike-elämässä; he suunnittelevat yhteisen tehtaan perustamista, laskelmoivat, keinottelevat, juhlivat.

Luvattu maa vangitsee erittäin tehokkaasti nuoruuden voimissaan olevan kapitalismin tietyn loistokkuuden, samalla kun kuvassa on kaiken aikaa mukana aisan kääntöpuoli: lähes eläimellisesti kohdellut työläiset, yläluokan irstailut, laskelmalliset ihmissuhteet ja itsemurhat, jotka osoittavat nopean menestyksen ja yhtä nopean häviön hinnan. Puolan proletariaatti näyttäytyy vielä uinuvassa ja alistetussa tilassa, kuitenkin jo vähitellen päätään nostavana uhkaavana voimana. Wajda päättää elokuvansa vuoden 1905 vallankumoukseen, joka tosin kukistettiin, mutta joka ensimmäisen kerran osoitti yhteiskunnallisen vallankumouksen mahdollisuuden Puolassa.

Wajdan fresko puolalaisen kapitalismin synnystä on kuin entisajan suuret maalaukset, joissa ällistyttää sekä näköpiirin avaruus että yksityiskohtien rikkaus. Wajdan hieman levoton tyyli ja alituisesti liikkuva kamera ovat omiaan tallentamaan tapahtumien kuumeista ilmapiiriä, henkilöiden houreita. Keskenään taistelevien voimien liikkeet, nousut ja laskut tavoittavat jäntevästi yhteyden elokuvan yhteiskunnalliseen kokonaisnäkemykseen.

– Markku Tuulen (Maisema taistelun jälkeen, 1981), Bolesław Michałekin (1974) ja muiden lähteiden mukaan