Muppet-sarjan tunteellisessa kliimaksissa kaverukset matkaavat kohti New Yorkia päästäkseen Broadwayn parrasvaloihin. Kommelluksien keskellä Kermit ja Miss Piggy vihdoinkin saavat toisensa. Mukana esiintyy ennennäkemätön määrä nukkehahmoja, myös tuttuja Hensonin Seesamitie-lastenohjelmasta.

***

1980-luvun alkupuolella Jim Hensonilla oli monia projekteja tulilla. Tumman kristallin (1982) jälkeen hän oli jo innolla suunnittelemassa seuraavaa, labyrinttiaiheista elokuvaansa. Televisiossa pyörivät yhä lapsille suunnatut Seesamitie ja Fragglit. Kolmannen Muppet-elokuvan ohjaamisen hän delegoi kokonaan ystävänsä Frank Ozin hoidettavaksi.

Heti alkuun Oz heivasi Jay Tarsesin ja Tom Patchettin käsikirjoituksen, jota piti liian vitsipitoisena ja liian vähän Muppettien hahmoihin ja välinäisiin suhteisiin keskittyvänä. Hän kirjoitti uuden version itse ja kahden muualla kuvatun elokuvan jälkeen sijoitti sen Muppet-yhtiön kotiin New Yorkiin. Teknologian kehittyminen mahdollisti radio-ohjattavat hahmot ja näin esimerkiksi Miss Piggyn rullaluistelun tai Gonzon vesihiihdon. Ylikuormitettu Henson sai puolestaan päästää höyryjään ulos nukkejensa avulla: Elokuvan keskeisessä vaiheessa jopa yleensä vaikeudet sisäisesti omaksuva Kermit menettää malttinsa ja huutaa kurkku suorana ystävilleen.

Lyhyestä musikaalinumerosta, jossa hahmot nähdään vauvaikäisinä, nähtiin kaupallista potentiaalia. Nopeasti valmistui idean ympärille kokonainen piirrossarja runsaine oheistuotteineen (Pikkumuppetit, 1984–91). Spinoffista muodostui niin sensaatiomaisen suosittu, että myös monia muita suosittuja animaatiohahmoja nuorennettiin trendien mukaisesti 80-luvun lopulla – esimerkiksi Kiviset, Soraset, Tom ja Jerry.

The Muppet Show -televisiosarjassa ei hahmojen jatkuvuudella ollut isompaa merkitystä. Vaihtelu on helppoa, kun teemana on varietee, jossa hahmot itse esittävät myös rooleja eri ohjelmanumeroissa. Mutta tietyistä toistuvista vitseistä saatiin myös hiljakseen rakennettua kaarta elinvoismaisimmille hahmoille. Ajatus siitä, että show’n tähti Miss Piggy on palavasti rakastunut tirehtööri Kermitiin, joka taas osaltaan haluaa pitää suhteen pelkästään työpohjaisena, oli pohja, jolle pystyttiin rakentamaan isompaakin tarinan lankaa.

Kun jo koko sarjan ja vielä kahden täyspitkän elokuvan ajan ei oltu saatu selkeyttä asiaan, vaikka hahmojen välinen suhde oli selkeästi jo lähentynyt, oli luontevaa sulkea elokuvatrilogia pistämällä asialle viimein piste. Ja mikä parempi tapa kuin järjestää mittavat häät. Takaportti jätettiin raolleen, sillä tapauksesta voitiin myös sanoa, että kyseessä oli vain esitetty Broadway-ohjelma eivätkä ”viralliset” häät. Vaikka pappikin (Cyril Jenkins) oli oikea.

Loppuhuipennus oli oman aikansa seurapiiriuutinen, jolla myös kotimaiset iltapäivälehdet saattoivat hiukan revitellä omalla imagollaan. Iltaklubin Agneta Söderberg teki Miss Piggyn kanssa 10.12.1984 julkaistun ”haastattelun kinkkuvoileipäpöydässä”, joka oikeammin taisi olla vitsikäs keskustelu näyttelijä-ohjaaja Frank Ozin kanssa. Samoin Ilta-Sanomat uutisoi elokuvasta isosti otsikolla ”Miss Piggy avioon” Arto Haaralan artikkelissa.

”Useimmat, eivät aavista, miten raskasta nukke-elokuvan teko on verrattuna tavalliseen näytelmäelokuvaan”, Oz kertoo Haaralan artikkelissa. ”Kuvauspaikka oli lamppujen, tilanahtauden ja suljetun tilan vuoksi melkoisen lämmin. Muutaman sekunnin otokseen, jossa näkyy Miss Piggyn ja Kermitin koko häävieraskatras, tarvittiin parisensataa nukenpitelijää. Lämpötila oli kuvauspaikalla yli 40 celsiusastetta, vaikka kaksi suurta tuuletinta puhalsi jatkuvasti ilmaa. Se on oikeastaan ainoa, mitä häiden kuvauksesta muistan, Oz sanoo.”

Elokuva sulkee tarinallaan kaaren, jossa keskenään hyvinkin erilaiset hahmot muodostavat suuren erottamattoman perheen, jotka välittävät toinen toisistaan. Se kenties sulki ovia televisiossa nähdyltä anarkismilta ja pehmensi Muppetteja entistä vankemmin erityisesti lapsille. Mutta toisaalta tämäntyyppinen kehitys on hyvin tavanomaista melkein mille tahansa yhdysvaltalaiselle pitkään jatkuvalle tilannekomedialle. Mitäänhän ei amerikkalainen rakasta niin paljon kuin kunnon siirappista loppua.

– Paavo Ihalainen 15.12.2024