KAOS – SISILIALAINEN KRONIKKA (1984)

Yhdessä mestarikäsikirjoittaja Tonino Guerran kanssa Luigi Pirandellon novellikokoelmasta Novelle per un anno (1922–1937) sovitettu elokuva on Tavianin veljesten kompleksisin eepos. Sirpaleinen neljän tarinan ja yhden epilogin kokonaisuus on odysseia Sisiliaan, jonka hahmogalleriasta löytyvät mm. äiti, feodaali-isäntä, ihmissusi ja haamu.

***

Sisilialaissyntyinen Nobel-kirjailija Luigi Pirandello (1867-1936) muistetaan ennen muuta näytelmistä, joiden pohjalta on syntynyt erityinen ”pirandellismin” käsite. Se tarkoittaa tiettyä psykologien syväluotauksen ja naamioiden riisunnan tekniikkaa, persoonallisuuden dualismin, totuuden suhteellisuuden ja inhimillisen käyttäytymisen taustalla vaikuttavien ”salattujen voimien” tarkastelua. 1980-luvulla Pirandello nousi kotimaassaan uudelleen pinnalle, sillä Tavianien Kaosin lisäksi elokuviksi sovitettiin hänen näytelmästä ”Henrik IV” (ohjaajana Marco Bellocchio) sekä jo Marcel L’Herbierin mykkäelokuvana tunnettu romaaninsa ”Edesmennyt Mattia Pascal” (Mario Monicelli).

Tavianien Kaos esittelee joka tapauksessa täysin toisenlaisen Pirandellon kuin mihin Italian ulkopuolella on totuttu: vahvasti aistivoimaisen ja varsin suoraviivaisen realistisen kertojan, jonka tarinat ponnistavat kirjailijan kotiseudun ja nuoruuden maaperästä 1800-luvun lopun talonpoikaiselämästä. Sisilian karu maa, kova valo, ankarat elinehdot ja perinnäistavat ovat yhteinen kehys Tavianien elokuvassa, johon on sovitettu neljä Pirandellon novellia sekä niitä täydentävä epilogi. Niin ikään kaikissa tarinoissa on kysymys raiteiltaan suistuneista tai irvokkaisiin tilanteisiin ajautuvista ihmisistä. Alun motossa Pirandello sanoo itse olevansa kotoisin ”Kaaoksesta” – ei kuvaannollisessa vaan aivan kirjaimellisessa mielessä: hänen synnyinpaikkansa läheinen metsä oli nimeltään ”Cavuso”, väännös kreikan sanasta ”khaos”.

Se kaaos, joka väijyy yksilön terveen tai yhteisön järjestäytyneen pinnan alla, on Pirandellon ja Tavianien varsinainen aihe. Hulluus ei koskaan näytä olevan kaukana näiden tarinoiden sisilialaisesta elämänmuodosta. Kahden ensimmäisen episodin päähenkilöitä ovat mielisairas nainen ja kuuhullu aviomies. Kahdessa seuraavassa tarinassa ihmiset tarrautuvat ideaansa kiihkolla, joka johtaa järjettömyyden puolelle. Epilogi näyttää Pirandellon itsensä palaamassa vuosien jälkeen kotiin ja kuvitteelliseen keskusteluun äitinsä kanssa. Viime vuosisadalle palautuva takauma kertoo paosta merelle ja päättää kuulaan runollisesti ellei peräti maagisesti tämän matkan kirjailijan menneisyyteen.

Novellimaisia episodeja yhdistävänä ”haukkana” on kuolonmusta korppi, jolle kylän miehet pistävät ikään kuin vahingoniloisina kellon kaulaan. Sen johdatuksella katsoja upotetaan Tavianien harvinaislaatuiseen, maasta ja maisemasta voimansa ammentavaan kuvastoon sekä alati merkitsevään äänimaailmaan, jossa niin hiljaisuus kuin kaskaiden sirinäkin kuulostavat musiikilta. Kerronta on levollista ja vahvasti vertauskuvallista, täynnä yllättävien käänteiden mahdollisuuksia. Useissa episodeissa on ”pirandellomainen” tarina tarinassa –ratkaisu, jonka avulla menneisyys herätetään eloon.

– Sakari Toiviaisen (1985), Antti Lindqvistin (1985) ja muiden lähteiden mukaan