FRIDAY THE 13TH PART 2 (1981)

Ohjaaja
Steve Miner
Henkilöt
Amy Steel, John Furey, Adrienne King
Maa
USA
Tekstitys
svensk text
Kesto
84 min
Teemat
Kopiotieto
35 mm
Lisätieto
lyhennetty versio
Ikäraja

Mystinen Jason Voorhees nousee elävien kirjoihin ja etualalle Paramountin menestyssarjan toisessa osassa. Varmaotteinen esikoisohjaaja Steve Miner kytkee pahaenteiseen päivämäärään lisää synkkää metsätunnelmaa, nuorta rakkautta, hurjia henkirikoksia ja talikkoon tarttuvan sankarittaren vastustuskykyä. Kaikesta tästä seurasi sarjan toinen suomalainen kieltopäätös.

***

Crystal Laken lähistöllä järjestetään kesäleirivalvojien koulutusleiri. Seudun synkkä historia alkaa toistaa itseään, kun perjantai 13. päivä koittaa. Edellisestä murhasarjasta on viisi vuotta, mutta nuoret leiriläiset saavat huomata, että puheet metsässä vaanivasta villimiehestä eivät ole pelkkää legendaa. Kepposet ja romantiikka vaihtuvat armottomaan eloonjäämiskamppailuun.

Ensimmäinen Friday the 13th -elokuva oli loppunut monitulkintaiseen näkyyn. Sarjamurhaajan päihittänyt Alice (Adrienne King) kohtasi toisen pelottavan hahmon, kauan sitten hukkuneeksi julistetun Jason Voorheesin, joka nousi Crystal Laken pintaan puolikuolleen oloisena. Sean S. Cunninghamin elokuvan dramaturgiassa Jason vaikuttaa samantapaiselta harhakuvalta kuin Psykon Norman Batesin äitihahmo, jonka elämä jatkuu vain psykopaatin varjotodellisuudessa. Loppuratkaisua on mahdollista tulkita joko sankarittaren mielen järkkymisen oireena tai merkkinä siitä, että Jason on oikeasti hengissä.

Mysteerimies päätettiin lanseerata väkevästi elävien kirjoihin, kun Friday the 13th:n menestys ylitti odotukset ja kannusti filmaamaan jatkoa. Tuttuihin sisävesi- ja metsämaisemiin palaava Friday the 13th Part 2 esitti Jasonin metsässä väijyvänä naamioituneena erakkona, joka on äitinsä kuoltua muuttunut äärimmäisen väkivaltaiseksi. Ratkaisun myötä Friday-elokuvista tuli käytännössä Jason-elokuvien sarja.

Uudet käänteet pakottavat kysymään, miksi äiti ja poika eivät olleet edellisessä elokuvassa tekemisissä keskenään. Oliko Jasonin oletettu hukkuminen pelkkä väärinkäsitys, vai onko hän jollakin yliluonnollisella voimalla herännyt kuolleista? Nuori kohdeyleisö ei antanut metafyysisen ongelmatiikan häiritä viihtymistään. Noin miljoonan dollarin budjetilla tehty kauhutarina tuotti Yhdysvaltain markkinoilla yli 20 miljoonaa. Tulos jäi puoleen edellisen osan keräämistä voitoista, mutta kilpailukin oli kovempaa, sillä vuonna 1981 Amerikan markkinoille valmistui viitisentoista slasher-kauhuelokuvaa.

Paramount Pictures päätyi leikkaamaan elokuvaa rankalla kädellä varmistaakseen sille R-ikärajan. Sensuroimatonta versiota ei ole koskaan nähty julkisesti. Leikkauspoistot olivat kateissa vuosikymmeniä, kunnes ne löydettiin ilman ääntä elokuvan maskeeraustehostemiehen Carl Fullertonin hallussa olleelta VHS-nauhalta ja julkaistiin Blu-ray-extrana 13.10.2020.

Friday the 13th Part 2:n ohjasi esikoisenaan Steve Miner, joka oli 1970-luvulta alkaen työskennellyt eri tehtävissä avausosan tekijän Sean S. Cunninghamin tuotannoissa. Ura on jatkunut komedioiden ja kauhuelokuvien parissa. Miner ohjasi myös Friday-sarjan kolmannen osan. Tarina oli suoraa jatkoa toisen episodin tapahtumille, mutta Jasonin säkkinaamio vaihtui jääkiekkomaskiin, joka tuli sarjan kuvastoon jäädäkseen.

– Lauri Lehtinen ja Antti Suonio 13.11.2020