MASTER GUNFIGHTER – LAHJOMATON (1975)

Samuraielokuva Goyokinin lännenversio on alkuteokselle varsin uskollinen, mutta haluaa olla myös tositarina alkuperäisväestön hävityksestä. Laughlinin esi-tarantinolaisessa mytologiassa cowboyt voivat olla samuraimiekkailun mestareita. Blaxploitaatiotähti Ron O’Neal (Superfly) ja Lalo Schifrinin musiikki takaavat 1970-lukulaisen sähäkkyyden.

***

Konfliktit meksikolaisten maanomistajien, Yhdysvaltain hallituksen ja intiaaniheimojen välillä repivät 1830-luvun Kaliforniaa, joka ei vielä ole USA:n osavaltio. Ahtaalle joutuneet suurtilalliset aiheuttavat hallituksen kultalaivan haaksirikon ja kaappaavat lastin. Rantaseudun intiaanikylän väki surmataan, ettei anastukselle jäisi todistajia. Samuraimiekkaa käyttävä revolverimies Finley (Tom Laughlin) ei onnistu estämään joukkomurhaa, mutta saa vuosia myöhemmin tilaisuuden puuttua samanlaiseen operaatioon. Huippusoturin vastustajaksi nousee entinen toveri, samoin asein taisteleva Paulo (Ron O’Neal).

Alkuperäisaiheet vaihtuivat adaptaatioihin Tom Laughlinin uran loppupuolella. The Master Gunfighter (1975) ja Billy Jack Goes to Washington (1977) ovat tekijänsä näköisiä kokonaisuuksia, mutta sisällöt on versioitu Hideo Goshan ja Frank Capran maineikkaista elokuvista Goyokin (1969) ja Mr. Smith lähtee Washingtoniin (1939).

Laughlinin suosituin teos Billy Jack (1971) oli pitkään kehitelty elokuva, jonka ensimmäisen käsikirjoitusversion hän oli tehnyt 1950-luvulla. Superhitin tarinaa rönsyilevästi jatkanut The Trial of Billy Jack (1974) syntyi vauhdilla eikä saanut kiitosta ainakaan hallitusta juonenkuljetuksesta. Kritiikki saattoi vaikuttaa siihen, että Laughlin alkoi ilmaista itseään muista elokuvista hankituilla tarinoilla. Myös roolihahmon vaihtaminen lienee kiinnostanut.

Lännenelokuva The Master Gunfighter jäi Yhdysvalloissa Billy Jack -sarjan varjoon. Kiehtova kokonaisuus odottaa yhä uutta löytämistään. Suomessa teosta levitettiin nimellä Lahjomaton. Noin 16 000 katsojan elokuva saattoi saada enemmänkin suomalaista yleisöä kuin Billy Jack, joka ehti Suomen ensi-iltaan ”ennen aikojaan” lokakuussa 1971, ennen amerikkalaista suursuosiotaan.

Laughlinin western perustuu ankaran humanistiseen samuraielokuvaan Goyokin – shogunin kulta. Juuret Japanissa kytkevät teoksen myös Seitsemään rohkeaan mieheen (1960) ja Kouralliseen dollareita (1964), jotka uudistivat 1960-luvun lännenelokuvan kenttää Akira Kurosawan elokuvista kierrätetyllä sisällöllä. Toisin kuin edeltäjänsä, Laughlin ei vaihtanut samuraimiekkoja ruudinsavuun vaan yhdisti genremaailmat tekemällä 1800-luvun cowboy-hahmoista japanilaisen miekkailun mestareita. Hieman surrealistisen ratkaisun taustalla oli luultavasti Billy Jackin hapkido-taidon valtava suosio.

Osa tarinasta pohjautuu tositapaukseen, intiaanisurmiin kalifornialaisessa Goletan kaupungissa 1800-luvulla. Myös nurjasti kohdeltu latinoväestö saa elokuvassa ymmärrystä. The Master Gunfighter tahtoo kertoa vaiettua todellisen sorron historiaa, samalla kun se rakentaa mielikuvituksellista vaihtoehtohistoriaa voidakseen tarjota parempia toimintakohtauksia. Tavoitteet ovat ristiriitaisia, mutta Laughlinin aito ja hivenen hullu vakaumus tekee yhtälöstä karismaattisen.

Vaikka elokuvahistoria on unohtanut väkevän ja merkillisen vision, sillä on perillisensä. Quentin Tarantinon 2010-luvun westernit viihtyvät vastaavalla tavalla omassa elokuviin hurahtaneessa todellisuudessaan ja ovat silti jotain mieltä historian vääryyksistä. Edeltäjä 1970-luvulta laittoi itsensä ja arvonsa peliin astetta rohkeammin, paatosta pelkäämättä.

Toimelias Tom Laughlin hoiti tuotannoissaan useampia tehtäviä kuin Hollywoodin liittojen pykälät sallivat. Hän kreditoi poikansa The Master Gunfighterin ohjaajaksi. Elokuvan Wikipedia-sivun mukaan Frank Laughlin oli kuvausten aikaan yhdeksänvuotias lapsi.

– Lauri Lehtinen 19.10.2021